sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Oliko ennen kaikki paremmin?

Aloinpa tässä miettiä sanontaa "Ennen kaikki oli paremmin". Oliko millä tavalla ja onko oikeasti kokonaisuutena? Mitkä asiat on muuttuneet ajan saatossa...tulipa muisteltua lapsuusaikojakin tässä miettiessä.


Ihmiset olivat lähempänä luontoa

Siirtolapuutarha vie menneeseen (Rahola).
Little city cottages still reminding of the past times.

Maailma oli hyvin paljon erilainen joskus 70-80-luvulla, puhumattakaan mitä se on ollut ennen sitä. Maaseutu oli vielä erittäin aktiivinen lukuisine kyläkauppoineen. Ennen teollisuusbuumia ihmiset elivät enemmän omavaraistaloudessa ja maataloudesta, kasvatettiin karjaa, heinää rehuksi ja viljaa, perunaa ja jotain ihan muuta kuin nykyistä nyhtökauraa. Erityisesti keväästä elonkorjuuseen painettiin hommia auringon noususta laskuun kädet ruvella ja traktorin renkaat savessa. Tai traktoreiden lisäksi käytettiin hevosiakin maatilahommissa. Itsekin muistan pienenä ajaneeni hevosella heiniä talvisaikaan latoon. Ennen osattiin talvella ottaa lungimmin ja keräillä energiaa kesäksi. Olihan talvellakin hommaa, mutta vähemmän, maalla siis. Pitihän ne eläimet hoidella ja porsaat teurastaa jouluksi (siitä on karmivia muistoja), mutta viljelyshommat oli tauolla. Jotenkin luontevaa, että kun on pimeää ja kylmää, niin ihminen tarvitsee enemmän lepoa, kuten nallekarhut talvisin. Kaupungeissa ja teollisuuspaikkakunnilla oli toki kaikenlaista fyysistä työtä tarjolla vuoden ympäri, että kyllä siinä heikkoselkäisemmät hyytyivät. Mutta ei sitä aivoähkyä silloin taidettu kovastikaan kokea, informaatiotulvaa. Ihmiset oli paremmassa kuosissa noin yleisesti kuin näinä pulleina vuosina, tosin kansa nykyisin on siinä kahtia jakautunut, kun osa liikkuu ja pitää terveydestään muutenkin huolta, ja osa lihoo ja voi huonosti.


Entisajan maaseutumaisema (nettikuva).
The old time country side view.

Tulee oheisesti mieleeni SLOW (hidas) kirjan kirjoittajan Carl Honoren tarinat ammoisista ajoista, kun elettiin auringon mukaan, eikä kelloja edes ollut, jos sitten myöhemmin aurinkokellot ja tietysti tähtien mukainen kalenteri. Äkkiä tulisi mieleen, että voisi olla aika mukavaa elämää se. Tapaamiset sovittiin esim. auringon laskun aikaan. Näin talvellakin huomaa, että väsyttää paljon enemmän, kun valoisan aika on lyhyempi. Nykyisin on jotenkin luonnotonta, että ihmisen pitäisi mennä esim. työkonttoriin nyhjöttämään ennen auringon nousua, nököttää kuivissa sisätiloissa ja palata sitten kotiin, kun aurinko on jo laskenut alas. Ei ihme, jos pohjolan asukkien luonne muokkautuu tuollaisen elämän mukaan. Kesällä on sitten olo, ettei malttaisi nukkua lainkaan ja on kuin duracell-pupu kaiken aikaa.


Mitkä kulutusjuhlat?

Ennen ei ollut kiinalaiskrääsää näin paljoa (nettikuva).
Decades ago there was not so much consuming.

