torstai 29. syyskuuta 2016

Nusa Lembonganin kahdet kasvot

Dream beachillä rentoutumassa.

Ei täältä heti tee mieli lähteä takaisin Sanuriin, vaikka välillä tekisi jo mieli vaihtaa maisemaa. Paikat alkaa tulla tutuksi tuijotellessa. Ja täällä rytömaisemaa riittää ihan missä vaan. Ihan mindset-valinta, minne suuntaan katsoo. Silti miettii, että mitä siellä kuumassa (ja viime aikoina sateisessakin) Sanurissa tekisi. Päivällä norkoilee joko allasalue-ranta välillä tai makaa hieronnassa tai syö. Vaikka Sanurin rannassa on ihan kivoja paikkoja, niin on se silti himppasen tylsä. "Mister, madam, come to see my shop!", "massage", "watersport mister", "need taxi tomorrow?", huutelijoita riittää sitä enempi mitä vähempi porukkaa on lomilla. Nyt on tosin Aussien koululomakausi, joten kyllä niitäkin täällä on. Uluwatua pohdittiin Balin yhtenä vaihtoehtopaikkana, eräs pariskunta kun sen (Pecatu) kehui pilviin. Tosin ne myös valitti, että Lembongan on surkee, täällä ei ole mitään. Majailivat vain Mushroom bayllä, eivätkä vuokranneet skootteria, vaikka kehuttiin paikkoja...Uluwatu kyllä näytti kivalta kuvissa. Vähän vastaavia rantoja kuin täällä, kallioisia, tosin majoitukset kauempana rannoista, jos ei haluu miljoonia sijoitella.
Tässä maisemassa murheet unohtuu (oma ranta). Happy feelings on this view on our bay.

Täällä Lembonganilla päivät soljuu aika leppoisasti jutellessa tuttujen kanssa ja katsellessa hienoja maisemia ja kirkasta vettä. Illalla joskus on saatu katsella salamoitakin. Sadetta ei pahemmin ole saatu, vaikka pilvet aina ympärillä näyttää tummilta. On suorastaan rukoiltu sadetta ja tuulta, että savuhaitat hälvenisi, eritoten nää tyynet kelit on pahoja...Niinä hetkinä, kun illalla savu tulvahtaa kämppään, niin tekee mieli lähteä hittoon täältä. Moni nuori varmaan pettyy, kun ei täällä ole jytkettä, kuten Gileillä, kaikki paikat menee kiinni kympin korvilla.
Sunset/Sandy bay beach.
Devils Tears, blowholes (luolastot puhaltaa).

Ja tänään sit päätettiin vaihtaa toiseen mökkiin, jossa savuhajuhaitat tuntui pienemmiltä. Siitä sitten alkoi riemu. Ensin todettiin, että pistorasia on rikki, maadoitusraudat olivat painuneet sisään ja jääkaappi lakkasi toimimasta. Apu tuli paikalle, poika yritti vaan tunkea pistoketta rikkinäiseen rasiaan. Huudeltiin, että nounou, katsopa tätä juttua, toi metalli pitää vetää pihdeillä ulos. Sit ne ehdotti jääkaapin siirtoa yöpöydän tilalle, hurisemaan korvan juureen... No, lopulta Juha korjasi sen, kun saatiin työkalut käteen. Seuraavaksi kylpärin allas vuotaa näemmä lattialle. Ei auta tee-se-itse korjaus, eli roskis vaan alle vesikerääjäksi. Ja sitten huomattiin, että katto oli mökin sivusta kuin varaavan takan seinä, tulikuuma, ja Sharpin ilmari taitaa olla hiukka tehoton. Hyvä jos 25C asti saa lämpötilaa, no ehkä se riittää, katotaan nyt. Muuten on kyl palvelu pelannut ja asenne pojilla kohdillaan. Ja aamuisinkin, kun katselee Agung-vuorta ja merta ja valkoista hiekkaa, niin tuollaiset tikutukset unohtuu.

Mutta skootterikauppari oli vähän moilasena kun sai eilen millin (rupiaa) kouraansa skootterivuokrasta, ei edes muistanut milloin me se väline otettiin haltuun (ei meitäkään meinannut edes muistaa... Ihmetteli miten niin meil on sen pyörä).
Mangrove beach.
Rillattua napsijaa ja banaaninlehtikalaa Nanonano-ravintolassa. Grilled snapper and banana leave fish (Pepes Ikan) on Nanonano-resto.

Vitsailtiin, että me kyl valitaan sellainen aika käydä mangrovemetsän laidalla, ettei  turreja pahemmin ole siellä. No, eipä tarkistettu, että laskuvesi oli just pahimmillaan, että ns. beach oli mutapeltoa ja snorklaaminen siellä hiukka haasteellista. Eli jäi grillatun snapperin ja banaanilehtikala-aterian syömiseksi se reissu. Viranomaisukko yritti vielä huijata meitä maksamaan kaksi kansallispuistomaksua (20 cnt), mutta minä kerroin paikalliskielellä, että yksi maksu meille kahdelle. Ei saanut tuplaa. Eka kerta tällä reissulla, kun joku koittaa kusettaa. Päinvastoin tuttumme minimarketin perhekin Jungut Batulla aina pyöristää hinnat alaspäin. Ihania ihmisiä täällä enimmäkseen!

Sitten meidän mökillä oli yks ilta jännä episodi. Kiinalaispari mekasti mökissä, paiske kävi ja tyttö tuli altaan reunalle istumaan. Menin hänen luokseen, sanoin Excuse me. Hän siihen, ettei puhu enkkua. Kysyin "haomayhao" eli onks kaikki ok. Sattumoisin olin pari pv sitten lukassut pari kiinan fraasia. Hän katsoi alaspäin ja sanoi "ok". Eräs heidän naapurin poika, kiinalainen, joka oli poistunut mökistään huudot kuultuaan ulos, tarjosi hänelle vesipullon. Eivät puhuneet mitään. Ilmeisesti perheen asiat ei muille kuulu heidän kulttuurissaan. 

Hetken istuttuaan (kuulin nyyhkytystäkin) hän tuli luoksemme ja sanoi, anteeksi etten puhu enkkua. Meni mökkinsä ovelle, kolkutti. Poika ei avannut hetkeen. Huutelivat oven läpi. Tyttö pääsi sisälle. Huutoa ja mäiskettä, kirkumista. Otettiin naapurin ranskalaispojat apuun ja mentiin heidän ovelleen. Tyttö makasi lattialla ja oksensi, mä menin respaa hakemaan. Lopulta eukon kouluttajatyyppi jäi altaalle naapurimökin tyypin kaa ja tyttö sai avukseen naapurista kiinalaistytön, jonka kanssa jäivät mökkiin. Se oli siinä. Todiste kuitenkin, että Eurooppalaiset välittävät naisten oikeuksista. Kinkit lähtivät taas yön jälkeen pois. Toivottavasti tyttö löytää paremman tyypin...
Tuossa välissä ollaan ja Lombok on oikealla. We are in the middle, Rinjani erupting on Lombok 27.9.

Sitten täällä satuttiin katsomaan paikallisuutisia. Ei paljoa hiivaa niistä, mutta nähtiin, kun savut tuprusi ja Rinjani-vuori mainittiin. Löytyi netistä kaivamalla, että taas se Lombokin 3700m  vuori (tai sen lapsivuori Barujari) purkautuu. Lombokin lentoja oli peruttu jo ja Balillakin oli päivän lentoja peruttu tuhkapilvien vuoksi (tuhkahan voi sammuttaa koneen moottorit). Turreja evakuoitiin runsaasti vaeltamasta vuoren nurkilta, silti epäillään, että jotkut huugot on jääneet valokuvailemaan sinne. On meinaan aika myrkyllistä kemikaalia tuolla joskus ilmassa. Viimeksikin joulukuussa ja elokuun alussa Rinjani purkautui. Joulukuulla joku joukko paikallisia vaeltajia kuoli vuorella kemikaalipäästöihin. Onneksi ei nyt menty Gili Airille, vuoren naapuriin. Vois olla tuhkainen meininki. No, toivotaan, että vuori rauhottuu ja päästään ajoissa takaisin Aussilaan. Loppuun pari piristävää kuvaa.

Secret beach, Nusa Ceningan.

torstai 22. syyskuuta 2016

Myrkkysavustusta Lembonganilla

Tämä roihahtelee välillä kunnolla. This produces lots of toxic gas, when burning for days.

Täällä Nusa Lembonganilla (kuten muuallakaan Indonesiassa) ei oikein jätteenkäsittely ole hallussa. Vinkkinä vaan suomalaisille jätespecialistifirmoille, jotka kaipaa vientiä! Eli tyypillisesti jätteet kootaan yhteen läjään (per yrittäjä/majoitus/perhe), ja läjä tuikataan tuleen sopivalla sateettomalla kelillä. Läjät sitten kytee pitkin viikkoa tuottaen savua lähiympäristöönsä. Joskus näkee erillisiä muovipullovuoria, mutta usein myös muovit poltetaan seassa, eli myrkkykaasut pääsee vapaasti ilmaan. Jännää, ettei tajuta, että lasipullot ja tinatölkit ei ihan haihdu savuna ilmaan. Ollut tässä joinain päivinä pinna kireellä noiden kärypesien kanssa, koska majoituksemme takana on kaksi jätekasaa tuprutellut jo päiviä. Tuuli kun kääntyy meidän möksälle, niin olo on kuin savumakrillilla, ei pal naurata. Yksi yö mentiin toiseen vapaaseen mökkiin nukkumaan, kun meidän tupa muistutti savustuskoppia. Kävi ihan kurkkuun tuo perhanan savu. Jotain tosi myrkyllistä kärysi, henkeen meni.
Valmiiksi savustettua nautaa. Smoked beef by burning garbage.

