keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Springbrookin kansallispuisto, upea!


Korkealla vesiputouksella, jonka yläpuoleltakin käveltiin.
On tall waterfall.
Sama putous. Same waterfall.
Isoja puita piiloutumiseen. Big trees to hide and seek.

Oltiin luettu matkaoppaasta, että täällä on ainakin kolme tunnettua kansallispuistoa: Mt Tamborine (turistisin) sekä Lamington ja Springbrook. Olimme kuulleet kaveriltamme, että tuonne ekaan ei välttämättä kannata mennä, ylimainostettua. Ajeltiin siis tuonne reilun 40 km päähän Springbrookiin. Matka alkoi takkuisesti. Ajettiin Aldin ohi, josta oli tarkoitus poimia energiapatukoita patikointia varten. Arvatenkin ne olivat loppuneet. No, löydettiin jotain terveellisiä (heh) suklaahippukeksejä.  Sitten ajettiin varmaan paikkakunnan kalleimmalle bensa-asemalle, koska näytti, ettei kansallispuiston suuntaan ole tarjolla enää muuta. Siinä sitten tavattiin vuokra-auton manuaalia, eikä rekisteriotettakaan löytynyt. Otettaisko dieseliä vaiko bensaa? Missään ei ollut mainintaa, paitsi huoltokirjassa joku oli vetässyt V-kuittausmerkinnän diesel-moottorin kohdalle. Soitettiin kuitenkin AVIS-vuokraamoon ja setä sanoi, että "standard petrol". No, yhdistettiin se tarjolla olevaan 91-bensaan. Ota noista nyt selvää, kun on 95 ja E10 tarjolla kans, nimim. autottomat taliaivot. No, 91-bensaa pistettiin vain sopiviksi varoiksi, että täytetään tankki myöhemmin. Tuo kallis bensa täällä tarkoittaa n. 1,3 aud/l (n. 0,8 e). No, siitä navigaattori päälle ja sehän heti totesi "kansallispuisto/kohde saattaa olla kiinni". Otin kuukkelin käteen ja se ilmoitti (mitkä lie kansallispuiston sivut olevinaan), että keskiviikkoisin eli tänään suljettu, auki to-pe. Mitä helkuttia! No, pitipä sitten mainittuun numeroon soittaa varmistuspuhelu. Täti sanoi, että höh, sehän on kansallispuisto, auki joka päivä. Eli eipä kannata nettiä tai navikkaa uskoa.
Ajomaisemia. Views while driving.

Päädyttiin pian motukkatien jälkeen mielenkiintoiselle maaseututielle. Vähän monttuista ajoa välillä, mutta oikein mahtavia maisemia. Tie alkoi kivasti kiemurrella, kun mentiin ylöspäin vuoristoon. Täällä on muuten valtaisa vulkaano eli tuliperäinen kraateristo, joka on kilometrejä leveä alue. Ei ihan perinteisiä tulivuoria, mutta jylhää maisemaa ja vihreää subtrooppista sademetsää. Useita siltoja, joissa vain yksi kaista, ja hieman huteran näköiset lankut. Näin korkean paikan kammoiselle oli maisemia alaviistoon tarpeeksi, upeita vihreitä liaanipuita ja murattipäällysteisiä paksuja sademetsäpuita. Koala- ja kenguruvaroituksia. Puut ovat lukemani mukaan jopa 2000 vuotta vanhoja. Ihanan isoja ja jotkut puut kuorettomia hopean hohtavia. Välillä piti jarrutella maisemia ihailemaan. Jyrkkyys oli lähes 20 astetta ylös ja alas. Hassuja paikannimiä kylteissä, koska Ausseissa on useita aboriginaalien nimeämiä paikkoja, kuten Mullumbimby, Murwillumbah tai Binna Burra.
Eka lookout, jossa näkee Gold Coastin rannikolle asti.
First lookout is reaching to Gold Coast buildings.

Juuri Springbrookin alkupäässä oli lookout eli näköalapaikka, josta näkee Gold Coastin pilvenpiirtäjät valtaisan vihreän Springbrookin kansallispuiston laakson yli. Laaksossa menee useita vaellusreittejä. Kävellen pääsee suoraan (tai oikeasti aika mutkien kautta, mutta autotiehen verrattuna) Grand Walk-reittiä pitkin Lamingtonin kansallispuistoon. Toi on ihan  ammattitrekkaajille, joille löytyy yöpymisleiripaikkoja matkalta. Sitten on 17 km vaellusreitti Springbrookin laaksossa, sekä meidän vaeltama 4 km (todellisuudessa paljon pidempi poukkoiluineen) ja vielä olisi ollut 2 km minireitti.
Se eka vesiputous yläpuolelta nähtynä. First waterfall from above.

Lähdettiin Tallanbanan parkkipaikalta, jonka katsoin aiemmin lataamaltani PDF-kartalta sopivaksi aloituspisteeksi. Siitä heti parin sadan metrin päässä kohisi mielenkiintoisesti vesiputous, joka näytti tippuvan hyvin korkealta suoraan alas jonnekin...ei uskallettu ihan mennä kurkkimaan, ettei vaan käy kalpaten. Liukkaita kun nuo märät kivet. Myöhemmin nähtiinkin vastapäiseltä lookout-parvekkeelta, että tuo pudotus on kymmeniä ellei sata metriä alas. Eikä tuossa kohtaa voi tajuta, että jonkin ajan päästä vaeltelet saman vesiputouksen alla. Katsottiinkin kauhuissamme, kun joku nuori mies roikkui tuolla vesiputousjyrkänteellä kameran varren kanssa ottamassa hyviä some-kuvia. Eipä tartte ihmetellä, että joku aikaa sitten just jokin turrenainen tipahti eräältä jyrkänteeltä (joku muu puistikko) kuolemaan. Liekö sai hyvän selfien sitä ennen.
Isoja kiviä. Huge stones.