Ei kulutusjuhlasta tiedetty mitään vuosikymmeniä sitten. Jotain muovikrääsää oli jo silloinkin Hongkongista, mutta ei läheskään sellaista määrää kuin nyt, esim. Kiinasta, josta tulee hirrrveästi kaikenlaista materiaa. Eipä ollut nettikauppojakaan, että olisi voinut tilailla ympäri maailmaa kaikenlaista krääsää. Toki ihan kiva, että netin kautta on mahdollista nykyisin tilata tuotteita, joita saa ulkomailta edullisemmin. Oma nettikaupankäynti on kyllä rajoittunut vain muutamaan tahoon. Esimerkiksi piilolinssejä on tilattu netistä, kotimaasta tosin. Vanhuksille on hyvä, että ruokakassinkin voi tilata suoraan kotiovelle, ettei tarvitse raihnaisena raahautua elintarvikkeita ostamaan joka päivä tai viikko.

Elintarvikevalikoimat olivat vuosikymmeniä sitten murto-osa siitä, mitä nykyisin löytyy kaupoista. Lähinnä meillä kotona syötiin perunaa, halpaa lihaa (ja kastiketta) ja joitain eritoten kotimaisia vihanneksia oli tarjolla. Hedelmiä toki tuli ulkomailta, nekin paljon rajallisempia valikoimia kuin nyt. Kivaa oli kouluissa, että oli omat keittiöt ja emännät, jotka kokkailivat ruokaa usein alusta asti, eikä valmiseineksistä. Muuten kouluruoka oli ihan hyvää, mutta itselleni inhokit olivat tilliliha ja eritoten aprikoosipuuro. Hajuaisti kertoi aamuisin kouluun tullessa, onko syytä ahdistua (opettajat pakottivat syömään kaiken). En sano, että tuossa ravintomielessä kaikki oli paremmin ennen, päinvastoin. Nykyisin huomioidaan kaikenlaisia eri ruokavalioita, enkä usko, että ketään pakotetaan väkisin syömään jotain ruokia. Tosin koulujen omat keittiöt ovat nykyisin kortilla, ruoat tulevat keskitetymmin ja puolivalmiina.


Vanhemmuus ja lasten harrasteet


Harrasteiden vuosihintoja.
Prices of childrens hobbies per year.

Omassa lapsuudessani useimmat vanhemmat eivät kuskanneet jälkikasvuaan kouluihin tai harrastuksiin, vaan itse piti selviytyä hyötyliikunnalla nuo 3-5 km matkat, tai myöhemmin lukioaikaan bussilla mennä kouluun. Koskaan en muista vanhempieni olleen paikalla, kun olemme siskoni kanssa olleet esim. urheilukisoissa omalla tai vieraalla paikkakunnalla. Nykyisin on hirveät paineet, että vanhempien pitää hoitaa kaikki (lasten) asiat, ja vielä siivoilla vapaa-ajallaan esim. jäähalleilla tai olla myymässä kioskeilla jotain seuran eduksi. Lapsi ei voi yksin mennä minnekään, kaikkialle vanhempien pitää heitä kuljettaa. Myöskin ennen useat harrasteet olivat lähes ilmaisia ja perustuivat puhtaasti talkootöihin. Tietysti joidenkin lajien lisenssit (jääkiekko) tai kisamatkat maksoivat jotain (mm. koulujen lattialla nukuttiin) ja varusteet tapauksesta riipuen, mutta meidän yleisurheiluseuran harrasteet eivät juurikaan maksaneet lasten perheille. Nykyisin pitää olla paremmista piireistä, että voi harrastaa vastaavia lajeja, kun hinnat nousevat ja vaatimukset menestyä kasvavat. Hauskuus on osin tai kokonaan kadonnut monesta lajista kilpailun vuoksi. Ehkä tämä on minun näkemykseni, mutta siltä se tuntuu.

