Mount Coolum ja autioitunut Clive Palmerin lomakylä


Perusseikkailua lähistöllä
Cotton Treen jokisuistossa. On the Cotton Tree riverside.

Terassinäkymiä ala Boat Shed. Terrace views ala Boat Shed.

Ihana asuntoauto leirintäalueella. Nice mobile home on caravan park.

Mukavasti on päivät valunut ohitse merenrantamilla asuessa, hyvin syödessä ja levätessä. Tai sitten on poikettu pyörillä Mooloolabassa ja Maroochydoressa, tai Caloundrassa bussilla. Löydettiinpä pyörillä Maroochydoresta upea paikka Cotton Treen leirintäalueen nurkasta, eli maauimalan vierestä, ihanainen terassiravintola upeilla jokisuistonäkymillä. Boat shed-niminen paikka tarjosi oikeaa gourmeeruokaa kohtuuhinnalla ja harvinainen paikka, jonne aurinko paistaa iltapäivällä. Muuten kun koko aurinkoranta osoittaa itään, niin päivällä ei aurinkoa paljoa näy terasseilla, mm. Mooloolaban Esplanadilla. Kivaa saada pieniä kicksejä uusista silmiä hivelevistä paikoista. Jotenkin oikein välillä houkuttaa hetken aikaa tuo karavaanarielämä, kun näkee ihmisiä rantatuoleissaan istumassa rentoina kaveriporukoissa, grillaamassa puistossa ja nauttimassa illasta ison vaunun ja sivuteltan edessä. Tuo jokisuisto on upean näköinen etenkin auringonlaskussa. Hiekkasärkkiä pitkin voi tallustella ja ihailla isoja pelikaaneja, jotka uskaltautuvat ihmisten lähelle kalojen toivossa. Nähtiinkin muutaman kalastajan heittävän kaloja yhden isokitaisen linnun suuhun.
Bulcock beach, Caloundra.
Näkymiä Bribie-saarelle. Views to Bribie Island.
Pelikaanit tauolla. Break by pelicans.

Caloundrassakin käytiin nyt schooliesin eli koululomien aikaan. Siellä oli muuten rauhallista, mutta leirintäalue oli aika täynnä sielläkin. Kiva alue Golden Beachillä. Sitten löydettiin pitkällisen kävelyn jälkeen (pääkatu ammotti tyhjyyttään) itsemme Esplanadilta Drift-nimisestä viihtyisästä ravintolasta, jossa oli edullinen pizzapäivä. Maistui yksi pizza ja kannu olutta Bribie-saaren valkohiekkanäkymillä. Kaasulämmittimiä kaivoivat esille, koska auringon laskettua tulee aina vähän viileää, kun lämpötila putoaa parista kympistä viiteentoista asteeseen. Tuolla espalla on isot lasitetut terassit, joilla tarkenee näin talvellakin hyvin. Meillä on aina farkut ja hupparit mukana iltaa varten. Mukavaa oli saada Caloundrasta vaihtelua, ja Bulcock-rannalta näkymät ovat aina hienot. Myös Currimundin puoleinen alue Caloundraa vaikuttaa virkeältä hotelleineen ja leirintäalueineen, kun bussilla ajeltiin ohitse.

Mount Coolum National Park

Kevyempää porrasta ylöspäin. Easier steps to summit.
Tihenevää kivikkoa. More stones to step.
Huipulta näkymät rannalle. Views to the beaches from the summit.

Sitten aussiystävämme ja suomalainen miesystävänsä veivät meidät Mount Coolumille kiipeämään kiviportaita ja kivipolkuja pitkin vuoren huipulle. Ei se ole kuin muutaman sata metriä korkea, mutta hienot näkymät on aurinkoranta-alueelle ja merelle. Tuli mieleen Melbournen Dandenongin portaat (1000 steps), mutta nämä ei tuntuneet ihan yhtä rankoilta kavuta. Toisaalta vaikka matka oli lyhyempi, niin portaat olivat hyvin epämääräiset kivikasat toisinaan, etenkin mitä ylemmäs mentiin. Sai vähän kieli keskellä suuta steppailla, ettei nilkka nyrjähdä kivikossa. Jotkut innokkaat, joiden nivelet eivät ole vielä tarpeeksi kuluneet, juoksentelivat joko ylös tai alas reittiä. Jälleen kerran nähtiin ihania isoja hopeisia puita ja kivoja kasvikatettuja polkuja. Oli vähän sademetsämäinen fiilis, kun oli aamupäivällä sadellut. Hyttysiä löytyi ylättäin metiköstä, tykäävät hikisestä ihosta. Huipulla oli joukko nuorisoa maisemia katselemassa. Mudjimban ranta ja saari näkyy selvästi, parit golf-kentät, Coolumin ranta edempänä pohjoisessa sekä meille yläilmoista esitelty autioitunut golf-lomakylä Clive Palmer Resort, jonne suunnattiin seuraavaksi. Alastuloineen kukkulareissu kesti 1,5 h.