Vaellusreitillä oli useita hyvin suomalaisellekin kansallispuistolle tyypillisiä kivikautisia valtavia lohkareita. Niiden välistä/alta pystyi puikkelehtimaan tai niiden päälle kiipeilemään, kuten eräät saksalaisteinit, joiden perheeseen tutustuimme vaellusreitillä. Saksalaiset kertoivat asuneensa Gold Coastilla kolme vuotta miehen ollessa virkavapaalla yliopiston lääketiedeosastolta. Halusivat käydä nyt kuukauden täällä verestämässä muistoja. Kehuivat alueen pilviin ja olivat tuolla käyneet samaa reittiä jo useamman kerran. Kehui myös Lamingtonin kansallispuistoa ja kertoi, että Tamborine on hyvin turistinen. Vaellusreitillä pysähdyttiin aina pidemmäksi aikaa vesiputouksille, jotka olivat jotenkin ihania. Se lorina ja kohina aina viehättää jotenkin. Välillä mutusteltiin cashew-pähkinöitä ja juotiin vettä. Käärmeistä ei varoiteltu täällä, mutta kuulemma Lamingtonissa joku oli nähnyt pythonin. Hienoja lintuja sen sijaan nähtiin, upeita punasinisiä, jokunen keltainen, pari kolibria nähtiin, ja kuulemma fasaanin tyyppisiä pitkäsulkaisia kanalintuja voi nähdä. Oli joku minkin näköinen otuskin mainittu kylteissä ja myös erikoisuutena pistävälehtinen kasvi (ei kai piikkejä, mutta ilmeisesti joku myrkyllinen). Puut tietysti olivat oma lukunsa. Jänniä isopahkaisia myhkyräpuita, yms. joiden sisälle jopa saattoi mennä onkaloon. No, jokaisessa onkalossa ei viitsi vierailla, kun ei tiedä, mitä hämy-ylläreitä siellä saattaa olla.
Keltainen reitti oli 4 km ja punainen 17 km. Trekking routes.

Sitten välillä tuntui, että ollaankohan me eksytty 17 km lenkille, kun mitään opastusta ei näkynyt. Onneksi laaksossa oli niin jylhät vuorenseinät, että ne näkyi välillä ja sen perusteella pystyi päättelemään, ettei me nyt ihan kovin kaukana reiteistä olla. Ja olihan mulla se PDF-kartta puhelimessa, jota välillä tiirailin. Hotellin respa kertoi myöhemmin, että joku miekkonen oli päättänyt lähteä pitkälle reitille vaeltamaan, mutta sitten oli kunto loppunut ja oli soitellut apua hakemaan. Noissa reittiopastuksissa usein mainitaan myös arvioitu aika, ettei kukaan luule, että 1 km on kuin suoraa alfalttia kävelisi. Yksi tyyppi halusi tulla hakemaan meidän kameran kaukaa ja sanoi, josko ottaa kuvan meistä. Olin ensin että ok, mutta sitten kun se alkoi kävellä pois, niin pysäytin ja sanoin, ettei tartte. Saattoi toi huppariveikko olla vaeltamassa rehdisti, mutta äkkiä tuli fiilis, etten annakaan kameraa... you never know...
Parvekkeelta puoliselffie. Half selfie from the balcony.

Välillä käveltiin sen verran jyrkänteellä, että alas näytti olevan piiiitkä matka pudotusta. Jopa tehdyillä betoniparvekkeilla oli sellainen fiilis, että enpä haluaisi edes tietää, millaisella ulokkeella me seisoskellaan. Pelkkä ajatus jo huimasi. Siinä hetkessä tuli mieleen, että saattanen sittenkin skipata sen Surferin korkeimman Q1-rakennuksen reunalla (yli 200m korkeudessa) kiipeilyn vaijereiden varassa. Ajattelin eka, että se olis hyvää terapiaa mulle korkeenpaikan kammoiselle, mutta ehkäpä ne siedätyshoidot sikseen. Onneksi muuten tuli hotskalla testattua meidän kämänen suolan syövyttämä kameran selfietikku, koskapa se teleskooppi tikku irtosi ihan paloihin, kun koitettiin venyttää se pituuteensa. Olisi meinaan kivasti kamera sanonut viuh alasmennessään tuolla jyrkänteellä kurotellessa sen tikun kanssa, jos ei olisi tiennyt...
Vesi meinasi kastella. Waterfall to be walked through.

Yhden vesiputouksen alitse jouduttiin kulkemaan ja piti vähän hupparilla suojailla itseään, ettei välineet ja itse kastu. Erittäin mukavaa silti. Lämpötilakin oli sopivat parikymmentä ja puolipilvistä. Tosiaan noi vesiputoukset ja se kohina olivat parasta antia jyrkännenäkymien ja vanhojen puiden ohella. Välillä oli myös portaita ylös ja alas, kivisiä ja kieli keskellä suuta kuljettavia. Muutaman kerran meinasi jalat limpsahtaa liukkailla lehdillä kulkiessa.
Springbrookin laakso. The Springbrook valley.
Sama vesiputous vastajyrkänteeltä nähtynä.
Same waterfall seen from opposite cliff.

Oltiin aivan ekstaasissa niiden viimeisten näköalaparvekkeiden jälkeen. Vessaankin uskalsin mennä, vaikka ne pythonit on aina mielessä, kun wc on sijoittuneena jonnekin tiiviiseen metsäpuskaan. 

Kuolleita puita Nerang-joessa. Dead trees on Nerang river.
Vaalea väri järven rannalla on kuolleita puita.
Light color on the lake is those dead trees.

Lähdettiin ajelemaan takaisin ja päätettiinkin mennä eri reittiä kuin tullessa. Nerangin kautta ajaminen ei ollut lainkaan vikatikki, kun matkalla löydettiin Punkaharjumaiset ajomaisemat (laaksot molemmin puolin) ja jyrkkiäkin ala- ja ylämäkiä hienoin metsämaisemin. Ja sitten lyötiin liinat kiinni, kun osuttiin Nerang-joelle, jossa oli vastassa ihan mystinen näky. Ensinnä pientä savua oli ilmassa, kun alueella oli suunnitellut kulotukset. Tuo jokivarsi oli jännä siksi, että vedessä törrötti pystyyn kuolleita hopeisia puita ihan älyttömästi. Ja sama näky jatkui itseasiassa matkan varrella nähdyissä Advancetown-järven poukamissa, johon tuo joki laskee. Jotenkin outoa, että noita kuolleita puita oli vakiona jokainen ranta täynnä. 

Southportin puolelle näkymä Seaworld-niemeltä.
Views to Southport side from Seaworld area and the spit.

Järvellä olisi ollut patokin, mutta ajoimme paikan ohi, koska haluttiin ehtiä auringonlaskuksi Southportin vastaiselle niemekkeelle, jonne Surfers Paradise loppuu ja South (eteläinen) Stradbroke-saari alkaa (välissä on vain kapea veneväylä). Niemellä on isot hiekkasärkät (The Spit) ja Seawordin huvipuisto. Ja muutamia huippuhotelleja. Ihan kärjessä oli kivat auringonlaskunäkymät, jossa myös kolme isoa pelikaania kärkkyi kalastajien saaliita. Tämä reissu oli sitten viimeinen pieneen hetkeen, koska palautettiin auto seuraavana päivänä, että otetaan hetken aikaa taas rennosti, eikä poukkoilla. Vielä jäi hampaankoloon noiden kansallispuistojen osalta. Esim. Lamingtonin nurkalla voisi käydä tsekkaamassa parit vesiputoukset kivisiltojen (Gorge) kera ja kiiltomadot, jotka hohkaa pimeässä luolassa. Let's see, ehkä myöhemmin.

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Byron Bay


Byron Bayn ihana majakka.
Lighthouse of Byron Bay.

Näkymät majakkaniemen toisella puolella. Views to other side of lighthouse.
Byron on rela mesta. Byron is relaxing place.

Nyt kun oli auto alla, niin päätettiin tehdä päiväkeikka Byron Baylle, jota monet samantyyppiset ihmiset ovat kehuneet. Useimmat kommentit sanovat, että se on hippimesta, ja tosi rento. Juu, kyllä pitää paikkaansa. Ensimmäisenä noteerattiin tapa, millä Byron Bay saa tulonsa: parkkimaksut. Missään ei tuntunut löytyvän parkkipaikkaa, josta ei täydy maksaa 4 aud/h (2,5e). Ja jos vietät koko päivän paikassa, niin maksaa enempi kuin autovuokra, haloo! No, suunnattiin ensin majakalle, joka on muutaman kilsan päässä etelään keskustasta. Se olikin ihan hienoin majakka Ausseissa, joka on nähty, eli 1901-vuonna rakennettu vitivalkoinen luomus. Alla toimii museo, ja vierestä löytyy myös majatalo, jossa näytti olevan muutama huone, ja kuuleman mukaan aika hintava, tosin myös hienoksi rempattu. Upealla jyrkällä kukkulalla majakka sijaitsi, ja aallot kasahtivat kiviselle alaosalle. Majakkaniemen takana näkyy kilometritolkulla hiekkarantaa. Aussikaverimme Kawana-saarelta kertoi, että Byron Bayllä on yleistä nähdä ryhävalaita ja delfiineitä uivan ohitse. Tällä kertaa vain iso delfiinilauma kierteli rantaa, jonne kiikaroitiin majakkaniemeltä.

Ihana Balcony-ravintola. Wonderful Balcony restaurant.
Ravintolan terassi. Terrace of Balcony.

Palattiin Byron Baylle, kun puolen tunnin parkkimaksut oli majakalla tehokkaasti käytetty, hehe. Onneksi löydettiin vanhan rautatieaseman takaa ilmainen parkki. Tuolla huomasi selkeästi reppureissuporukkaa, joilla useilla oli Campervan alla, eli pieni pakettiauto, jonka perässä mahtuu nukkumaan ja kokkailemaan kaasukeittimellä.  Olivat peseytymässä yleisissä suihkuissa ja leiriytyivät rannalla, suurinosa ei piittaa parkkimaksuista, tai siitä, ettei siellä saisi leiriytyä. No, ehkä tietävät, että parkkipirkkoja ei ole kylässä. Me löysimme kivan meksikolaisen ravintolan Miss Margarita, jossa sai erittäin ihanasti maustettuja tacoja oluen kera lounashintaan. Ja sitten siirryttiin toisen kerroksen terassille vastapäiseen Balcony-ravintolaan, jossa otettiin vähän jälkiruokaa. Mukavaa siinä sohvalla löhöillä auringossa ja katsella meininkiä. Eittämättä hippimäinen olo tuosta kaupungista/kylästä tulee, ja oli kyllä hitsin viihtyisä ja kompakti. Todella paljon eettisiä ja vegejäkin ravintoloita ja kahviloita, oikein viihtyisiä. Sekä kaikenlaista hipahtavaa kauppaa. Kyllä tuolla voisi jokusen viikon viihtyä. Nyt vaan on kaivannut vähän enempi äksöniä, että ehkä myöhemmin tuonne sitten. Kylä on tosiaan hyvin pieni, jotain 5x5 korttelia. Majoitukset keskittyvät kylän laidoille. Majoitustarjonta on ihan eri luokkaa kuin Surferissa, jossa on tuhansia ja tuhansia huoneistoja tarjolla. Tuolla tuntui iso osa porukkaa olevan läpikulkumatkalla taikka omien yöpymisvehkeiden kera.