Ennen lasten koulunkäyntikään ei näkynyt vanhemmille tai "häirinnyt" vanhempia lainkaan. En kyllä muista, että meillä mitään vanhempien iltojakaan olisi ollut, kuten nykyisin. Ei ollut Helmiä tai muitakaan koulujärjestelmiä, minne olisi kaikenlaisia juttuja kirjailtu oppilaista. Opettajilla oli aikaa keskittyä olennaiseen eli opettamiseen ja kurinpitoon. Jos myöhästyi koulusta tai tuli muuta huomautettavaa, niin silloin piti lappuun pyytää vanhemman nimmarit kuittaukseksi. Osa opettajista oli hyvin konservatiivisia (ne iäkkäämmät) ja jopa karttakepistä saattoi saada näpeilleen, jos ei tiennyt oikeaa vastausta kysymykseen. Kuri ja koulurauha olivat kunnossa, myös erillisten tarkkailuluokkien ansiosta, jonne voitiin kaikki häiriintyneet niputtaa. Nykyisin kouluissa on kuulemma ihan villi meininki opettajakavereidemme mukaan, kuria ja järjestystä ei meinaa saada, ja vanhempien vapaa kasvatus näkyy monessa. Opetussuunnitelmatkin ovat suuressa muutoksessa, enempi mennään yksilölliseen suuntaan, jokainen omaan tahtiin tai tiimityössä. Kyllä niitä isoja luokkakokoja on ollut ennenkin, meilläkin suurilla ikäluokilla 30-33 henkeä samalla luokalla. Silti homma pysyi hanskassa. Toivottavasti saataisiin jotenkin nämä yhteiskunnan jälkipolvien kasvatusasiat haltuun. Eikä säästettäisi enempää koulutuksesta.

Tietysti opiskelijoiden elämä on muuttunut enemmän etäopiskelua ja omaa tahtia mahdollistavaksi. Koulujärjestelmien kautta toimitetaan harjoitustöitä ja tehdään ryhmätyötä virtuaalisesti. On myös pari vuosikymmentä vuotta ollut mahdollista opiskella omaehtoisesti nettivideoita käyttäen, kuin olisi itse luennolla. Työmaailmassakin on siirrytty virtuaalipalavereihin läsnätapaamisten sijaan. Hyvin näppärää, joskus melkein unohti, että osa ihmisistä on eri paikkakunnalla, kun läsnäolo tuntui niin aidolta.


Elämän tahti ja sosiaalinen kanssakäynti


Meidän vanha bakeliittipuhelin.
Our old telephone.

Mennäänpä kuitenkin tähän ”pace of life” eli elämän nopeuteen. Ennen oli työntekijöitä reilummin firmoissa, ja taukoa ehti pidellä, meno oli rennompaa useilla työpaikoilla. Minulla oli ainakin sellainen tuntuma. Ehkä liukuhihnatyössä ja projektihommissa oli tiukin tahti. Ihmiset tapasivat vapaa-ajalla(kin) toisiaan ihan naamatusten (ei naamakirjassa), ja vieläpä etukäteen sopimatta. Eritoten viikonloppuisin pamahdettiin koko perheellä kyläilemään. Istuttiin lauantai-iltoja yhdessä, katsottiin lottoarvontaa ja lauantaitansseja, naiset papiljotit ja huivit päässä. Ei mitään etäviestittelyä harrastettu, muuta kuin etanapostitse tai puhelimitse jutellen, joskin eri paikkakunnan suuntanumeroon soittaminen oli kalliimpaa. Sitten tapahtui jotain.

1980-luvun lopulla tuli internet ja sähköpostit alkoivat liikkua. Tosin monellakaan kaverilla ei ollut mailiosoitetta, vain lähinnä opiskelijoilla. Ja verkkokaan ei ihan yltänyt kotitalouksiin asti. IRC-keskustelukanavilla netissä saattoi tavata virtuaalisesti muita opiskelijoita. Yliopistollakin vielä kirjoitettiin harkkatöitä joko UNIX-koneilla tai omalla sähkökirjoituskoneella. Joskus on vaikeaa tajuta, millaista elämä oli ennen Windows-vekottimia tai vastaavia joka kodin verkkotietokoneita, saati älypuhelimia.  (Oppi)kirjat olivat kirjoja (tai monistettuja kirjoja eli prujuja) ja viestittely tapahtui joko etanapostilla, puhelimitse tai faksilla, mitä lähinnä töissä käytettiin. Lankapuhelimet, hehheh. Ja ne pyörityskiekot, joissa silloinen hätänumero 000 oli kaikkein hitain pyöritellä. Sitten pääsi jo näppäilemään numeroita nopeammin lankapuhelimissa, kun valintakiekot muuttuivat näppäimiksi. Joillekin oli riemuvoitto, kun saivat langattoman irrotettavan puhelinluurin kotikäyttöön. Ei sillä vissiin kovin kauas voinut mennä höpöttämään emopuhelimesta, mutta ei tarvinnut olla puhelinpöydän ääressä. Puhelinkopit olivat hauskoja, etenkin kun keksittiin, miten voi soittaa ilman kolikoita/maksua. Ei ihan ekana opiskeluvuonnakaan itsellä ollut puhelinosaketta/pöytäpuhelinta, joten läheisessä puhelinkopissa piti hoidella asiat ja puhelut.


Vapaa-ajan viettoa ennen


Tämmöinen oli mun lempparipeli nuorena.
My favourite game as a teenager.
 Lapsena ei pelattu tietokonepelejä, vaan leikittiin ulkona. Pesäpalloa pelattiin tai leikittiin kymmentä tikkua laudalla tai pimeällä nurkkavinkkiä. Rakenneltiin lumilinnoja ja oltiin lumisotaa, ja pelattiin lätkää ja luisteltiin. Könyttiin luistinradalla niin kauan, että varpaat olivat ihan jäässä. Sisällä saatettiin pelata Koronaa tai Fortuna-kuulapeliä. No, joskus 80-luvulla alkoi tulla elektroniikkaa ja tietysti Commodore64-pelit ja esim. mustavalkoinen tennis-tv-peli, jossa oli kaksi palkkia päädyissä ja pyöreä pallo, ja jossa pystyi oman pään palkkia liikuttamaan pystysuunnassa, eli osumaan kentällä seilaavaan palloon (naapurissa pelattiin). Flipperiä käytiin paukuttamassa lähimmällä huoltoasemalla. Sitä ei vaan voinut kauheasti pelailla, kun siihen tarvittiin markkoja. Ei oikein ollut rahaa harrasteisiin, ainakaan meillä. Sitten tulivat elektroniikkapelit ja mulla oli Snoopy-tennis sekä Donkey kong (apinapeli), joita räplätessä liuskapatterit kuluivatkin hyvin loppuun. Opettajat kyllä kielsivät moiset pimpelipom-pelit oppitunneilla. Ymmärrän hyvin, jos nykynuoret koukuttuvat tietokonepeleihin.
Mun toinen lempparipeli.
Another favourite game.

80-luvulla ei ollut SOMEja tai chatteja, joissa kohdata muita ihmisiä, joten sellaisina toimivat ”Linjat”, eli yleiset puhelinkanavat. Pystyi soittamaan joihinkin numeroihin (maksullisia) ja yhdistymään valitsemalleen linjalle, jolla oli muutakin tuntematonta porukkaa höpöttämässä aiheesta jos toisesta. Itselläni oli kirjeenvaihtoystävä, jonka kanssa englanniksi kirjoiteltiin etanapostilla, eli poika Turkista ainakin 8 vuoden ajan. Musiikki on aina ollut itselleni tärkeää 6-vuotiaasta asti. Olen tykännyt soitella useampia instrumentteja sekä yksin että muutamissa harrastelijabändeissä. Musiikin harrastamiseen on tullut uusia ulottuvuuksia tekniikan myötä, ja äänitys/tallennus onnistuu nykyisin helpommin kuin ennen (esim. Utubeen voi latailla kukin omaa musiikkia). Liikkuminen ja urheilu sekä yksilö- että joukkuelajeissa on ollut elämän suola, 5-vuotiaasta asti. Nykytekniikoilla on helppo videoida urheilusuorituksia ja löytää korjattavaa ja parantamisen varaa, auttaa treenaamisessa. Puhumattakaan syke- ja aktiivisuusmittareista ja urheilukelloista. Äidiltä sain puikkosyndrooman ja käsityöinnostuksen, joka on jatkunut lähes näihin päiviin asti. Käsityön osalta taitaa meininki olla suurinpiirtein yhtä leppoisaa kuin ennenkin, paitsi että ohjeita löytyy varmasti netistä paljon itseopiskeluun.

Ennen oli nuokut eli nuorisotalot, joissa tavattiin paikkakunnan muita nuoria ja diskoiltiin viikonloppuisin. Nyt kun on säästötalkoot iskenyt tuollaiseen nuorisotoimintaan, niin nuoret joutuvat itse hakemaan paikkoja, joissa aikaa viettää ja tavata muita nuoria. Nuokuissa oli se hyvä puoli, että työntekijät siellä saattoivat olla henkisenä tukena teinin murheissa. Minne nämä ihmiset nyt menevät, someenko?


Elämän perusedellytykset on parantuneet
Lumitöitä voi tehdä ilman teknisiä vimpaimia.
Snow towing without any technical devices.

Joskus vaan äkkiä tuntuu, että ennen jotkut asiat olivat stressittömämmin. Mutta kun alkaa tarkemmin pohtimaan asioita, niin onhan paljon tullut hyviä juttuja tilalle ja elämä on monella tavalla helpottunut, peruslaatu parantunut, ja tietysti terveydenhoito on kehittynyt ja elinikä pidentynyt. Lääkkeitä vakaviin sairauksiin on olemassa enemmän sekä erilaisia ehkäisyrokotteita. Lääketeollisuus kyllä mielestäni kuitenkin paljon ohjaa lääkäreitä ja löydämme uusia diagnooseja vanhoihin vaivoihin, joita ei ehkä noteerattu sellaisina "tauteina" kuin nykyisin. Lähes jokaiseen pahaan oloon tai poikkeavuuteen on diagnoosi. Lääkkeitä vaan tuputetaan joka vaivaan, eikä lähdesyytä haluta selvittää, koska business... Monille kehitysvammaisille tai vammautuneille sekä vanhuksille on tullut tekniikkaa avuksi korvaamaan oman kehon puutteita. Autot ovat parempia kuin ennen, niissä on paljon antureita ja älykästä tekniikkaa, mikä auttaa monessa tilanteessa, talviliukkaillakin ja taskuparkkeerauksessa. Luontoystävällisyys autoilussa on parantunut päästöjen osalta, ja sähköautot tekevät tuloaan. Toisaalta teknisiin vempaimiin on tullut kertakäyttöajattelua, että laitteiden ei kuulukaan kestää kuin pari vuotta (takuuaika), ja sitten ne joutaa kaatopaikalle luontoa saastuttamaan. Halvalla tehdään paljon huonoa laatua nykyisin. Rakentaminen menee energiasäästöperiaatteella usein ja mm. ikkunat ovat pienentyneet (valoa tulee vähemmän kotiin) ja asunnot ovat tiiviimpiä. Ongelmiakin on, ehkä liian kiireellä tehdään, mutta onhan ne asunnot mielestäni nykyisin pääosin parempia kuin ennen. Koneellisessa ilmanvaihdossa on hyvät ja huonot puolensa, mutta eipä enää pahemmin tupakoidakaan sisätiloissa, ja paloturvallisuus on parantunut, ja murtohälyyttimiä saa jokaiseen kotiin. Älykäs tekniikka valtaa kotona alaa.

Tietojärjestelmien avulla ihminen voi etänä ja vähällä vaivalla (tästä voi olla monta mielipidettä) tehdä monia asioita: saada apua ja tietoa erilaisiin tarpeisiin, hoidella asioita menemättä paikan päälle, tehdä etätöitä, yms. Toisaalta tällainen toimintamalli etäännyttää ihmiset toisistaan, eikä naamatapaamisia ja sosiaalista kanssakäymistä tule entiseen malliin. Etävilkutellaan vaan toisillemme sosiaalisen median kautta. Vanhuksille tällaisen etäännyttävän elämäntavan omaksuminen on ollut varmasti vaikeaa, jos ei joskus muillekin sosiaalisia kontakteja tarvitseville, eikä niinkään tekniikkaa kaipaaville. Kuitenkin on hienoa, että ihmisiin on helpompi pitää yhteyttä, erityisesti ulkomailla asuviin kavereihin. Yhteyksien määrä on kasvanut, mutta laatu on mielestäni huonontunut. Kahdenkeskinen kommunikointi on muuttunut SOMEn myötä enemmän ryhmähuuteluksi ja yhdensuuntaiseksi kommukaatioksi. Tällainen etäyhteys auttaa kuitenkin monia yksinäisyyden tunteen karkoittamisessa.


