Tegallalang-riisiterassit, ylimainostettu rysä?

Tegallalang-riisiterassit, rice terraces.

Juha kävi jo pari vuotta sitten skootterilla yksikseen laatuaikaa viettämässä Tegallalangin riisiterasseilla. Oli vaan lähtenyt kaasuttelemaan jonnekin skotukalla ja päätynyt vahingossa tuonne, jossa oli nähnyt meille tuttujakin matkaajia (nähtiin Perhentian saarilla), se kun on alueen suurimpia turistirysiä. Minä pääsin tänään näkemään paikan. Pakko tähän alkuun todeta, että muitakin mahtavia paikkoja löytyy vähemmällä turremäärällä, kuten Campuhan Ridge Walk. Siitäkään emme viimeksi tienneet mitään, kun sinnekin vahingossa eksyttiin. Tarttee tälläkin kertaa uudelleen kävästä.

Ubudin suunnasta tullessa mentiin tuonne vasemmalle. Turn left here when coming from Ubud.

No, skootteri otettiin hotskalta 5 aud/pv. Onneksi emme kokeneet ruuhkaa, vaikka aika rysä tuo riisiterassialue onkin. Huomaa lähestyvänsä turrenähtävyttä, kun koko Jalan Raya Andong ja jatkotie on täynnä myymälöitä. On kyllä semmoisia käsitöitä (puusta esimerkiksi veistettyjä), että joku sisustusintoinen voisi seota... Peilejä, patsaita, koristepaneeleita, huonekaluja, puukkoja, sahoja, soittimia, hindujuttuja, jne. Just name it! 


Kulissien takana (poislähtiessä), nautitko tästä rysästä? Behind the scene, do you enjoy this trap?

Sitten oltiin jo ihan paikan huulilla, kun pari vihreepukuista ukkoo keräsi turistiautoilta jotain pääsymaksua. Me kaasuteltiin talla pohjassa ohi. Toisessa päässä kylää oli vastaava rahankeruukoju. Ajettiin turistirysäpaikan ohi ja lähdettiin Boni Bali-ravintolan kohdilta oikealle ja pienempää tietä korkeammalle ja pohjoiseen. Ei tullut enää turisteja vastaan. Mukavia rotkomaisemia ja jokunen riisipelto, kunnes stopattiin ihmettelemään riisin jatkokäsittelyä erään temppelin eteen. Tervehdittiin paikallisia naisia ja ne ei osannut yhtään enkkua. Välillä ymmärsin sanan tai toisen sieltä ja täältä ja koitin vääntää paikalliskieltä. Nainen halusi itsensä mun kanssa selfieen. "Kamu" eli sinä ja mä sanoin, että ai "aki" eli mä. En kuitenkaan sen kanssa otellut selfejä, mutta Juhan kanssa. Epäilytti. 

Kerätty riisi kuivuu nipuissa. Collected rice punches are drying here.

Irrotetut jyvät akanoineen kuivuu. Rice with husk drying.

Täti kintereillä. Woman coming close (to ask money).

Siinä vähän kuvattiin niiden hommia, ja sitten kun oltiin pakkaamassa reppua lähtiessä, niin se mummeli tuli luo ja vähän näytti kättä siihen mallin, että anna pari taalaa. Hassua! Olin lukenut, että turrekohteessa jopa maajussit kinuaa rahaa, jos haluat astella riisipelloilla. Siinäpä Suomellekin tulon lähde: metsämaksu ja peltomaksu. Unohtakaa jokamiehen oikeus, money talks! No, mummo jäi nuolemaan näppejään. Iloinen ylläri oli tuon pikkupaikkakunnan kiska, josta sai paikallishintaan bensaa eli n. 50 ecnt/l.

Reilu meininki, sama bensahinta kaikille. Fare play, solid petrol price for everybody (see here how much you pay according to taken litres).

Sitten ajettiin takaisin alamäkeen ja päätien risteyksen nurkalle eli Boni Bali-ravintolan parkkiin. Vartijaukko istui parkkiksen reunassa. Aattelin, että kohta kinuaa rahaa. Olin väärässä, se soitti vaan jonnekin. Käveltiin alas ravintolalle, josta avautui kerrassaan upeat riisipeltoterassinäkymät. Kaksi tyylikästä  naista perinneasussa oli vastassa. Antoivat kaksi märkää käsipyyhettä ja toivottivat tervetulleiksi. Skeptikko oli haavi auki. Mitäs tämä on? Sitten johdattivat ravintolaan pöytään ja löivät menut eteen ja tervetulojuomat, mehut. Tätä kutsutaan sitouttamiseksi! No, hintalista ei saanutkaan shokkia aikaan ja meininki tuntui hyvin hienostuneelta. Ihan muuta kuin olin ajatellut. Ei tämä ollut niin turistirysä kuin ne päätien terassiravintolat. Todella hienoa palvelua kauniilta tytöiltä ja hyviä smootheja ja pannaria ja sändäriä. Maisemat oli niin jees, jopa vessan pöntöltä katsottuna! No joo, pakko oli ovi sulkea, mutta voipa suositella paikkaa, jos huudeille osutte. Pari tuntia hurahti palmuja ja vihreyttä tuijotellessa.


Tervetuloa Boni Baliin! Welcome to Boni Bali restaurant, nice! Selamat datang!




Näkymiä ravintolasta. Views from restaurant.

Siitä palattiin pääkadulle ja käveltiin Carik Terrace-ravintolan näköalatasanteelle, josta avautui myös hienot näkymät. Neljän korviin alkoi olla enää vähän turisteja, joten oli helpompi hengittää. Tuokin on kiva ravintola, mutta takuulla ruuhkainen päivällä. Muut oli vähän rytöisiä takapihoiltaan... On pakko sanoa, että kannattaa kaikesta huolimatta tuonne ajella, ja vaikka viettää ruuhka-aika ravintolassa sivummalla maisemia ihaillen.  Alkuiltapäivä on ruuhkaisin. Terassinäkymät paranee kesän edetessä, kun riisi kasvaa.


Kuva Carik Terrace-ravintolasta (kuten ekakin kuva oli). Pict from Carik Terrace restaurant (as well as the very first pict).

Lähdettiin kuvien jälkeen takaisin Ubudiin. Kuvattiin vielä risteyksessä hieno patsas. Heti siihen suhahti jostain tyyppi, joka kysyi ootteko eksyksissä ja tuutteko kokkikurssille. Otettiin esite. Siinäpä päivä hulahti. Ja me pulahdettiiin altaaseen. Illan kruunasi Mammamia-nimisen italoravintolan (Taco Casaa vastapäätä) pepperonipizza, pinaattiraviolit, tiramisu, suklaamousse ja limoncello-näksy. Oijoi! Ylitti odotukset. Paras pizza pariin vuoteen... Tällä lomalla ei ainakaan hoikistu!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matkustelu, työtä vai lomaa?

Ihmissuhteet ja suvaitsevaisuus

Tunnelmia Suomesta