Sitten kyseltiin, onko toi hotellin touhua, niin kaikki sanoi, ettei voi tehä mitään, joku muu polttelee. Yksi oikeasti vajakki tyyppi tuli jätekasojen ohi ja nauroi meille ihan hullun kiilto silmissä ja osoitteli hotellimme suuntaan, että savut sinne vaan. Eli voipiko olla niin, jotta joku naapuri on suivaantunut hotellin bisneksistä tai onko jonkun maat lunastettu tuon omistajan toimesta alta pois ja haluaa kiusata turisteja. Tuo onkin vaikuttanut täällä majailevien länkkäreiden määrään, koska Tripadvisorissakin sai lukea karvaita savukommentteja. Sen sijaan jutut tylystä Tanis Villan henkilöstöstä tuntuvat oudoilta, kun meillä on ollut ihan toisenlainen kokemus.
Puukin palaa hyvin, mihkäs muuhun sitä käyttäis, kun savun tuottamiseen?! Wood also is burned as it is not needed?!

Anyway, maanantai taisi olla oikea turbopolttopäivä saarella (eräs paikallistuttumme kertoi), kun ajeltiin skootterilla, niin piti pistää "sisäilmakierto päälle" eli pidätellä henkeä. Harmi, ettei meidän mökin Sharp-ilmastointivempeleessä ole sisäilmakiertoa, vaan ilmeisesti se imee ilman möksän ulkopömpelin kautta, joka suattaapi olla savuverhossa. Toivoa sopii, että tulisi joku rankkasadekuuro, joka märkäisi noi jätekasat, tai sit nappaan vaahtosammuttimen hotskan seinältä ja tyhjennän tonne taikka uima-altaan veden pinta saattaa laskea roskakorikaupalla ens yönä. 
Uutta jätettä autokaupalla ikuisiin nuotioihin. New trash to the fire.

Tuli muuten yks päivä vastaan joku ruskeapukuinen viranomainen motukalla jätekasojen vieressä, kun ihmeteltiin naama mutrulla saastekasaa. Ukko vaan naama näkkärillä morjesti ja viittasi kintaalla, niin normaalia toi touhu on. Singaporen näkyvyyskin on joskus paljon riippuvainen tuulen suunnasta, kun Indonesia koittaa savustaa lähinaapuriaan... Koettu on kerran Sinkussa tuo savu, ettei edes aurinko päässyt läpi ja Marina Bay Sandsin n. 200m korkeelta terdeltä ei nähnyt about mitään savun läpi...Räyhhh!!! En tykkää!

Miten Malesian Perhentian saarilla tää hoituu? No lähes joka päivä tulee saarelle valtava proomualus, joka kerää jätteet ja vie mantereelle käsiteltäväksi. Et semmottis, ja täällä jotkut turret yrittää päästä Zen-tunnelmaan vetämällä raikasta meri-ilmaa keuhkoihin... Joopajoo. Aina kun käryää, niin skootteri pärisee muualle saarelle, mutta yöt toivon mukaan ei enää ole savuisia möksällä.
Kaukana kavala savumaailma (raikas meri-ilma). Far away from smoke (fresh sea air).
Tulis nyt se sade ja sammuttais... Wish it was raining (to stop burning)...

lauantai 17. syyskuuta 2016

Kiinalaiset valloittaa paikat

Kiinalaiset tulee taas, ei tähän ravintolaan, kiitos (tuoli). Chinese are coming for day trip...

Olemme tässä jo useammassakin maassa seuranneet, miten kiinalaisten vaurastuminen näkyy turismissa. Vaikka he eivät tyypillisesti rakasta aurinkoa, niin he haluavat kokea samat paikat kuin me, jotka olemme vapautuneet matkailuun jo aiemmin. Täällä käydään takuulla samaa henkien taistelua kuin muissakin paikoissa siitä, myydäkö sielunsa ja maansa kiinalaisille, joilla on rahaa tarjota.
Tää piti olla ainoa rauhallinen allas, jonne päiväturret ei pääse... Our hotel pool (the quiet one).