Matkailun muuttuminen

Onneksi on tsunamivaroitussysteemit (4/2012 Thaimaa).
Tsunami warning systems are helpful.
Ennen ainakin meidän kotipaikkakunnalla vain harvat ja valitut pääsivät ulkomaan lomille, nykyisin iso osa lapsiperheistä viettelee lomia ulkomailla. Lentoja suihkii joka paikkaan jatkuvasti ja niiden varaaminen on helppoa. Lentopäästöjä yritetään vähentää tavalla tai toisella. Liikkuvuus on muutenkin lisääntynyt ja kansat/rodut sekoittuvat pikkuhiljaa toisiinsa. EU on mahdollistanut vapaamman liikkuvuuden ja toisaalta pakolaisvirrat ovat myös lisääntyneet.

Oli hienoa 90-luvun lopulla, että edes jotain tietoa ulkomaailmasta alkoi löytyä internetin hakukoneista, kun ne tulivat pikkuhiljaa selaimien myötä. Ei se tietomäärä ollut kyllä ihan nykyiseen wikimaailmaan päinkään, mutta rakentui pikkuhiljaa… Joskus muistelen, millaista oli matkustaa joskus 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa. Hotellivarauksia tehtiin ulkomaille faksilla tai puhelimitse, ja paikan päällä käytettiin tarvittaessa puhelinkoppeja, jos oltiin omatoimireissuilla. Kännykkäänsä ei voinut käyttää edes Euroopassa, saati Aasiassa. Puhelinkopeissa ulkomailla jännitti, riittääkö kolikot eli paljonko puhelu kustantaa. Ei ollut navigaattoreita tai kuukkelikarttoja käytössä meillä Espanjan autoturneellakaan, huonon kartan kanssa eksyiltiin ja missailtiin moottoriteiden poistumisliittymiä, ja kinattiin autossa, minne suuntaan piti mennä. Opaskirjoja piti olla mukana tai muistiinpanoja, jos halusi tietää paikoista jotain. Sanakirjakin tarvittiin, että osasi mm. espanjaa tavata tarvittaessa. Tarvittaessa lainattiin kirjoja mukaan kirjastosta. Jotenkin silloin oli enemmän löytämisen iloa, kun itse löysi paikkoja etukäteen selvittämättä. Jokusen kuvan oli saattanut jossain opaskirjassa nähdä, mutta hyvin vähän, koska kuvat olivat kirjoissa kalliita. Nykyisin kaiken pystyy varaamaan netissä etukäteen majoituksia ja autoja myöten, mutta itse ei vaan tule kauheasti sitä tehtyä, koska vanhassa tavassa on omat hyvät puolensa (neuvotteluvara ja sitoutumattomuus sekä näet-mitä-saat). Silti varaussysteemeistä ja netistä voi etukäteen haistella hyviä vinkkejä käytännön toteutukseen. Toisaalta myös erilaiset nettivaraussysteemit tuovat huijareille enemmän mahdollisuuksia vetää rahaa välistä, jos ei ole tarkkana. Nykyisin on muuten hienoa, että tietoa saa netistä eri matkanjärjestäjien luotettavuudesta ja ajantasaista infoa turvallisuusasioista ja terveyteen liittyen (rokotustarpeet), sekä myös tekniikkaa on kehitetty mm. tsunamien varalle (varoitussysteemit). Tuo matkusteluun parempaa turvaa. Myöskin erilaiset paikalliset some-ryhmät tuovat laajempia mahdollisuuksia tiedonjakoon.


Yleinen SOME-hehkutuskuva (Curacao v2013).
This is how travelling seems on SOME.

