sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Julkkisjahdissa skootterilla Ubudin laidalla

Ei se matka, vaan päämäärä... Vai?
Trip is not important, but the target... Or?

Missattiin viime keskiviikkona balimusiikin suosikkisoittaja Gus Tejan live-keikka, mies joka asuu Ubudissa, emme sitä aiemmin tienneetkään. Jouduttiin majoitus jatkamaan torstaille, että päästäisiin ensi keskiviikon esitykseen. Viime syyskuusta asti on kuunneltu miestä, tunnetaan kaikki levyt ja biisit. Nauretaan aina, kun se soi hieronnassa tai muualla. Gus tekee paikallista instrumentaalimusiikkia, joka on hyvin mieltä rauhoittavaa.

Tämä mies. Looking for this guy.

Eilen, kun Sanurista tuttu Wayan kuuli meidän Gus Tejan fanituksesta, niin se kehoitti meitä menemään julkimon luo kylään. Antoi kylän nimen, missä sen talo on. Arvioi, että olisko jotain 10 km. Kylät on täällä aika pieniä. No, lähdettiin sitten heti seuraavana päivänä etsimään skootterilla Tegal Lantang-kylää, joka on pienen matkan päässä Ubudin keskustasta pohjoiseen. Wayan eilen sanoi, että Mr Google ei ole vielä siellä vieraillut, kun kylää ei löydy kuukkelista. Ensin siis stopattiin kadulla näkyvälle Tourist travel info-myyntikojulle kysymään, josko tietäisi, minne lähdetään. Matkamyyjä tiesi Gus Tejan ja näytti kartasta, että kahta vaihtoehtoista tietä voi sinne talolle mennä, ja sitten kun tie(t) kääntyvät itään, talo on siinä. Voi, miten helppoa! Vai...?

Maaseuvulla. Country side.

Jalan Suwetalle lähdettiin pääkadulta. Otettiin gasoa tankki täyteen ja menoksi. Pakko oli pysähdellä temppelille ja jollekin muulle näköalalle. Parastahan on ajelu ja improvisointi, ei päämäärä. Mitäs muutakaan tekemistä, kuin maaseudun rauhassa... Kohta tielle tuli risteys, eikä oltu varmoja, pitääkö kääntyä oikealle vai ajaa suoraan...oikea reitti näytti palaavan takaisinpäin. Ongelma myös, ettei paikallisporukka tietä kysyessä sekoita Tegallalangiin, joka on turrekohde/riisiterassit. Ajettiin hetki suoraan ja päätettiin kysyä paikallisilta. Pian törmättiin kahteen turistiin ja pariin paikalliseen. Turistinainen pyysi apuamme. Turret olivat olleet pyörillä liikkeellä ja mies oli loukannut jalkansa. Pyysivät meiltä puhelinta lainaan. Sanoimme, ettei meillä ole indoliittymää. Kuulemma paikalliset eivät halunneet omilla kännyillään soittaa heidän hotellille apua. Alettiin jo kysyä ohikulkevilta puhelinta, kun ne miehet tajusivat, miten noloa auttamattomuus on. Yksi mies soitti turrejen antamaan numeroon ja nainen sai pyydettyä kuljetusapua. Tarvitsivat ison vanin hakemaan samalla pyörät kyytiin. Toivotettiin onnea ja jatkettiin ajoa miesten ilmoittamaan suuntaan eli takaisin ja toiseen suuntaan.

Raksaturvallisuutta. Safety of building.

Hetken harhailtuamme muutaman risteyksen väliä Junjungan-kylässä kysyttiin kaupasta, löytyykö Gus Tejan kotia täältä, jossain Tegal Lantangissa on. Paikallinen mies osoitti, että tuolla 500 m päässä. Sinne siis. Osoitekylteistä päätelleen tultiin oikean nimiseen kylään, täällä kun lähes kaikissa liikkeissä/majoituksissa lukee osoite firman kyltissä. Kysyttiin yhdestä villasta, tietääkö naiset. He olivat Jaavalta ja töissä vaan. No, käytiin samalla katsomassa hieno 6-9 hengen luksusvilla omalla altaalla. Kateltiin makkareitakin, että wau, kunnes täti sanoi, että täällä on sitten se Master bedroom... Valtavat kylppäritkin ja korkeat katot. 200 euroa yöhinta, ei paha. Kiiteltiin jaavaksi ja jatkettiin ajoa. 