 Meidän hotellilla, kuten muutamilla muillakin on kiinalainen sopimusbusiness päiväturisteista tai yhden yön turreista. He liikkuvat aina suurina kymmenien ellei satojen ihmisten laumoissa, ja minne he rantautuvat, niin jotkut muut paikalla olevat saattavat ahdistua. Meidän kahdella altaalla niitä kelluu kymmeniä samassa läjässä parhaimmillaan. Toki plussana on sanottava, ettei peruskiinalainen örvellä ja juopottele, päinvastoin kuin monen muun maan perusturisti (pakettimatkalainen). Pitävät hauskaa muilla tavoin. Ja vielä sivuhuomiona, täällä muiden maidenkin turistit harvemmin juopottelee, koska alkoholi on kallista suhteessa esim. ruokiin (verotus).
Älkää jättäkö ponia rannalle! Don't live this pony on the beach!

Ikävää on seurata heidän kertakäyttökulttuuria, eli päivän jäljiltä jää jätettä paljon. Mm. pyyhkeitä päätyy roskikseen, ja eilen seurasimme tapausta, että nuori pari oli ostanut yksisarvisen ilmatäytteisen ponin tytölle. Ottivat kuvia kapistuksen kanssa rannalla ja kun olivat lähdössä, otti poika ponin raahattavakseen, mutta luovutti parin metrin päässä ennen portaita. Eivät viitsineet tyhjentää sitä tai viedä täytettynä. Siihen jättivät rannalle odottamaan, että nouseva vesi pyyhkäisee ponin avomerelle jätteeksi. No, kun kaikki muut poistui rannalta, me tyhjättiin poni ja otettiin mukaamme. Ehkä annamme sen jollekin lapselle käyttöön.
Päiväturreille ponttooni. Pontoon for daytrippers.

Toinen seikka, mikä on tyypillistä, he ostavat hyvin vähän ruokia tai juomia. Omat on mukana ja Kiinasta asti tuotuja, voi päätellä etiketeistä. Nuudelikupit tyypillisesti syödään hotellin altaalla, jossa kellutaan sitten pelastusliivit päällä tai hypitään kuin pienet lapset. Molotus alkaa aamusta ja uikkareita ripustellaan puutarhan puihin kuivumaan. Joku häpy ja muiden huomioiminen puuttuu. Eräät kanssa-asukkimme kertoivat, että ne jopa tunkevat sinun aurinkovarjon alle (lähes syliin), jos olet saanut rannalta paikan. Eilen pyyhkivät käsiään meidän rantapyyhkeisiin kysymättä... En sano, että kaikki ovat samanlaisia, mutta iso osa (mm. reviirikäsite on pienempi kuin meillä). Toki muunkin maalaiset turret osaavat häiriköidä, kuten Sanurissa huomattiin.
Päiväretkeläiset viettävät päivää snorklausretkellä, banaaniveneellä, liitovarjolla ajellen ja altaissa kelluen. Osa ottaa laivareissun Nusa Dualta isolle ponttoonille päiväksi huvittelemaan.
Huippuresortti kiinalaisille? Chinese house.
Tämä kaatis on nurkilla. This is the view for chinese...

Tuolla kun ajeltiin mangrovemetsän laidalla, missä lähinnä rytöä ja kaatopaikkakin, niin lähellä kaatista löytyi kiinalaisille rakennettu kerrostalo, josta tuli mieleen joku vankila, koska ympärillä oli betonimuurit ja päällä piikkilankoja. Täällä tuntuu yleistyvän paikallinen partneri-kiinalainen pyörittää-bisnekset, jossa on rakenneltu hyvin hulppeita komplekseja, joita markkinoidaan lähinnä kiinalaisille. Kiinalainen yksin ei saa omistaa täällä esim. maata, joten paikallisia tarvitaan.
Saaren länsi-pohjoispäässä rakentuu kiinalaisrahalla hulppeeta hotellia. Chinese money to build new big hotels.

 Esimerkkinä tästä Jungut Batun päässä eli päärannan pohjoispäädyn uusi hotellikompleksi, jonne tulee 92 huonetta. Alta on raivattu kylän asutusta, vieressä vielä siistimishommaa. Kyläläisasunnot tekee ison kontran ja varmaan julkisivut tulee muuttumaan. On tää saari hyvin kaksijakoinen...kaunis ja karmee samaan aikaan riippuen, mistä kulmasta katsoo. Toivoisi, että edes osa rahoista päätyisi paikallisille. Toki rakennushankkeiden ja muiden muodossa ainakin.
Tää on hienon hotskan vieressä, kylän asutusta. This is next to the fancy hotel.