Eipä ennen ollut Instaa tai muuta Somea, josta olisi voinut imeä vaikutteita tai jonne olisi voinut jaella kokemuksia. Toki ihan päiväkirjavihkoon jo kirjoitin reissutarinoita itselleni myöhemmin luettavaksi. Ja kuvattiin VHS- tai muulle kasetille videota joiltain reissuilta, plus valokuvia otettiin. Ennen digikameroita (ostettiin joskus 2000-luvun alussa) piti tarkkaan harkita kuvauskohteet, kun ei ihan noin vain ollut varaa räpsiä kuvia, kun oli filmirullat kortilla ja kuvien teettäminen aika tyyristä hommaa. 80-luvulla Englannissa kielikurssilla mulle kävi niin, että filmirulla ei ollutkaan lähtenyt alulle, joten kaikki 24 räpsyä olivat turhia, hirveesti harmitti. Onneksi kavereilta sain muutaman kuvan muistoksi ensimmäisestä omasta ulkomaan reissusta. Aiemmin lomareissuilla piti nähdä kaikki ja ajella siellä täällä hyvin lyhyen loman aikana. Ehkä johtui nuoruuden innosta, ei tainnut tekniikasta olla se kiinni. Tosin lomia ei ollut paljoa, eritoten opiskeluaikaan (16v eteenpäin) kaikki kesät menivät töissä ja yliopistoaikaan tein paljon osa-aikahommia. Eikä kyllä olisi ollut rahaakaan matkustella viikkoa pidempään, jos sitäkään. Kyllä muistojen tallennus on nykyisin helppoa, mutta toisaalta niiden muistojen kaivelu jälkikäteen voi olla työlästä hirveästä kuvamassasta. Ja vaarana on, että levyt sanoo poks, jolloin tallennetut muistot häipyvät taivaan tuuliin. Omassa päässä voi säilyttää osaa muistoista tai teettää netin kautta vaikka matkakuvakirjoja, jos jaksaa.


Eka kännykkä


Tämmöinen oli mun eka luuri.
My first mobile phone.

Sain muuten ekan kännykän vuonna 1994, Nokialainen hieno (ei sellainen raahattava, vaan kivan taskukokoinen) maksoi lähes 7000 markkaa, onneksi firma kustansi. Hienoa oli, että puhelin oli mukana kotimaassa, kun vaan muisti ottaa mukaan. Ei se silloin ollut häiriöksi töissäkään. Ei ihmisillä ollut varaa soitella turhia kännykkään. Puhelut niihin olivat paljon kalliimpia kuin lankapuhelimiin, jollainen tietysti myös piti olla. Ei sillä puhelimella vielä nettiin päästy tai edes kuvia otettu. Muistan, kun eräs työkaverini luuli saaneensa sydänslaagin kesken palaverin, kun hänen uusi läppä-Motorolansa värisi rintataskussa hälytyksen merkiksi. Oli se niin uutta ja hienoa tekniikkaa. Kotitietokoneissa (pöytäkone siis) oli muistia luokkaa joitain Megoja (esim. 8 MB), ei Gigoja. Eka tietokonepelini kotikoneessa oli Tetris, palikoiden pinoamispeli. Siinä oli ihan koukussa ja tenttiin luku jäi aina kakkoseksi. Kännykässä oli sitten kuuluisa matopeli, ei sitä kyllä kauheasti jaksanut pelailla. Modeemi vapautti pääsemään kotoa verkkoon, mutta etätöistä ei voinut haaveillakaan ennen 2000-lukua. Oma pääkoppakin pärjäsi pienillä resursseilla, päinvastoin kuin nykyisin.

Mutta kyllä silti väitän, että älykännykkä on nykyajan parhaimpia keksintöjä. Kukapa olisi uskonut joskus, että televisiotakin voi katsoa kännykän tai tabletin kautta. Muistan yhä heinäkuun 2008, kun New Yorkissa ihmettelimme ensimmäistä Applen iPhonea Applen liikkeessä. Ihan siinä oli ällikällä lyöty.



Infoähkyä ja lyhytjänteisyyttä


Infoähkyä (nettikuva).
Too much information to brains.