Autiossa Clive Palmerin lomakylässä

Kengurut ruohoa jyrsimässä golf-kentällä. Kangaroos eating grass on the golf course.
Sitten ajettiin tuonne lomakylään. Tuo Clive-setä osti tuon lomakylän v2011, ja sen hetkiset omistaja-asukit häädettiin/ostettiin myöhemmin taloistaan pois, enimmäkseen. Joku kieltäytyi lähtemästä, ja sähköt ja vedet katkaistiin. Ilmeisesti jokunen asukki vielä omistaa osuuksia taloista. Eräs sitkeä naisasukki on koittanut asua tuolla kaikesta infran puutteesta huolimatta ja on pyydellyt vedensaantiapua paikallisilta, että toisivat sankkokaupalla vettä porteille, jotta saisi päivittäisen käyttöveden ulkoa. Tuo ukko on joku miljardööri, joka keksi alkaa rakentaa tuosta paikasta jotain elämää syleilevää teemapuistoa, mitä lie. Siellä oli kuulemma ennen joku karmean näköinen iso dino tervehtimässä portilla, eipä ollut enää. Maailmanluokan golf-kenttä tervehti oikein hienosti trimmatuin nurmikoin, siellä näyttikin olevan jopa muutama pelaaja. Kenttää ilmeisesti käytetään vielä jossain määrin. Ajeltiin vähän aikaa autolla alueella, tunnelma autiossa paikassa oli kuin Jurassic Park-leffassa autosafarilla. Kuin joku otus saattaisi hyökätä puskan takaa milloin vain. Näimme huoltorakennuksia, joiden pihoissa oli puhjenneita nahkasohvia tai homeisella aurinkovarjolla varustettuja pölyisiä puutarhakalusteita. Ei ollut aikoihin käytetty. Uutisten mukaan viimeiset 40 henkilöstön jäsentä sai kenkää Maaliskuussa 2015, ja sen jälkeen on enempi taisteltu oikeusistuimessa erinäisistä ylläpidon ja tulevaisuuden asioista. Paikan remontointi on jäissä ilmeisesti noista syistä. Jätettiin auto parkkiin ja uskaltauduttiin kävelemään.
Vanhoja pirssejä pölyttymässä. Old fancy cars collecting dust.
Iso kroko dinosauruskadun alussa. Big crock starting dino street.
Tyhjät ruokaravintolat. Empty food restaurants.
Ihmettelemässä lomakylää. Sightseeing on empty resort area.

Jonkun automuseon se setä oli kehitellyt isoon rakennukseen, jonne oli pääsymaksutaulukot edessä. Kurkittiin ikkunoista, että sisällä oli kymmeniä sikakalliita ja vanhoja kulkupelejä, mm. jokunen kymmentä Rolls Royceä. Siellä ne jökötti pölyttymässä vailla yleisöä. Edettiin mökkikylän puolelle. Tuolla on hurjasti asuntoja kymmenissä kaksikerrosrivitaloissa, joissa oli huonekalut televisioineen ja kaikkineen sisällä, mutta tyhjillään ihmisistä (missä lie tuo yksi asukas luuraa). Lehtikasat olivat tukkineet rännit ja portaat olivat homehtuneet. Hämähäkkien seitit peittivät puutarhakalusteita ja muita ulkoisia puitteita. Uskomatonta, että kaikki nuo asunnot ovat autiona ja rapistuvat. Upeat trooppiset puutarhat rehottivat ja pudonneet palmujen lehdet kuorruttivat ruskeina nurmimaastoa. Nurmikoita oli sen sijaan leikattu joku aikaa sitten, eli minimaalista ylläpitoa siltä osin. Törmäsimme dinosauruskatuun, joka näkyi lukollisen portin takaa. Monta valtavaa saurusta oli tien varressa ja varmaan pääsymaksua vastaan olisi (jos olisi) päässyt katua kävelemään, mutta... Uima-altaat ammottivat tyhjyyttään ja olivat ihan karmeassa kunnossa. Upeat tennitkentät olivat tyhjinä, jopa palloja oli vielä kentillä, kuin joku ydinlaskeuma olisi tullut, ja porukka olisi hätäisesti evakuoitunut paikasta. Tosi kuumottava alue. Välillä oli tunne, että on jossain elokuvan autiokylässä, jonkun epidemian jälkeen. Jopa muutama vaate/tavara-liike oli alueella, ja siellä oli edelleen kaikki myytävät tuotteet sisällä pölyttymässä hintalappuineen lukollisten ovien takana. Löydettiin ravintolakortteli, jossa oli monta erilaista terassiravintolaa, autiona. Sitten törmättiin kuin tilauksesta wc-rakennukseen, jossa oli valot sisällä (eikös sähköt pitänyt olla poikki)?! Avasin vessakopin oven varovasti kartottaen kaikki hämähäkit. Pieniä pitkäjalkahämyjä oli muutama saalista vaanimassa verkkoineen, mutta suikahtelin väleistä pytylle tarkistettuani vessarenkaan alustan ensin. En kovinkaan pitkään siellä nautiskellut, vaan äkkiä pois. Vähän kuin kummituskylässä vierailisi.
Clive Bora Boralla vaimon kanssa. Cliver and the wife on Bora Bora.
Kuva kertoo miehestä... This tells a lot of the man...
Massiiviset puuovet klubille. Massive wooden doors when entering the club.

Kuulimme, että tuo Clive ei ole mikään kansansuosikki, ja sen vahvisti lukuisat pilapiirrostaulut päärakennuksessa, jonka superpainavat ja hienot puuovet olivat yllättäen vailla lukkoa (taitaa olla toiminnassa golf-klubina, ketään ei näkynyt). Tuosta pyöreästä ukosta oli paljon valokuvia nuoren vaimonsa kanssa jossain Bora Boralla huvijahdilla, ja noissa sarjakuvissa tuotiin esiin sitä turhautumista, mitä tuon lomakylän autioittaminen ja pilaaminen on tuonut paikallisille. Ukko on ollut joku suuruudenhullu tuon paikan kaupallistamisen kanssa, ja porukka suivaantui, kun yksi maan parhaista golf-kenttäalueista valjastettiin tuon idean näyttämöksi, ja sitä kautta pilattiin itse golf-ja asukastoiminta. Hän on halunnut rakentaa Titanicin uudelleen, rakennuspiirustuksiakin löytyi, ja ukko poseerasi jossain kuvassa Bill Clintoninkin kanssa. Mietimme, miten väärin se olikaan asunnon/osakkeita aiemmin ostaneita ihmisiä kohtaan, jotka ajettiin sieltä pois, ihan turhaan. Paikalla lukee, että siellä on 24 h valvonta, jne. Välillä oli tunne, että kohta joku dobermannilauma vahtikoiria hyökkää kimppuumme tai joku aseistettu vartija puuttuu peliin, mutta mitään emme nähneet koko aikana, kun alueella seikkailimme. Saas nähdä, tapahtuuko tuolle paikalle joskus jotain...

Sikäli ihana lopetus päiväreissullemme oli, että näimme tuolla golf-kentällä auringonlaskussa useita kenguruita ruohoa syömässä. Samoin Twin Watersilla golf-kentällä, jossa vielä pikapoikettiin ihmettelemässä Driving rangea, jossa pallot lyödään isoon lammikkoon, josta ne verkolla sitten nostetaan pois. Näppärä tapa hahmottaa, miten pitkälle lyö, kun näkee veden molskahtavan ko. kohdassa.

Glenviewissä golfaamassa

Rattoisa iltapäivä. Relaxing afternoon.
Vesiesteen yli aloitus. Starting over the water.

Ja ettei vaan mene viimeaikaiset golf-opit hukkaan, niin pitihän meidän lähteä seuraavana päivänä 9-reikäiselle Glenviewin golf-kentälle pelaamaan noiden kavereiden kanssa. Alkuun oli vähän epävarmana, että mitähän tästä tulee, kun ei ole pariin viikkoon tullut lätkittyä palloa, itse asiassa käytiin viimeksi muutama päivä sitten pelaamassa tennistä Juhan kanssa. No, ja tuolla ei ollut rangea, että olisi voinut pari lyöntiä ensin testailla. Kylmiltään vaan tiille puuykkösen kanssa lataamaan. No, vähän oikealle suuntasi, mutta yllättävän hyvin osui kuitenkin. Olin yllättynyt, miten hyvin noi aloituslyönnit lähtivät joko ykkös- tai kolmos-driverilla. Kaverimme hokivat, että mustahan tulee vielä golffari... No, puttien kanssa sai kyllä sitten äheltää monta kertaa, vaikka eka lyönti olisikin päätynyt viheriön nurkille. Huomasin myös, etten edes muistanut puristaa mailaa...heheh... Ehkäpä vaan tunnelma 26C lämmössä iltapäivän auringossa oli niin rento. Ja tietysti rata on suht helppo, kun vertaa kokemaamme Nambourin monimuotoiseen rataan. Onhan noi par-3 reikiä, eli maksimissaan sellaisia 150 m väyliä. Oikein mahtavaa, golf-kärpänen puree nyt pahasti. Missähän sitä seuraavaksi pelaisi... Tänään oli kyllä hartiat niin jumissa, että pääkin oli kipeä. Ja nyt on muuten vähän jännä tilanne, kun ollaan lähtökuopissa Cairnsia kohti ja tuo toinen puolisko tuossa köhii kuumeessa...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matkustelu, työtä vai lomaa?

Ihmissuhteet ja suvaitsevaisuus

Tunnelmia Suomesta