Sitten loppuun iso kysymys kuuluu, saako kiinalainen kokea kaiken sen hyvinvoinnin ja kuluttamisen riemun, mitä me muut olemme tehneet jo vuosikymmeniä?

perjantai 16. syyskuuta 2016

Nusa Ceningan saarella

Ceningan Palm hotel.

Nyt kun on skootteri alla, niin elämä täällä on helppoa. Oikeastaan skootteri kannattaa olla aina, jos vähänkin haluaa liikkua, tämä Lembongan (kuin Ceningan ja Penida) kun omaa paljon poukamia, joiden välillä kävely on usein hullua ja pyörät kahdelle on samanhintaiset kuin skootteri. Ajettiin ekana päivänä sitten Nusa Ceninganille taas puista kolinasiltaa pitkin. Ne saarten väliset merileväviljelmät ei lakkaa ihastuttamasta meitä, niin upeet värit on tuolla matalassa vedessä.
Näkymät Cliff View ravintolasta Nusa Penidan saarelle. View to Nusa Penida from Ceningan.
Paikallinen talo temppelin kera. Typical local house with temple.
Bridge to Ceningan island.

Päätettiin ajaa erään Putun vinkkaamalle näköalapaikalle Ceninganin sillalta vasemmalle lähtien. Tie nousi aika jyrkkään välillä, oli kapeaa ja huonokuntoistakin kinttupolkua. Kanoja sai väistellä ja pashan haju kantautui nekkuun pari kertaa. Aika maaseutua, mikä on toki mieleenkiintoista nähdä. Maisemiakin avautui reitiltä, kunnes saavuttiin reilun kilsan päässä olevalle Cliff View-näköalapaikalle. Siinä mangomehua lipittäessä paikalle saapui pariskunta polkupyörillä, jonka ohitimme matkalla. Kehuinkin, että olette aika tyyppejä, kun olette vedelleet noi ylämäet pyörällä. Juteltiin heidän kanssaan pitkään. Olivat asuneet Shanghaissa kolme vuotta ja tykänneet paljon, nyt palaamassa takaisin Oxfordiin. Katuivat vähän tuota pyörien ottoa, oli meinaan kuumuutta varmaan 37C. Nautittiin pitkään maisemista Nusa Penidan suuntaan. Siellä reunalla on monta poukamaa, jonne pääsee vain veneellä (snorklausreissuja). Noi tyypit näytti kuvia isoista mantarauskuista, joita olivat nähneet snorklatessa viisi kappaletta Manta Pointilla. Täytyypä käydä. Tuolla on vaan usein aallokkoa, että saattaa tulla merisairaaksi kelluessa.
Ihanat lapset skootterimatkalla. Wonderful kids!

Siitä skootterilla takas sillan nurkille ja kohti länsipäätä Ceningania, jossa on Palms hotellin laajat terassialueet. Kivoja löhömestoja ja uima-altaat pulahtamiseen ruokailua ennen. Otettiin fajitasannos ja oluet. Loikoillessa voi vaikka tiirailla surffareita, koska edessä on yksi parhaista surffispoteista, tuossa Jumping Pointin edessä. Hyppyjä ei tuolta kalliolta voi oikein tehdä, kun laskuvesi oli imaissut hyppyalustan tyhjäksi. Nyt on about täysikuu, niin meren pinta käy äärimmillään. Huomasimme lähtiessä kotia kohti, kun merileväalueet olivat aivan puolikuivana, ja koiratkin tallustelivat siellä etsien ruokaa.
Nousuveden ja laskuveden aikaan merileväviljelmät saarten välissä. High and low tide views to seaweed area between the islands.

Lembonganin kylien raitit ovat hienon näköisiä juhlamastokujia, kun Balin hindujen Galungan-aika (10 pv) on menossa. Lukemani mukaan tänä aikana tulee kuolleet sielut kylään vanhoihin asuntoihinsa, ja nykyasukkien pitää olla vieraanvaraisia toimittamalla kaikenlaisia uhrausrituaaleja (paistetut banaanit, teurastettuja possuja tai kilpikonnia,...) omilla temppeleillään. Nyt huomenna on Kuningan-päivä, jolloin sielut palaavat taivaaseen ja sunnuntaina kuuluu pitää hauskaa eli bileitä luvassa. Näillä on yhtenään jotain juhlapäiviä, jolloin kaupat ja ravintolat yms. voin olla kiinni.
Happy Kuningan day!

Vielä tähän loppuun yksi hassu juttu, eli jos haluat kylmää vettä se on 25% kalliimpaa kuin huoneenlämpöinen...
Skootterimaisemia. Scooter views...

Nusa Lembongan saari

Kastejuhlat menossa. Babtism on the beach.

Sanur on mukava ja rauhallinen (vs. Kuta ja länsirannikko), sekä sinne on kivasti tullut rantaan uutta ravintolatarjontaa. Suosikkimme eteläpäässä (vanhan Hyattin nurkilla) oli Lilla Pantai, hurriravintola, kuis muuten). Sisarravintola löytyy Bumi Ayulta hotskamme nurkilta. Maukas ruoka, hyvät häppärit (viinit puolihintaan). Toinen kestosuosikkimme on rantakadun Jalan Danau Tamblinganin Mona Lisa, ei petä koskaan, paras palvelu ja ruoat ja hinnatkin hyvät. Hierontaa harva se päivä alle 5€/h, ja livemusaa Casablancassa joka päivä, kauppoja joista saa evästä ja kaikkee palveluu, mitä vaan tarttee, pyykinpesu hotskan nurkilla mukaanlukien (1€/kg). Vuokrapyörillä (250 kidr/vko, 17€ molemmat) helppo suihkia lähistöllä, tosin aika kuumaa touhua auringossa päivällä... Sanuriin olisi ollut helppo jämähtää vaikka kuukaudeksi, kun uusi 24FIT-kuntosalikin löytyy läheltä, mutta saaret on saaret...
 
Lilla Pantai restaurant, Sanur.

Viimeksi joulu-ja tammikuussa olimme täällä Nusa Lembonganilla. Tällä kertaa ei lähdetty katujen matka-agenteilta tinkaamaan laivalippuja, vaan ajettiin suoraan vuokrapyörillä pikavenesatamaan Grand Inna hotskan nurkille. Jo alkoi ukkoja ilmaantumaan, josko meitä kiinnostaisi laivareissut tänne tai Gileille. Yksi ukko olisikin leiponut hyvän pakettihinnan noin millillä (67€) eka Scootilla Lembonganille ja sielltä myös eestakaiset liput Gileille samalla (ja Lembonganilta ainoalla) bootilla. Toki jos suoraan Gileille haluaa Balin pääsaarelta (Kuta, Sanur,...), niin kandee mennä puolet halvemmalla Padangbain satamasta (jonne minibussikyyti). No, ei otettu kuin tänne Lembonganille Glory II-laivan menopaluu (400kidr, 27€) tinkaamalla tiskiltä ed. päivänä, koska emme ole varmoja Gilireissusta.
Saapuminen Lembonganille. Arrival to Lembongan.

Aaltotilanne oli tsekattu netistä ja keskiviikko tuli lähtöpäiväksi, kun hotellihuonettakin olisi pitänyt vaihtaa. Aamulla tuli vettä kuin esteristä ja toinen luottokortti ei antanut rahaa ATM:stä (epäiltiin ettei olisi jäädytetty jostain syystä ed. päivänä). Iski epäusko, joudutaanko siirtää päivää. Onneksi mun luottokortti sitten toimi. Sadekin loppui sopivasti, kun piti lähteä satamaan. Taksia ei tullut sovitusti, joten piti ottaa lennosta toinen. Karmeessa kuumuudessa piti kävellä muutama sata metriä laivafirman tiskille. Porukkaa kuin pipoa, epäilin, mahdutaanko kaikki.

Laukkuja karmee määrä heiteltiin veneen ylätasanteelle, osaan ei riittänyt suojapressu, ja sinne roiskikin matkan aalloissa vettä jonkin verran. Me nykyisin pakataan kaikki muovipusseihin, koska joskus laukkumme olivat märkiä, ja kerran jopa nähtiin jonkun matkalaukun putoavan täysin mereen (onkivat sen kepillä pois). Kaikki elektroniikat sun muut tärkeät käsimatkatavarana sylissä.
Vene oli täysi ja onneksi matka ei kestänyt kuin reilu puoli tuntia. Tarpeeksi isot noi 1,6 m aallotkin, saati 2,5-3m, jotka viimepäivinä ovat olleet perussettiä.
Ihanaa oli nähdä Lembonganin kirkas vesi ja vaalea pääranta jo kaukaa. Kivasti nahkasandaalit olivat likomärät, kun tultiin, ne kun kerätään lähtiessä isoon koriin veneen perälle.

Oka7 restaurant.

Mentiin suoraan kamoinemme tuttuun Oka7 Bungalowille kysymään mökkiä. Ensinnä hinta oli lähes tupla viime kertaan nähden (750 kidr, 50€, Bookkari kyllä pilaa noi mestat!) ja eipä ollu mitään tarjollakaan. Onneksi! Valitsemamme strategian mukaan otettiin skootteri päärannan kulmasta, loikoovalta mieheltä...tällä kertaa tuttu "rapumies" ei ollut paikalla, mutta tuolla suhteella saimme ukolta uuden skootterin 70 kidr/pv (alle 5€). Jätettiin kamat Okalle ja huristeltiin Mushroom Baylle. Ja joku kumma juttu tapahtui, että löysimme itsemme hetken päästä Tanis Villan mökistä (400 kidr/yö, 27€). Kolmen uima-altaan puutarhainen kompleksi lahden rannalla.
Normitilanne mökeissämme, ei ketään. Normal situation on Tanis Villa guest pool.

Tämä majoitus on aika tyhjillään, koska monet säikkyvät kiinalaisia päiväretkeläisiä, joista kirjoitin edellisessä postauksessa. Lähtevät snorklaamaan, banaaniveneellä ajelemaan ja sitten kelluvat pelastusliiveineen joko tuossa poukamassa tai meidän kahdella ala-altaalla. Meidän möksän eessä on rauhaisa allas. Paitsi, että usein tänne jää yöksi yhden rivarin (4 asuntoa) verran kinkkejä, jotka sitten hyörii tuossa altaan kulmalla illan ja lähtevät seuraavana aamuna seiskalta pois. Ilmeisesti tää on niin hyvää businessta omistajalle, ettei meiltä muilta tartte pal rahastaa... Meille hyvä, ettei täällä asu pal ketään. Ekana iltana vinkattiin yksille hollantilaisille, jotka etsivät majoitusta, ja kyllä ne sitten olikin kiitollisia, kun istuttiin tuossa rannan säkkituoleilla iltaa myöhemmin.
Hotellimme edusta. In front of our hotel, Mushroom Bay.
Dream Beach.
Sunset Beach Club. 


Jotenkin täällä olo on hyvin tervetullut ja suurin osa paikallisista on superystävällisiä, ja kaikki paikat sulkeutuu viimeistään kympiltä, eikä mitään gilimäisiä jumputuksia tartte kuulla pitkin iltaa tai yötä.

Tamarind beach, edition 1 and 2. Sama ranta, mutta eri view...

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Bali... Blaah!!! Fiji, doubleblaah!

Sanurin rannalla. Sanur beach..

Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti mennä Suomeen ainakin käymään heinä-elokuussa. Sopivasti viisumimme viimeinen Australiaan saapumispäivä on lokakuun alussa, josta saa taas vuoden oleskeluoikeuden siellä, tällä kertaa poistumatta maasta. Noh, Suomeen meno ei sitten houkuttanut yhtään, joten plan B. Eli loikka jonnekin ulkopuolelle... Tai poistuminen 25.1.2017 maasta, kun nykyinen oleskeluperiodi 12 kk tulee täyteen. Saattaa riittää meille, mutta miksei voi lunastaa optiota kaiken varalta...

Mietittiin kuumeisesti, minne lähdetään. Kateltiin Fijiä (tuttu paikka, mikä ei motivointia auttanut), Vanuatua, Tongaa... Ja Filippiineille melkein jo varattiin lennot, mutta hurrikaanikausi sai mielen muuttumaan. Oltiin aikeissa mennä Boracayn saarelle (lento naapurisaarelle, josta lyhyt venematka) ja siitä El Nidolle Palawansaarelle... Toi eka on varsinainen turrerysä, kaikkee kaupallista pienellä saarella, mutta yhdet maailman upeimmista (valittu) rannoista. Sitten El Nido on viime vuosina popsahtanut tuttavapiirin suosioon, nouseva turistikohde... Eräät tuttumme kertoivat, että ero filippiiniläisten ja balilaisten välillä on se, että ekat oikeuttaa pelkän kerjäämisen (olet rahapussi) ja jälkimmäiset haluaa aina tarjota turren rahoille vastinetta. Me ollaan niin viihdytty Ausseissa, että meno Aasiaan sivistyksen parista maksamaan asumisesta jopa enempi kuin nyt Ausseissa (kyllä, hinnat Aasiassa ovat karkaamassa) ei pal kiinnostanut. Ja sama tyynen meren saarilla. Valkosta hiekkaa, joo, mutta... Ruoka, ympäristö... No okei lämpöö...
Historialliset puitteet aina kiehtoo, kuten nää ovet. Old historical doors.