Matkalla on mukavaa maalaismaisemaa. Edelleen jaksan ihmetellä, mikä tässä aussimaisemassa viehättää. Samanlailla täällä on puita ja pensaita. Nämä ovat vain eri lajeja kuin Suomessa. Nähtiin jopa suotakin matkalla. Näytti hyvin erilaiselta kuin meidän hillasuot. Täällä oli pienoisia vesilammikoita ja sitten jotain pitkää heinikkoa ja lyhytkasvuista käppänää. Ensin katsoin, että mikä tuosta tekee suon, mutta ilmeisesti nuo vesilammikot. Matkan varrelta löytyi muutamat ns. maisemareitit, eli scenic roadit, joita ei kuitenkaan lähdetty ajelemaan. Respamme suositteli meille Kingscliff-nimistä paikkaa, mutta ajeltiin vaan suoraan kohti kotia illan tullen. Iltaisin saa katsella, ettei kengurut taikka vompatit hyppää tielle. Jokunen kuollut vompatti nähtiin. Myös koala-varoitusmerkkejä näkyi matkalla, jos sattui olemaan eucalyptusmetsää tarjolla. Yhtään koalaa ei kyllä tällä reissulla olla nähty.

torstai 21. heinäkuuta 2016

Bribie-saari ja Surfers Paradise (Gold Coastilla)


Bribie-saari


Suunnitelmat tuppaa muuttumaan, eipä ole eka kerta, mutta yksi hyvä esimerkki, ettei voi liikaa suunnitella. Kaverimme Melbournesta oli jenkkityttöystävänsä kanssa autoilemassa kohti pohjoista. Puhuttiin jossain kohtaa, että he voisivat mennä lennolla Cairnsiin, jossa heillä oli viikoksi varattuna hotelli. Ja me voisimme ajaa heidän autolla sinne viikossa (n. 1400 km) Mooloolabasta. Ja sitten he ajaisivat sieltä itse takaisin. Tosin jo himppasen epäiltiin heidän istumalihasten kestoa, koska olivat jo Melbournesta ajaneet sitten Brisbaneen, eli vajaat 2000 km. Täällä kun tuo pikku poronkusema kartalla tarkoittaa yleensä tuhatta kilsaa. No, pari päivää ennen auton hakua Brissystä pyysimme kavereitamme vielä pohtimaan tarkkaan, onko järkeä heidän ajaa sitten alle viikossa Cairnsista Melbourneen, josta heillä on lento Suomeen varattuna. Kohtalo puuttui peliin ja Juha sai flunssan just päivää ennen auton hakua, ja kyseisenä aamuna sitten yhteistuumin päätettiin, että he voivat jättää auton Brissyn kentälle heitä itseään odottamaan, emme siis ota sitä. Jatkettiin omassa huoneistossa oloa aina pari päivää kerrallaan, kun odoteltiin tervettä päivää. Ja arvasihan sen, että meitsi sai sen flunssan sitten. Onneksi se oli vain muutaman päivän. Respamies James jo piruili, että eikös me lähdetäkään...

Komissario Koskisen asuintalo Bribiellä.
Evästauolla. Lunch break.

No, otettiin sitten AVIS-vuokraamosta hyvä diili, jolla saatiin uudehko Nissan Pulsar n. 25 aud/pv (15e). Siitä sitten polkaistiin torstaina liikkeelle kohti Bribie-saarta, jonne pääsee ihan siltaa pitkin. Juhalla oli jo tullessa lentokoneessa ollut mielessä Seppo Jokisen kirjaa Mustat Sydämet lukiessa, että käytäisiin kirjan sankarin komisario Koskisen maisemissa ko. saarella. Juha itse asiassa otti yhteyttä Seppoon, koska kirjassa mainittu kadunnimi poikkesi vain hieman olemassa olevasta kadusta, josko se olisi muunnettu. Ja niinhän se oli. Seppo innostuikin laittamaan parit valokuvat osoitteiden kera, missä hän itse on kirjaa kirjoittanut ja missä Komissario on (kuvitteellisesti) asunut. Sitten tietysti kävästiin ko. osoitteissa katsastamassa paikkoja, ja laitettiin takaisin Sepolle valokuvia. Varsin mukava heppu toi Seppo, ja hyvä dekkarikirjailija (tämän hetken suosituin Suomessa). Saari on hyvin tyypillinen Queenslandin rannikon hiekkasaari (vähän kuten Frazer), jossa siis suurin osa on suojeltua puistoaluetta, ja jossa pääsisi 4-vetoautolla pörhältämään hiekkarantoja erityisluvalla. Me tyydyttiin käppäilemään rannalla ja ihailemaan delfiinejä merellä pyörimässä. Hiekka on valkoharmaata ja sileää, ja pohjoisella puolella saarta on useita leiriytymisalueita, jos haluaisi vietellä yötä rauhaisissa maisemissa. Saaren itärannikolta (käytiin Woorimissa siis) näkee myös Moreton-saarelle, joka on kuvissa oikein upea paratiisisaari, ja onkin suosittu viikonlopun viettokohde Brissyläisille.

Surfers Paradise (Gold Coast)


Hard Rock Cafe on korttelin päässä meistä.
HRC is one block of our apartment.

Sitten seuraavana mahdollisena kohteena oli meillä North Stradbroke-saari, jonne pääsisi tunnin välein kulkevalla autolautalla Clevelandistä mantereelta. Olisi sielläkin kilpikonnia, delfiinejä ja ryhävalaita tähän aikaan katseltavana Point Lookout-paikkakunnalta käsin. Mutta koska ilta alkoi hämärtyä, niin päätettiin pasauttaa suoraan Surfers Paradiseen eli Gold Coastille, joka on siis vastaava pitkä hiekkarannikko, kuten pohjoisempi Sunshine Coast. Tosin erona on, että Gold Coastin rantaa hallitsevat korkeat pilvenpiirtäjät, vähän kuten Miami Beachillä jenkeissä. Illalla, kun autolla lähestyttiin Surfers Paradisea, niin tuli upea fiilis tuosta korkeiden talojen näkymästä. Ihan kiva tulla cityyn välillä, jossa on vähän säpinääkin. Hankalaa tosin oli metsästää asuntoja ilta-aikaan, kun tyypillisten resorttien (huoneistojen) respat menee kiinni viikolla viiden korvilla. Niinpä otimme Bookingin appsin kouraan, ja löysimme Vibe-nimisestä hotellista huoneen yhdeksi yöksi, jonne sitten suuntasimme. Saatiin asetuttua reiluun hotellihuoneeseen, vaikka kyllä huoneistojen jälkeen tuo tuntui aika kopperolta... Lähdettiin ihmettelemään yömeininkiä Surferin keskustaan, joka olikin ihan parin korttelin päässä. Silmiin pisti runsas määrä eri kulttuurista porukkaa, mm. aasialaisia ja muslimeja. Kaikkien ruokapaikkojen keittiöt tuntuivat menevän kiinni klo 21-22, paitsi onneksi House of Brewsin keittiö on auki puolille öin. Olipas aika kiva rivistö hanaoluita seinällä, josta saattoi maistella sopivan oluen ruoalle. Ihanaa oli olla runsaan joukon sekä nuoria että vanhempia ympäröimänä, noin aika hiljaisten parin kuukauden jälkeen. Siinä mietittiin jälkikäteen, että tulipas jämähdettyä Mooloolabaan vähän liian pitkäksi aikaa.

House of Brewsin hanarivistö. Several taps on the House of Brews.
Ratikka ja korkeat talot. Tram and tall buildings are typical.

Sitten oli uskomaton mäihä, että laitettiin Faceen info, että ollaan täällä, ja sitten Juhan tuttu Melbournesta (ollut jo pitkään Brissyn alueella) otti yhteyttä. Asuu tuossa ihan parin korttelin päässä meistä. No, tarinaa riitti perjantaina parvekkeellamme istuessa kanaalin rannalla. Hän on WH:lla ja tekee duunia raksalla Brissyssä ja asuu kimppa-asunnossa, jossa on mm. suomalainen, sveitsiläinen (pelaavat hänen kanssaan lätkää samassa joukkueessa), sekä heidän aussityttöystävät. Illalla vielä kävästiin oluella Beer Gardenissa Cavill Avenuella (yksi tunnetuimmista kaduista), jossa oli myös livemusaa. Otettiin Vibessä vielä toinen yö, jotta saatiin etsittyä huoneisto, joka on halvempi ja isompi. Täällä onkin hintataso jopa halvempi kuin Mooloolabassa (noin yleensä), joten löydettiin itsemme ihan Cavill Avenuen vierestä, josta irtosi kivalta city-keitaalta yhden makkarin huoneisto hyvään hintaan. Respan Amanda on aivan mainio nainen. Hienoa on myös ilmainen parkkihallipaikka näin keskustassa, olihan meillä tuo auto viikon käytössä. Tämä resort on kolmekerroksinen piiri, jonka keskellä on palmuilla kehystetty piha uima-altaineen. Parvekkeelta voi katsella yläilmoihin kurottavia pilvenpiirtäjiä, kuten Hilton-hotelli, jännä näky. Ja makkarista näkyy meren ranta.

Näkymät Moroccan-huoneistosta, jossa vierailtiin.
Views from Moroccan resort, where we visited.
Näkymä meidän pihalta.
Views from our garden (Hilton and Peppers).
Onko tämä surffarien paratiisi? Is this the paradise for surfers?

Huoneistot ovat täällä aina same same but different, eli ihan omistajiensa näköisiä, mitä milloinkin. Täälläkin haisi karmealle keittiön kaappi, mutta syyksi ilmeni kalalle haiseva leikkuulauta. Sänky oli ihan jousilla, mutta heti ekana aamuna kantoivat paksun vaihtopatjan, ja johan alkoi uni maittaa. Sähköjeppe kävi just korjaamassa lampun... Mutta siis nyt on oltu viikko täällä ja tuntuu oikein mukavalta rantacityltä. 

Burleigh Heads

Kiva ravintola Burleighilla (näkymät Surfferille päin).
Nice restaurant on Burleigh Heads.
Burleighin kansallispuistossa. Burleigh Heads National Park.
Burleighin puistosta näkymät Coolangattan suuntaan.
Views from Burleigh Heads to Coolangatta side.

Tässä on lähellä mukavia paikkoja, jossa on auton kanssa vierailtu. Mm. Burleigh Heads on kiva ranta-alue tuossa reilun 10 km päässä, jossa on myös helposti käveltävä merenrantainen kansallispuisto. Siellä on hienot rannat ja pari mukavaa rantanäkymäravintolaa. Nähtiin maanantaina siellä tuo kaverimme jenkkityttöystävineen, kun olivat ajamassa ohi kohti Melbournea. Mukavasti vaihdettiin kuulumiset pitkällä lounaalla. He ovat myös yksi hyvä esimerkki, miten asiat vaan tuppaa järjestymään. Ensin jokunen kk sitten ei ollut mitään hajua, missä maassa lähivuodet viettävät, ja nyt tyttöystävä sai opiskelupaikan Suomesta, kaveri työpaikan ja asuntokin tuntui jo järkkääntyneen Hesan keskustasta. No worries!!! Pitää paikkaansa.

