Kotoutumista Balille

Sadekausi on alkanut.
Rainy season has become.

Lennot meni putkeen ja pöristeltiin taksilla Sanuriin karmeessa kaatosateessa. Vähän harmitti skootterikuskien puolesta, kun likomärkänä ajelivat kurateitä. No, sadekausi on alkanut, että nyt sitä saa. Käytännössä tarkoittaa, että joka päivä saattaapi sadella, mutta vaihtelee tunnista muutamiin per päivä, usein illemmalla tai yöllä. Ukkostakin saa tiuhaan tahtiin, ja kosteus on aika tapissa, tosin vaatteet kyllä kuivuu päivässä. Tämmöselle valkonaamalle on edullista, että aurinko ei porota suoraan kirkkaalta taivaalta.

Otettiin tutusta Prima Cottagesta pari yötä, joita sitten jatkettiin vielä, kun oli niin mukavaa kellua täällä. Hinnat täällä alkaa alle 10 erskaa yöltä jossain Homestay tyyppisessä rivarissa tms., missä ihan kelvollisen oloisia huoneita, jopa uima-allaskin voi olla. Tää mökki on n. 25 erskaa, iso ja siistin uima-allasalueen kera ja aamiaisella. Kurssi on nyt jotain 1e=15000 rupiaa, että miljoonääriksihän täällä voi tituleerata. Ruokahinnat on tuosta ylöspäin ja joku kunnon liharuoka/filee kermakastikkeella on luokkaa 60-100 tonnia. Sit mm. paikalliset nasi (riisi) ja mie (nuudeli) gorengit (sekametelit) ayamin (kana) kera on luokkaa 15-40 tonnia paikasta riippuen. Näin päiväunta chilikatkarapuateriasta Mona Lisa ravintolassa, ja sama lista oli edelleen, oikein namia tuo oli taas ekana iltana. Merielävät onkin kivan kevyttä safkaa.

Majoitus. Prima Cottage bungalow.

Sanurin rantaravintolassa.
Restaurant on Sanur beach.

Sitten vakiorutiineihin kuuluu Casablancan live-musiikki-illat. Eilen oltiin kotimaisten naapureittemme kanssa reggaeta kuulemassa, jo kolmas ilta tällä viikolla. Ravintolapäällikkökin tarjosi oluet eka iltana, kun tohon Wayaniin tutustuttiin reilu vuosi sitten täällä. Noi kotimaan kaiffarit on niin mukavia, että eilen koko päivä vietettiin kimpassa. On muitakin, jotka mietiskelee maan vaihtoa. Heillä on nyt kuukauden loma täällä.

Aiemmin tutustuttiin muutamaan jenkkityttöön, joista toinen on asunut Ausseissa 1,5 vuotta ja tykkää kovasti. Toinen lähti takaisin kohti Losia pari päivää sitten. Heidän kanssaan meni tunti jos toinenkin tarinoidessa altaalla. Kertoivat, että kyllä me ollaan onnekkaita, kun ollaan Suomesta, tännekään viisumi ei maksanut enää mitään ja automaattisesti saa 30 pv. Heillä tuntuu joka paikkaan olevan pääsy hankalampaa USA:sta. Tuo toinen tyttö lähti Nusa Lembonganin saarelle tuohon puolen tunnin päähän ja laitteli meille viestiä, ja me ollaan huomenna lähdössä sinne myös. Uusi tuttavuus tuo Lembongan, kun Gili-saarilla on oltu muutamana kesänä jo. Lempiksellä ei ole oikein mitään muuta tehtävää kuin katsella merilevän kasvatusta ja kenties snorklailla, jos vaikka näkisi mantarauskuja, jotka saattaa parvina kohdata pulikoijia. Mola mola kalaerikoisuus (iso Sunfish-kala) tulee vastaan vain sukeltajille isommalla naapurisaarella Penidalla, paitsi ei tähän aikaan vuodesta.

Kovasti täällä vakuutellaan, että joulusesonki alkaa, kun näkis vaan, hiljasta on. Aussit on pelästyneet, kun marraskuussa pari kertaa tuprautteli sekä Jaavan Promo tulivuori, että Lombokin Rinjani tuhkaa ilmoille peruen lentoja. Ei kyllä ihan joululta tunnu, vaikka täällä valotettuja pikkukuusia ja jotain koristeita onkin siellä täällä. Nekussa tuntuu vaan suitsukkeet ja luonnon tuoksut (kukat ja puut on niin ihania, ja vanhoja), tosin vähän pakokaasuakin täällä Balilla, mutta ei sit enää saarissa, jossa ei moottorineuvoilla pörrätä. En ymmärrä, mikä tässä paikassa kiehtoo, onko ne noi vanhat rakennukset ja temppelit ja portit ja patsaat. Vaiko ikivanhat isot puut, joissa saattaa roikkua liaaneja. Vai kaikenlaiset värikkäät kukkapuut, lootukset, jne. Ja meillä mökkipuistossa tippuilee mangoja puusta. Jos jaksaisi veistellä niitä, saisi parin kypsyttelypäivän jälkeen tuoreita hedelmäpaloja. Mangolassi tietysti on ollut meidän kaipuulistalla. Ravintolatarjonta täällä on hienoa, todella kivannäköisiä paikkoja niin rannassa kuin rantakadun varrella. Joku hyvä tyylitaju näillä on.

Ihmiset on niin iloisia pääsääntöisesti, ja niiden kanssa tulee helposti juttuun. Parasta on myös turistien kanssa höpöttely kaikenlaisista matkustelu- ja kulttuuriasioista. Saa myös kieliharjoitusta, kun nyt enkun kieliseen maahan ollaan suuntaamassa. Edelleen avoimella suunnitelmalla täälläkin ollaan, minne nokka näyttää, sinne mennään. Suomalaistuttujen  kautta tutustuttiin paikalliseen tourneemieheen, jolta ostettiin liput saarelle. Ihan kilpailukykyinen hinta meno-paluu 350 tonnia per nenä (reilu 23e). Häneltä nuo kaverimme osti liput Gileille hinnalla 550 tonnia. Kovasti hehkutettiin heille saaria ja näytettiin kuviakin. Saa  nähä, mennäänkö mekin sinne myöhemmin (he menee Gili Menolle). Välillä tulee fiilis, että voisi mennä vaikka tulivuorelle vaeltelemaan päiväksi ja kuumille lähteille ja riisiterasseille. Autovuokra päiväksi olisi luokkaa 400 tonnia kuskin kera. Liikenne ainakin näiden cityjen nurkilla on aika kaoottista, ettei ihan heti tee mieli rattiin, vaikka viime vuonna Ubudissa skootterilla ajeltiinkin.

Toimisto voisi näyttää tältäkin.
Ideal office could be like this.

Täällä on todella helppoa oleilla, kaikki toimii: rahanvaihto, hyvät ruoat (valikoimat), kuljetukset, majoitukset, hieronnat (4 e/h alk), pyykit pestään eurolla kilo (24 h, 6 h on tuplahinta), ... Huomaamme, että hetkessä eläminen on silti haastavaa, ettei koko ajan ajattele huomista. Vaatisi tarpeeksi aikaa paikallaan samassa paikassa. Paljon täällä asuu mm. Aussieläkeläisiä. Päivät menee tätä rataa: aamupala (ja mahd. asioiden hoitoa netissä), allaspulikointia, ruoka, hieronta, suihku ja olut mökkiterassilla, ruoka, viihdettä.

Aamulla herättiin jonkun äänekkään linnun konserttiin auringon nousun aikaan. Ötököitä ei kauheasti ole täällä Sanurissa, paitsi tänään jostain tupsahti lentomurkkuja, jotka hulluna pyöri ulkovalon ympärillä. Muutama hyttynen on nähty ja gekkoja tietenkin. Oravia, lepakoita ja lintusia. Minimurkkuja sutii allasalueella, ne on harmittomia. Ilmastointi on tarpeen hetkittäin, osin kosteudenkin takia. Eipä muuten silmät punota enää, ja yskä loppui heti lentokoneesta ulos astuttua. Hilseet on kadonnut ja hiukset tuntuu ihanan pöyhkeiltä, joskin ne ei pysy suorana. Ja muuten Juha kävi Sindu-rantakadun (Jalan Pantai Sindu) parturissa leikkauttamassa pöheän partansa (reilu 2e hinta). Oli kuin lapsen peppu ja ikää lähti kymmenen vuotta ainakin.

« Previous Post

Next Post »