KaDeWa-villa, for 6-9 persons.

Kysyin eräältä liikkeensä edessä istuvalta vanhalta naiselta "Di mana Gus Teja?". Pyöritteli päätä, vaikka koitin näyttää vielä huilunsoittoa "music". Parilta nuoremmaltakin tyypiltä kysyttiin, mutta eivät tienneet, missä asuu. Sitten Luwak Villasta kysyttiin ja samalla katseltiin paikkoja. Ei tietoa, muuta kuin, että Tegal Lantang päättyy tähän, ehkä toinen suunta, takaisin siis. Kertoi, että Hanoman kadulla meidän kotikulmilla on studio (Gus työstää just uutta levyä, se on tiedossamme). No, se on sitten eri seikkailu, jos lähdetään sitä etsimään.

Välillä ehtii ihailla puita ja temppeleitä. Spare time for big tree and temple views.

Joku ponihäntäveikko kaarasi ohi pärrällä. Huudahdettiin, että toi on varmaan muusikko, se tietää Gus Tejan! Perään! Ukko kuuli huudahduksemme ja kääntyi takaisin. Kerroimme avuntarpeemme ja hän lupasi selvittää. Ajettiin sen perässä taas saman vanhan mummon luo. Selitin, että jo kysyin mummolta, joka alkoi puhella mulle indonesiaa, kun ponipää lähti muualle kyselemään. Sitten ovesta tuli lihava ukko, jolta kysyin. Hän tiesi. "Kysykää isää, jonka nimi papa Kadjil, asuu siinä talossa". Ja näytti suunnilleen, mistä talo löytyy. Junjungan-kylästä siitä kilsan päästä. Eli saamamme kylän nimi oli ollut väärä. 

Siinä se talo on. Here is the Gus's house.

Kiilto silmissä kaasuteltiin, kun oltiin kiitelty miehiä avusta. Osoitetun tien mutkassa kysyttiin vielä rautakaupasta. Sanoi, että viereinen talo. Siinä lukikin isän nimi sinisessä lapussa portilla, ilmeisesti talon omistaja pitää olla aina siniseen lappuun rekisteröitynä talon ulkopuolella. Portti lukossa. Kohta kaupan nainen tuli katselemaan ja kehoitti soittamaan isännälle puhelimella. No, ei meillä ole puhelinnumeroa. Todettiin, että retkemme päämäärä oli tässä ja saavutettu. Kiva reissu! Ajettiin tutulle kaupalle, ostettiin olut ja juotiin puoliksi. Vettä oli omasta takaa. Ostettiin vielä olutlasi, josta juotiin pullon suun rikkouduttua jääkaapin avaajasta, ja jotain muuta kannatuksen vuoksi. Halpaa kuin saippua, jota myös ostettiin. Olipa mukava tavata paikallisia ja ajella uusia maisemia. 

Jalan Sriwedari, tie Ubudiin.

Ajeltiin takaisin Ubudin ruuhkaan ja suoraan Taco Casalle syömään. Siellä juteltiin floridalaisen eläkeläisen kanssa, joka asuu täällä. Manaili, kun jenkit ei uskalla tällaisiin paikkoihin matkustaa, kun media on pelotellut, eikä kansalaisilla ole koulutusta ottaa asioista selvää. Niin mukavaa kuin matkustelu hänestäkin on. Oli 90-luvulta asti käynyt Balilla ja tuntenut sieltä asti perheen, jonka pojan kanssa hän juuri oli autoreissulla. Usein poika häntä kuskailee asioille. Toivotimme nautinnollista elämää! Kyllä eläkeläisillä on täällä auvoiset oltavat, kun apua kaikkeen löytyy edullisesti. Päivän opetus mulle oli, että joskus pitää yrittää tavoitella mahdottomalta tuntuvia asioita, kuten lähteä suosikkimuusikkoa tapaamaan, vaikka pää sanoisi, että eihän me nyt kenenkään kotiin voida tunkea. Parhaimmillaan olisimme nähneet Gusin ja vietettäneet mukavan musiikkihetken hänen kotonaan, ja hän olisi voinut olla otettu kansainvälisestä suosiostaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti