Changgu, ei nyt heti uponnut

Ajeltiin päiväreissu moottoripyörällä Changguun meidän Seminyakin osoitteesta. Ensinnä tietysti selattiin Google mapsilla karttaa, että minkä nimisiä katuja pitkin pitäisi mennä, jos muistaisi... on meinaan helppoa eksyä näillä teillä, kun ei ole opastusta ja mikään ruutu/ristikkologiikka ei päde teiden suunnittelussa. Iso osa teis tä on umpikujia, ja joskus oikoteitä peltojen läpi ei etenkään autoille löydy (aika monttuisia kinttupolkuja).

Reissu alkoi niin, että pikakahvit huiviin kämpillä, päristely läheiseen Pepito-markettiin, josta appelsiinimehua (pulpy) ja makeita pullia kurnivaan masuun. Samalla naapurin bensaa myyvältä ukolta kallista (10 kidr/l, 61 cnt/l) bensaa litran verran, mutta onneksi Batu Belig-tiellä oli lokaaleja bensapisteitä runsaasti, että sai melkein normihintaan bensaa pärrään pari litraa. 



Tuommonen pumppuasema kustantaa 8 kidr/l, selvää säästöä! Lähellä bongattiin myös parturi Juhalle, mutta ei tuolta istumalta ehditty leikkaamaan partaa. Matkalla alkoi näkyä sekä ällöä jätettä että riisipeltoja tien varressa. Yllättävän tiuhaan on nää lännen alueet rakennettu. Joku taisi mainita, että Changgu on kuin Seminyak 10v sitten. Onko se sitten hyvä vai huono?


Löydettiinhän se oikee bensa-asema. 
Finally found local gasoline station.
Changgu Batu Bolong.

Changgu Echo Beach.



Vihreä ajoreitti. Green is our route today.













































Ylipäätään ihmeteltiin, miten vähän porukkaa Changgussa näkyi. Batu Bolong sekä Echo beach jättivät kylmäksi tummalla karuudellaan. Batu Bolongilla oli rantamuuri pullollaan surffilautoja. Kuulemma tuntivuokra on näillä länsirannoilla n. 50 kidr (3,2€). Ranta oli kieltämättä hyvin ruma. Tuttumme kertoi, että surffatessa näin sadekaudella joutuu kauhomaan ensin roskalauttojen läpi, että pääsee aalloille. Ei kuulostanut kivalta... täällähän on ollut paljon juttua roskien huuhtoutumisesta tänne länsirannoille (tuuli puhaltaa sadekaudella tänne). Bolongin kadulla kyllä tuli vastaan paljon nuoria länkkäreitä.  En nyt heti tällä tutustumisella siirtyis oleilemaan Changguun. Echolla on puolestaan isoja kivipaasia rannassa. Siellä on myös rantsussa joku temppeli, jota emme käyneet katsastamassa. 

Echo Beach, Captain Catch restaurant.

Otimme ruokaa Captain Catch-ravintolassa. Mun ruoka Nasi Campur oli kylmää. Näin jo visiot itsestäni yrjöömästä pöntöllä, kun pöpö iskee. Valitin ja sain ruokani takasin lämpöisenä (sama annos). Hyvää oli, maut kohillaan ala sambal. Sadepisaroita vähän tiputti, mutta pian päästiin liikkeelle. Täällä lännessä tunnutaan nykyisin kinuavan parkkimaksuja. Changgussa toki näkyi kivoja kahviloita ja mm. Taco Casa, yksi Ubudin lempipaikkojamme. Yhden hutitien jälkeen päästiin oikopolulle kohti Finns Beach Clubia. Heti, kun lähdettiin Seminyakista, alkoi vilahdella riisipeltoja talojen välissä. Osa lähes valmista "kauraa" ja osaa oltiin juuri istuttamassa, kuten viimeksi kesäkuussa oltiin uuden sadon istutusaikaan täällä. Oikopolku Finnsille päin oli aika huonossa kunnossa paikoin. Välillä sai pitää motukkaa kieli keskellä suuta reunakivetyksillä mutaisten riisipeltojen ollessa alapuolella, kun autoja piti kohdata kapealla siltamaisella tiellä. Lopulta päästiin klubille Berawan rantsuun. Oikein upee iso rakennus uima-altaan ja parin ravintolan kera. Lähialueen klubeista on oma erillispostaus. 



Kovan tuulen vuoksi skipattiin allasalueella lojuminen ja lähdettiin jatkamaan matkaa kotio päin, koska sadepilvet lähestyivät uhkaavasti.

Finns Beach Club, Changgu (Berawa Beach).



Changgun riisipeltoa. Rice fields on Changgu.
Matkalla Batu Bolongilta Echo Beachille.
On the way from Batu Bolong to Echo Beach.

Uutta satoa istuttamassa. New rice season to begin.
Tie Changussa. Changgu road.
Matkalla Batu Bolongilta Finns Beach Clubille.
On the way from Batu Bolong to Finns Beach.

Kommentit