Anyway, ollan nyt Gold Coastille niin kotiuduttu, että tuntui hyvältä idealta palata sinne takaisin. Sovittiinkin majoitus St Tropetziin 6.10. palatessamme sinne, jonne myös isot matkalaukut jätettiin. Me siis päädyttiin ottamaan Jetstarin lennot Brissystä Balille (n. 5,5 h suora) ja takas. Lennot on alk 250 aud (150€)/ suunta/ nuppi. Airasia on halvempi Gold Coastilta KLn kautta Balille, mutta sitten jos haluat joustavan paluulentovaihto-oikat, niin tuleekin kallimmaksi. Koskaan ei voi tietää Balin paluulennoista, kun tulivuori Gunung Rinjani Lombokilla on ollu aktiivinen ja Promo-vuorikin Javalla on tuprautellut välillä lentoja peruvaa tuhkapilveä. Ja viisumi lähestyy loppuaan.
Tämä oli se pettymysten loukko. Dissapointment Semarandana hotel.

Sitten päivää ennen (aika pakata kamat) oltiin ihan, että ei se Bali houkuta, jotain uutta vois nähdä. Bookkarista etittiin majaa ekoiksi öiksi, eikä voinut yhtään luottaa mihinkään. Otettiin yksi 8,4 arvostelut saanut ihan kivan näköinen ja hyvällä paikalla oleva Semarandana, josta varattiin deluxe king huone. Noh, kun sitten lentokentälle päästiin Denpasariin, niin taksitiskille perinteisesti kuponkia ostamaan. Viimeksi yrittivät ottaa 150 kidr Sanuriin, vaikka listahinta 120 kidr. Näytin listaa ja silloin saatiin listahinta. Nyt olivat piilottaneet listalta hinnat ja ukko kinusi 200 kidr (n 13€). Periaatteesta kehoitimme pitämään tunkkinsa ja alkoi ottamaan heti pattiin. Ausseissa kun ei kuseteta, niin tää Aasia...
"Uusi" parempi hotellimme... Bumi Ayu Bungalows.

Mentiin kiskalle ostaa juomaa ja ystävällinen taksisuhari tarjosi 150 kidr hinnalla samaa kyytiä. Huvittavinta, että kaveri oli saman taksifirman edustaja, eli sillekin kannattavaa myydä meille reissu tiskin ohi, win-win.
Taustalla Gunung Agung (3 km) tulivuori. Volcano views.
Hiihtämään vai kaffille, kysyy ukkeli... Skiing on Bali?!

Sanur näytti himpan kälyseltä pimeässä ja löydettiin viimein kujan päässä olevalle hotskalle. 24 h auki oleva respa, jonka edustaja kessutteli rauhassa, kun tultiin. "Little problem", täähän alkaa lupaavasti. Eli olivat myyneet meidän huoneen jollekin tiskiltä, ja olivat laittaneet näemmä sähköpostia hetki ennen saapumista (kun olimme koneessa vielä), että heillä onkin vain huonompi perushuone tarjolla. Dodii, naama mutrulla siihen ainooseen vapaaseen huoneeseen. Äääh! Huone oli ok, mutta allaskin postimerkki kooltaan ja seinää saa katsoa. Respa ihan vieressä. Puhelinkin soi kuusi kertaa yöllä respassa, eikä se 24 h respa vastannut. Hyvin toimii, nimim. unikeko. Aamulla hyttysen hereillä pitämät hikoilevat ja samalla kurkku kuivana ilmarista olevat kypsät turret kiroilivat, kun heidän ikkunan alla postimerkissä killui joku iäkäs  nainen ja porukka höpötti ikkunan eessä aamupalapöydässä. Paskaa haukattiin! Tää on syy, miksei varailla yleensä etukäteen kuin yösaapumisiin. 
Mökin viereinen alttari, jota tuo kisu vasemmalla vahtii. Cat guarding on the temple of our cottage.
Cocon bistro, kiva sisustus.
Paikallislasten uimalelut myynnissä. Local beach and toys.
Hieno hotellialue, jossa saa maksaa maltaita. Fancy Griya Santrian hotel.
Meidän Casablanca, paras livepaikka. Best live music in Sanur.

No, kahden tunnin päästä oltiin jo uudessa tutussa Bumi Ayu Bungalowsissa, jossa yllätykseksemme löytyi tiskin alta standardi mökki alle puoleen hintaan Bookkariin verrattuna. Allasalue on yksi Sanurin parhaimmista. No, tästä sitten fiilikset lähti heti nousuun ja kun tässä on sahattu fillareilla muutama päivä Sanuria, niin on tunne, että täällä voi viettää pidempäänkin aikaa kuin tuo viisumin sallima kk. No, mutta katotaan käydäänkö muualla. Nusa Lembongan, Gilit, Ubud vaiko Flores... Saa nähä, saako laiskat mitään aikaan.

Yksi hieno homma täällä on myös, että tutustuttiin ikäiseemme suomalaiseen yrittäjäpariskuntaan, jotka ovat asuneet täällä jo kolme vuotta. Mukava vaihdella ajatuksia elämästä heidän kanssaan.