lauantai 9. huhtikuuta 2016

Koiran elämää (Luikka-koiran päiväkirja)


Mä oon toi musta ja toi valkoinen on mun hoitokaveri.
Mä ja vieras, me käydään välillä lenkkeileen täällä sorsapuistossa.



Noi mun vieraat (toi nainen ja mies, jotka asuu meillä toisessa siivessä) on olleet aika kiireisiä viime aikoina, perävalot on vaan vilkkunut, kun oon juossut ulko-ovelle niiden perään. Täällä on ollut jos jonkinlaista karvakuonoa hoidossa, ja on ollut välillä tunne, kuin olisi kennelissä. Noi vieraat on koulutellut mua ja olenkin rauhottunut sitten ekan kuukauden, vaikka vieläkin tykkään maistella ton naisvieraan housun lahkeita aamuisin, kun ne kaivautuu ylös tuolta perähuoneestaan. Mun hermoja kiristi tässä erityisesti kaksi hoitokoiraa, jotka sitten jaksoi räksyttää jokaisen liikkuvan kohteen perään, ja välillä tuntui, että ne haukkuu tuota lauta-aitaakin takapihalla. Mä tiiän, että noi vieraat ei tykkää herätä räksytykseen kuudelta. No, yksi kerta se surffitukka syöksyikin aamulla huoneesta ja komenti noita kahta. Jotenkin sitten riitti näyttää sormea, ja ne osasi jo käyttäytyä paremmin. Tietysti munkin osakkeet laskee vieraiden silmissä, kun noi yhet sankarit riehuu. Me ei olla paljoakaan käyty kävelyllä, voihan se tietty johtua myös niitten omista menoista. Me tykätään nukkuu emännän sängyssä, ei tietysti kivaa, kun siellä voi olla kuorsaaviakin petikavereita, kuten just nyt. Yksi kerta päätin näyttää, kuka on kingi, kun mä hautauduin kivasti emännän tyynyjen väliin. Toi naisvieras jotenkin nauroi mulle huoneen ovelta. Kävästiin tossa parin kaverin kanssa lenkillä ja just se pahin räksyrakki syöksyili minne sattuu, ja toi surffitukka oli käsi ojossa kuin joku supermies, kun se koira kiskoi sitä. Mä olin, että camoon pojat! Munkin hihna oli ihan solmussa ton kanssa.
Mä ja mun kaverit lenkillä häsäämässä.

Sitten on pakko sanoo, että toi räksyttäjäkoira on vähän tyhmä, kun se näki kuvansa heijastuvan olohuoneen oven ikkunasta, ja sit se raapi sitä ovee, niinkuin olis koittanut hätistää itteensä veks. Sit emäntä pyysi tota tulemaan takapihalle, että se saa oven kiinni. No, ei se mennyt, mutta heti rupesi ovea raapimaan, että haluaa ulos. Argh!
Tässä me just nuoltiin ton vaalean koiran oksennusta lattialta.

Eräs aamu toi räksy oli ykännyt valkoista ruohovaahtoa sekä pihalle että keittiön lattialle. Ja se itte ton toisen kaverin kanssa söi sitä. Musta tuntui, että noi vieraat menetti aamiaisruokahalunsa tuossa puuroa tehdessään. Ja ei se kivalta näyttänyt, kun toi räksy söi omaa ykäänsä ja roikotti luppakorviaan siinä liemessä. Ja tietysti se sit tuli sisälle nuohoomaan lattioita.
Hei, mä oon tässä, anna mulle jotain tai rapsuta, pliis.

Edelleen mun joka viikko pitää uusille koirille todistaa, että mä oon täällä se liideri.  Sen mä teen makaamalla muiden tuomilla pedeillä ja juomalla niiden kupista. Koitan aina syyä parissa sekunnissa, että ehtisin noitten ruokakupille. Jos noita kavereita rapsutellaan, niin mä kyllä tulen siihen väliin nuolemaan ja pyörimään. Mä osaan olla hissukseen, kun noi muut räksyttää. Toisaalta sitten, jos joku auto, koira tai ihminen lipuu tuosta olkan ikkunan ohi, niin kyllä mun pitää pari valittua haukkua heittää. Mä oon kuitenkin täällä vartiossa.
Mun emäntä sanoo, että mun kieli on puhtain maailmassa, puhtaampi kuin tuon miesvieraan.
Mäkin tykkään löhötä ja lukea, tai ainakin näyttää siltä.
En mä viihdy tuolla viltin tilavassa päässä, kivempaa olla iholla kiinni.

Mun emäntä aina kehuu, että koiran eli mun kieli on maailman puhtain. Siksi mä koitan pitää mun kielellä lattiat puhtaana, eli nuolen laattoja sieltä ja täältä, jos siellä sattuisi löytymään jotain. Mulla on hitsin hyvä hajuaisti ja tykkään haistella kaikkee mahdollista aina lenkeillä. Jotenkin musta tuntuu, että mä oon kuin varsa kevätlaitumilla, kun pitkästä aikaa pääsen lenkeille. Aina ne ihmettelee, miksi mä skannailen ja poukkoilen tiellä puolelta toiselle. Minkä mä voin, että niitä hajuja vaan tulee nokkaan enempi kuin takapihalla. Ja mm. muiden koirien tuhdimmatkin jätökset jotenkin houkuttelee tarkempaan tutkiskeluun. Noi ulkoiluttajat kyllä kiskoo mua sieltä kasalta irti, eikä ne oikein anna mun purra ruohoa. Eihän se tietty hyväksi mulle ole (aiheuttaa ykäystä), mutta hei, syö ne ittekin suklaata ja muuta epäterveellistä, joka aiheuttaa niille refluksia!

Iltaisin ihmettelen, mitä ne tuolla hämärässä tiirailee sähkölankoja. Kai siellä on niitä opossumeja vipeltämässä ja kaikennäköistä pöllöä sun muuta, joita mä en oikein vaan nää. Opossumin mä kyllä haistan meidän takapihan puussa. Kun se on lähdössä reitilleen, niin mä käyn vähän haukkumassa sille, että et sitten tuu tänne pihalle. Ja se meneekin naapurin katon kautta langoille.
Hajut on mulle kaikki kaikessa, ja ruohokin maistuu, vaikka pykäilen sitä takaisin.
En mä syksystä mitään tajua, mutta lehdet rapisee kivasti jaloissa, kun mä nuohoon puskia.

Vähän mua häiritsee, etten saa mennä vieraiden huoneeseen pomppimaan sängylle. Se yksi räksy onnistui yksi aamu pääsemään niiden huoneeseen, ja olisittepa nähneet naisvieraan ilmeen, kun se rakki tuli niiden iso suklaapääsiäispupu suussa ulos sieltä. Se oli vielä foliokääreessä, mutta kivasti purtuna. Ei toi rakki kyllä yhtään tajunnut tehneensä mitään väärää, vaikka sille himppasen huudettiin. Se vaan moljottaa aina tyhmänä, ja oottaa jotain suupaloja. Kai sen oma emäntä on lellinyt sen pilalle. Mä käyn aina välillä tarkistamassa vieraiden roskiksen, jos vaan onnistun livahtamaan niiden kylppäriin. Sit pari kertaa mä oon päässyt testaamaan ton surffitukkavieraan sukkien kestävyyttä, kun toi rakki on päässyt huoneesta hakemaan niitä sukkia. Ei se kaveri oikein tainnut tykätä noista venytyskokeista.

Äh nyt pitää mennä syömään taas nappuloita. Aamulla asetun sitten taas oven viereen haistelemaan, kun vieraat herää, että josko sais heti rapsutuskierroksen...Ja hyvällä säkällä pääsen ulos niitten kanssa. Ainiin, ja oltiin me kolmestaan yksi päivä monta tuntia viltillä puistossa. Mut oli köytetty pitkällä narulla puuhun, mutta kivasti koitin vallata niiden vilttipaikat. Onnistuin pääsee makaamaan siihen väliin ja kivasti sain rapsuttelua vailla kilpailua. No, kohta olen hetken ilman noita muita karvaturreja ja sitten mun noutajakaveri tulee taas kylään. Saas nähä, mitä kivaa me keksitään sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti