Formulakisat Melbournessa

In Albert Park, on Formula 1 GP.

Hypättiin Seafortin asemalta junaan kympin jälkeen. Southern Crossin asemaa vastapäätä cityssä lähtee minuutin välein ilmaisia formularatikoita, mm. Express suoraan portille 2, josta sitten ostettiin ilman jonoja päiväliput General Admission-pääsyllä yleisille alueille. Puolen päivän aikoihin oltiin ihmettelemässä, kun V8-autot ajelivat omia kierroksiaan. Tavattiin täkäläiset kaverimme (joiden kanssa oltiin tennisturnauksessa tammikuussa) keskusaukiolla, josta suunnattiin Albert-järven toisen puolen z-mutkan katsomoon. Treffattiin myös Suomiryhmä, joilla oli iso Suomen lippu kepin päässä. Mulla oli myös Suomen lippu hartioilla ja yhdellä kaverillamme myös. TV-kamera (liikkui kepin päässä alueella) kuvasi usein meihin päin, mutta emme tiedä, mitä telkussa näkyi.

Silta toiselle puolelle näissä Melbournen maisemissa. Bridge over the other side with Melbourne view.

Nähtiin taas RAAF-hävittäjälentonäytös, uskomaton meteli ja upeeta oli. Sitten ennen kisan alkua tuli vielä iso rahtikone näyttämään itseään näytöksen ajan. Hitaasti liikkui tuo iso kone.

Suomi-kannustus. Finnish support.

Tunnelma oli korkealla, onhan nyt peräti kaksi suomalaista hyvissä talleissa, Kimi ja Valtteri. Aika-ajoissa oli lähtöruutuina heillä 3. ja 4. ruutu, Bottas parempana Mersun tallissa. Alussa ei nähty mitään kauheeta draamaa, paitsi että kaksi autoa kolaroivat vähän keskenään. Kisa sujui suorastaan tylsää rataa, paitsi että Australian Ricciardo keskeytti. Muutenkin sen kisa meni plörinäksi jo ekalla lämppärikierroksella. Vettel kiilasi Hamiltonin eteen kärkeen varikkorundilla. Verstappenin ja Räikkösen välimatkaa tarkkailtiin, mutta Kimi hoiti hienosti oman osuutensa, eikä hollantilainen päässyt ohittamaan.
Mercedes and Ferrari rules!

Ehti katselemaan autojakin, kun ne jarruttivat z-mutkaan. Kaikki kaarailivat lähes millilleen samoilla ajoradoilla, uskomatonta tarkkuutta. Hirveä polttoaineen käry seurasi aina, kun autot tulivat mutkaan. On se hienoa seurata. 
Kuumat paikat lippu päällä auringossa. Hot on the sun with the flag.

Välillä meinasi tilannetiedot mennä ohi, kun seurusteltiin suomalaisten kanssa, tuttuja ja uusia naamoja. Omituinen sattuma oli myös, että törmättiin kavereidemme kavereihin. Huomattiin vain yhtäkkiä jutellessa, että mehän tunnetaan samat ihmiset. Sitten juteltiin erään vanhemman miehen kanssa, joka taas tunsi hyvin kaveriperheemme Sunshine Coastilta. Pienet on piirit. Eikä ollut eka kerta, kun yhteisiä tuttuja ilmaantuu...
Muutama fani pääsuoralla. Few fans on the main strait.

Järkkäreille sattui joku moka, että päästivät yleisön radalle (tai sitten ne rynnivät sinne omin nokkineen), kun autot olivat vielä ratakierroksella. Hyvää tuuria, ettei mitään sattunut. Me juostiin pääsuoralle ja päästiin ekojen joukossa sisään juoksemaan palkintopallien eteen. Hiki tuli, kun reviteltiin, mutta hyvin näkyi seremoniat. Porukkaa oli kuin pipoa ja osa lauloi italian hymniä. Ihmeteltiin, kun porukka buuasi Hamiltonille.
Go Bottas!

Shampanja maistuu. Champagne showers.

Bottas pääsi heti kolmanneksi, mahtavaa! Oli hienoa kantaa Suomen lippua. Lähdettiin kävelemään poispäin, niin porukkaa tuli enempi vielä vastavirtaan. Välillä meinattiin jumiutua. Lopulta oltiin kuuden jälkeen Albert Parkin pohjoispuolen baarissa oluella kavereitten kanssa. Jälkipuitiin ja höpöteltiin muutenkin terassilla jokunen tunti, ja haukattiin vielä pientä purtavaa ja kuunneltiin sisällä soitettavaa jazzia.
Vastavirtaan ulos pääsuoralta. Getting out from main strait took time.

Paluumatka sujui ihan ok ratikalla, junalla ja osan junareittiä korvaavalla bussilla. Pitkä päivä ja vasta puolen yön jälkeen takaisin nukkumaan.

Kommentit

  1. Heippa,saisikohan mistään Suomen lippua yms kisoihin mukaan,kun jäi suomeen?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kandee kysyy Finns in Melbourne FB-ryhmässä, sitä kautta saatiin viimeksi AO-tenniskisoihin isoja lippuja. Ja muutenkin kisakansaa voi kokoontua, kun kyselee... Ja varmasti tuolta takamutkasta löytyy muita suomalaisia lippujen kanssa . Ihanaa kisapäivää! ;) Me ei nyt olla siellä, vaan Malesiassa.

      Poista

Lähetä kommentti