Broadbeach

Yksiraiteinen ajelee Oasis-Jupiter-kasinon väliä.
Monorail between Oasis and Jupiter-casino.
Broadbeach.
Innostunut "himoshoppaaja" Pacific Fair-ostarilla.
Enthusiastic shopper on Pacific Fair's huge shopping center.
Kivat lihat ja juustot yläviistossa Colesissa.
Nice meat hanging and cheeses on upper level of Coles.

Sitten me vierailtiin myös tässä viereisellä Broadbeachin alueella, jonne asti ratikkaverkostokin yltää. Siellä oli bussilasteittain kiinalaisia turreja, ja niille tietysti pitää olla iso ostoskeskus Oasis ja tusinoittain hyviä ravintoloita. Kuitenkin, jos haluaa sitä vilkkaampaa elämää, niin Surferin keskusta on just nyrkki silmään. Törmättiin yksi ilta hyperostariin Pacific Fair, jossa löytyy sisäpihoilta altaita, löhöpaikkoja, suihkulähteitä, jne. Liikkeitä (mm. isot muotinimet) on lähes 500 kpl, kun laajennus saadaan loppuun asti. Himoshoppaajan paratiisi, koska täällä on muitakin isoja ostareita. Onneksi ei mahdu mitään matkalaukkuun.

Takaisin Surffarilla

Koalakaverini. My koala friend.


Mahtavaa on ollut huomata, että edulliset italialaisravintolat on just meidän hotellin vieressä, kuten tuo House of Brewskin, jossa on kiva kattoterassi. Ja jos maha alkaa illalla kurnia, eikä jaksa kokkailla, niin mm. kebabia taikka pizzaa löytyy sadan metrin päästä. Hyvät ruokavaliot. No on täällä aasialaisiakin ravintoloita. Meidän pitäisi mennä läheiseen Hard Rock Cafeeseen maistamaan, löytyykö täältä Ausseista koskaan hyviä kanansiipiä, kun on hyvä iltapäivähäppäritarjous. Sitten myöhemmin autoseikkailuista lisää... Ainiin ja illalla on BBQ-hippalot kavereiden luona.

torstai 14. heinäkuuta 2016

Mount Coolum ja autioitunut Clive Palmerin lomakylä


Perusseikkailua lähistöllä
Cotton Treen jokisuistossa. On the Cotton Tree riverside.

Terassinäkymiä ala Boat Shed. Terrace views ala Boat Shed.

Ihana asuntoauto leirintäalueella. Nice mobile home on caravan park.

Mukavasti on päivät valunut ohitse merenrantamilla asuessa, hyvin syödessä ja levätessä. Tai sitten on poikettu pyörillä Mooloolabassa ja Maroochydoressa, tai Caloundrassa bussilla. Löydettiinpä pyörillä Maroochydoresta upea paikka Cotton Treen leirintäalueen nurkasta, eli maauimalan vierestä, ihanainen terassiravintola upeilla jokisuistonäkymillä. Boat shed-niminen paikka tarjosi oikeaa gourmeeruokaa kohtuuhinnalla ja harvinainen paikka, jonne aurinko paistaa iltapäivällä. Muuten kun koko aurinkoranta osoittaa itään, niin päivällä ei aurinkoa paljoa näy terasseilla, mm. Mooloolaban Esplanadilla. Kivaa saada pieniä kicksejä uusista silmiä hivelevistä paikoista. Jotenkin oikein välillä houkuttaa hetken aikaa tuo karavaanarielämä, kun näkee ihmisiä rantatuoleissaan istumassa rentoina kaveriporukoissa, grillaamassa puistossa ja nauttimassa illasta ison vaunun ja sivuteltan edessä. Tuo jokisuisto on upean näköinen etenkin auringonlaskussa. Hiekkasärkkiä pitkin voi tallustella ja ihailla isoja pelikaaneja, jotka uskaltautuvat ihmisten lähelle kalojen toivossa. Nähtiinkin muutaman kalastajan heittävän kaloja yhden isokitaisen linnun suuhun.
Bulcock beach, Caloundra.
Näkymiä Bribie-saarelle. Views to Bribie Island.
Pelikaanit tauolla. Break by pelicans.

Caloundrassakin käytiin nyt schooliesin eli koululomien aikaan. Siellä oli muuten rauhallista, mutta leirintäalue oli aika täynnä sielläkin. Kiva alue Golden Beachillä. Sitten löydettiin pitkällisen kävelyn jälkeen (pääkatu ammotti tyhjyyttään) itsemme Esplanadilta Drift-nimisestä viihtyisästä ravintolasta, jossa oli edullinen pizzapäivä. Maistui yksi pizza ja kannu olutta Bribie-saaren valkohiekkanäkymillä. Kaasulämmittimiä kaivoivat esille, koska auringon laskettua tulee aina vähän viileää, kun lämpötila putoaa parista kympistä viiteentoista asteeseen. Tuolla espalla on isot lasitetut terassit, joilla tarkenee näin talvellakin hyvin. Meillä on aina farkut ja hupparit mukana iltaa varten. Mukavaa oli saada Caloundrasta vaihtelua, ja Bulcock-rannalta näkymät ovat aina hienot. Myös Currimundin puoleinen alue Caloundraa vaikuttaa virkeältä hotelleineen ja leirintäalueineen, kun bussilla ajeltiin ohitse.

Mount Coolum National Park

Kevyempää porrasta ylöspäin. Easier steps to summit.
Tihenevää kivikkoa. More stones to step.
Huipulta näkymät rannalle. Views to the beaches from the summit.

Sitten aussiystävämme ja suomalainen miesystävänsä veivät meidät Mount Coolumille kiipeämään kiviportaita ja kivipolkuja pitkin vuoren huipulle. Ei se ole kuin muutaman sata metriä korkea, mutta hienot näkymät on aurinkoranta-alueelle ja merelle. Tuli mieleen Melbournen Dandenongin portaat (1000 steps), mutta nämä ei tuntuneet ihan yhtä rankoilta kavuta. Toisaalta vaikka matka oli lyhyempi, niin portaat olivat hyvin epämääräiset kivikasat toisinaan, etenkin mitä ylemmäs mentiin. Sai vähän kieli keskellä suuta steppailla, ettei nilkka nyrjähdä kivikossa. Jotkut innokkaat, joiden nivelet eivät ole vielä tarpeeksi kuluneet, juoksentelivat joko ylös tai alas reittiä. Jälleen kerran nähtiin ihania isoja hopeisia puita ja kivoja kasvikatettuja polkuja. Oli vähän sademetsämäinen fiilis, kun oli aamupäivällä sadellut. Hyttysiä löytyi ylättäin metiköstä, tykäävät hikisestä ihosta. Huipulla oli joukko nuorisoa maisemia katselemassa. Mudjimban ranta ja saari näkyy selvästi, parit golf-kentät, Coolumin ranta edempänä pohjoisessa sekä meille yläilmoista esitelty autioitunut golf-lomakylä Clive Palmer Resort, jonne suunnattiin seuraavaksi. Alastuloineen kukkulareissu kesti 1,5 h.

Autiossa Clive Palmerin lomakylässä

Kengurut ruohoa jyrsimässä golf-kentällä. Kangaroos eating grass on the golf course.
Sitten ajettiin tuonne lomakylään. Tuo Clive-setä osti tuon lomakylän v2011, ja sen hetkiset omistaja-asukit häädettiin/ostettiin myöhemmin taloistaan pois, enimmäkseen. Joku kieltäytyi lähtemästä, ja sähköt ja vedet katkaistiin. Ilmeisesti jokunen asukki vielä omistaa osuuksia taloista. Eräs sitkeä naisasukki on koittanut asua tuolla kaikesta infran puutteesta huolimatta ja on pyydellyt vedensaantiapua paikallisilta, että toisivat sankkokaupalla vettä porteille, jotta saisi päivittäisen käyttöveden ulkoa. Tuo ukko on joku miljardööri, joka keksi alkaa rakentaa tuosta paikasta jotain elämää syleilevää teemapuistoa, mitä lie. Siellä oli kuulemma ennen joku karmean näköinen iso dino tervehtimässä portilla, eipä ollut enää. Maailmanluokan golf-kenttä tervehti oikein hienosti trimmatuin nurmikoin, siellä näyttikin olevan jopa muutama pelaaja. Kenttää ilmeisesti käytetään vielä jossain määrin. Ajeltiin vähän aikaa autolla alueella, tunnelma autiossa paikassa oli kuin Jurassic Park-leffassa autosafarilla. Kuin joku otus saattaisi hyökätä puskan takaa milloin vain. Näimme huoltorakennuksia, joiden pihoissa oli puhjenneita nahkasohvia tai homeisella aurinkovarjolla varustettuja pölyisiä puutarhakalusteita. Ei ollut aikoihin käytetty. Uutisten mukaan viimeiset 40 henkilöstön jäsentä sai kenkää Maaliskuussa 2015, ja sen jälkeen on enempi taisteltu oikeusistuimessa erinäisistä ylläpidon ja tulevaisuuden asioista. Paikan remontointi on jäissä ilmeisesti noista syistä. Jätettiin auto parkkiin ja uskaltauduttiin kävelemään.
Vanhoja pirssejä pölyttymässä. Old fancy cars collecting dust.
Iso kroko dinosauruskadun alussa. Big crock starting dino street.
Tyhjät ruokaravintolat. Empty food restaurants.
Ihmettelemässä lomakylää. Sightseeing on empty resort area.

Jonkun automuseon se setä oli kehitellyt isoon rakennukseen, jonne oli pääsymaksutaulukot edessä. Kurkittiin ikkunoista, että sisällä oli kymmeniä sikakalliita ja vanhoja kulkupelejä, mm. jokunen kymmentä Rolls Royceä. Siellä ne jökötti pölyttymässä vailla yleisöä. Edettiin mökkikylän puolelle. Tuolla on hurjasti asuntoja kymmenissä kaksikerrosrivitaloissa, joissa oli huonekalut televisioineen ja kaikkineen sisällä, mutta tyhjillään ihmisistä (missä lie tuo yksi asukas luuraa). Lehtikasat olivat tukkineet rännit ja portaat olivat homehtuneet. Hämähäkkien seitit peittivät puutarhakalusteita ja muita ulkoisia puitteita. Uskomatonta, että kaikki nuo asunnot ovat autiona ja rapistuvat. Upeat trooppiset puutarhat rehottivat ja pudonneet palmujen lehdet kuorruttivat ruskeina nurmimaastoa. Nurmikoita oli sen sijaan leikattu joku aikaa sitten, eli minimaalista ylläpitoa siltä osin. Törmäsimme dinosauruskatuun, joka näkyi lukollisen portin takaa. Monta valtavaa saurusta oli tien varressa ja varmaan pääsymaksua vastaan olisi (jos olisi) päässyt katua kävelemään, mutta... Uima-altaat ammottivat tyhjyyttään ja olivat ihan karmeassa kunnossa. Upeat tennitkentät olivat tyhjinä, jopa palloja oli vielä kentillä, kuin joku ydinlaskeuma olisi tullut, ja porukka olisi hätäisesti evakuoitunut paikasta. Tosi kuumottava alue. Välillä oli tunne, että on jossain elokuvan autiokylässä, jonkun epidemian jälkeen. Jopa muutama vaate/tavara-liike oli alueella, ja siellä oli edelleen kaikki myytävät tuotteet sisällä pölyttymässä hintalappuineen lukollisten ovien takana. Löydettiin ravintolakortteli, jossa oli monta erilaista terassiravintolaa, autiona. Sitten törmättiin kuin tilauksesta wc-rakennukseen, jossa oli valot sisällä (eikös sähköt pitänyt olla poikki)?! Avasin vessakopin oven varovasti kartottaen kaikki hämähäkit. Pieniä pitkäjalkahämyjä oli muutama saalista vaanimassa verkkoineen, mutta suikahtelin väleistä pytylle tarkistettuani vessarenkaan alustan ensin. En kovinkaan pitkään siellä nautiskellut, vaan äkkiä pois. Vähän kuin kummituskylässä vierailisi.
Clive Bora Boralla vaimon kanssa. Cliver and the wife on Bora Bora.
Kuva kertoo miehestä... This tells a lot of the man...
Massiiviset puuovet klubille. Massive wooden doors when entering the club.

Kuulimme, että tuo Clive ei ole mikään kansansuosikki, ja sen vahvisti lukuisat pilapiirrostaulut päärakennuksessa, jonka superpainavat ja hienot puuovet olivat yllättäen vailla lukkoa (taitaa olla toiminnassa golf-klubina, ketään ei näkynyt). Tuosta pyöreästä ukosta oli paljon valokuvia nuoren vaimonsa kanssa jossain Bora Boralla huvijahdilla, ja noissa sarjakuvissa tuotiin esiin sitä turhautumista, mitä tuon lomakylän autioittaminen ja pilaaminen on tuonut paikallisille. Ukko on ollut joku suuruudenhullu tuon paikan kaupallistamisen kanssa, ja porukka suivaantui, kun yksi maan parhaista golf-kenttäalueista valjastettiin tuon idean näyttämöksi, ja sitä kautta pilattiin itse golf-ja asukastoiminta. Hän on halunnut rakentaa Titanicin uudelleen, rakennuspiirustuksiakin löytyi, ja ukko poseerasi jossain kuvassa Bill Clintoninkin kanssa. Mietimme, miten väärin se olikaan asunnon/osakkeita aiemmin ostaneita ihmisiä kohtaan, jotka ajettiin sieltä pois, ihan turhaan. Paikalla lukee, että siellä on 24 h valvonta, jne. Välillä oli tunne, että kohta joku dobermannilauma vahtikoiria hyökkää kimppuumme tai joku aseistettu vartija puuttuu peliin, mutta mitään emme nähneet koko aikana, kun alueella seikkailimme. Saas nähdä, tapahtuuko tuolle paikalle joskus jotain...

Sikäli ihana lopetus päiväreissullemme oli, että näimme tuolla golf-kentällä auringonlaskussa useita kenguruita ruohoa syömässä. Samoin Twin Watersilla golf-kentällä, jossa vielä pikapoikettiin ihmettelemässä Driving rangea, jossa pallot lyödään isoon lammikkoon, josta ne verkolla sitten nostetaan pois. Näppärä tapa hahmottaa, miten pitkälle lyö, kun näkee veden molskahtavan ko. kohdassa.

Glenviewissä golfaamassa

Rattoisa iltapäivä. Relaxing afternoon.
Vesiesteen yli aloitus. Starting over the water.

Ja ettei vaan mene viimeaikaiset golf-opit hukkaan, niin pitihän meidän lähteä seuraavana päivänä 9-reikäiselle Glenviewin golf-kentälle pelaamaan noiden kavereiden kanssa. Alkuun oli vähän epävarmana, että mitähän tästä tulee, kun ei ole pariin viikkoon tullut lätkittyä palloa, itse asiassa käytiin viimeksi muutama päivä sitten pelaamassa tennistä Juhan kanssa. No, ja tuolla ei ollut rangea, että olisi voinut pari lyöntiä ensin testailla. Kylmiltään vaan tiille puuykkösen kanssa lataamaan. No, vähän oikealle suuntasi, mutta yllättävän hyvin osui kuitenkin. Olin yllättynyt, miten hyvin noi aloituslyönnit lähtivät joko ykkös- tai kolmos-driverilla. Kaverimme hokivat, että mustahan tulee vielä golffari... No, puttien kanssa sai kyllä sitten äheltää monta kertaa, vaikka eka lyönti olisikin päätynyt viheriön nurkille. Huomasin myös, etten edes muistanut puristaa mailaa...heheh... Ehkäpä vaan tunnelma 26C lämmössä iltapäivän auringossa oli niin rento. Ja tietysti rata on suht helppo, kun vertaa kokemaamme Nambourin monimuotoiseen rataan. Onhan noi par-3 reikiä, eli maksimissaan sellaisia 150 m väyliä. Oikein mahtavaa, golf-kärpänen puree nyt pahasti. Missähän sitä seuraavaksi pelaisi... Tänään oli kyllä hartiat niin jumissa, että pääkin oli kipeä. Ja nyt on muuten vähän jännä tilanne, kun ollaan lähtökuopissa Cairnsia kohti ja tuo toinen puolisko tuossa köhii kuumeessa...