Töissä kyllä alkoi jo 90-luvun lopulla tulemaan infoähkyä, kun teknologian kehitys oli niin hurjaa. Luulin joskus opiskellessani, että sitten kun valmistun, niin vaan teen töitä, enkä enää opiskele. Ja eipä tiennyt tyttö, että siitä vasta alkaa elinikäinen oppiminen. Tietotekniikan alalla ei koskaan ehdi pysähtymään. Vauhti on kiihtynyt parina viime vuosikymmenenä ihan hurjaksi. Tekniikan piti helpottaa ihmistä, mutta välillä tuntuu, että se ottaa vallan ja tuo lisää stressiä. 

Nykynuoret tai sanotaan semmoiset 20-30-vuotiaat (Y-sukupolvea ja nuoremmat) ovat tosi livakkaa sukupolvea, tottuneet siihen, että asiat tapahtuvat sekunnissa. Odotusarvo elämästäkin on, että pikapikaa kaikki: matkustelu, perhe, asunto, ”volvo” ja koira, alle 30 ikävuoden ja se oli siinä, vähän niin kuin kerralla juostu elämän maraton. Toisaalta valitetaan, että nuoret opiskelevat liian hitaasti, mikä minusta ei ole täysin huono asia (kokemus karttuu paremmin). Kuitenkin nykyisin ei enää malteta tehdä töitäkään kuin se minimi, että on taas varaa tehdä jotain muuta kivempaa (esim. matkustella). Hyvin monet alle kolmekymppiset puhuvat ”burn outeista”, vaikka he eivät ole olleet kuin pari vuotta työelämässä. En sano, että he ovat väärässä, mutta mihin tämä maailma on menossa, jos uupuminen yleistyy? Vai onko osin stressinsieto- ja vastoinkäymisten kestokyky mennyt minimiin, kun heti heitetään hanskat tiskiin, jos asiat eivät mene kuin strömsössä? En tiedä, kuvittelenko että nykyisin nuoret ovat lyhytjänteisempiä. Nyt just uutisissakin puhuttiin, että koululaisilla ei ole enää keskittymiskykyäun. Juuri kyllä luin tutkimuksen aiheesta, että kaupunkilaisnuoret ovat enemmän edelläkuvatun kaltaisia ja maakunnissa mennään erilaisin arvoin. Tiedäpä sitten. Eläkeläiset ovat lie kautta historian olleet ”kiireisiä”. Naapurimme yli 80-vuotias mummeli sanoo, ettei ehdi autoaan parkkeerata suoraan paikalleen, kun on niin kiire. Se on niin suhteellinen asia.


Mieluummin joogaa rauhassa kuin melussa ryhmäsalissa.
Better jooga on the beach than on noisy environment.

Sitten yksi asia on alkanut ärsyttää: ryhmäliikuntasalien musiikin volyymitasot. Aiemmin en ole huomannut tällaista ongelmaa. Olen nyt innostunut käymään Les Mills-jumpilla ja jotkut vetäjät pistävät nappulat ihan kaakkoon, että salissa olijan tärykalvot paukkuu. Sitä voi pyytää hiljemmalle, mutta joskus pyyntö kaikuu kuuroille korville. Vanhemmat salissa olijat käyttävät suosiolla korvatulppia, mikä on minusta aivan hullua. Ymmärrän, että musiikista saa lisäenergiaa (paitsi tulpat korvissa sekin ilo menetetään), mutta joku turvaraja siinä volyymissä pitäisi olla. Luinkin netistä tutkimuksen Australiassa, että tällainen ryhmäliikuntasalien volyymiongelma on arkipäivää. Usein vetäjät itse haluavat meteliä ja asiakkaat eivät. Täytyy itse valita ne jumpat, joissa ei meteli stressaa.


Raha puhuu ja tehostus on IN


Katse tulevaisuuteen.
Looking to the future.

Työelämä on murroksessa, etätyöt muuttavat työn luonnetta. Nykyisin ollaan tavoitettavissa lähes jatkuvasti työnkin puolesta, toisaalta vapaus määritellä omat työajat on kasvanut. Ihmiset tiedostavat paremmin, mitkä asiat luovat stressiä. Itsehoito-oppaiden määrä kasvaa vaan. Avokonttoreihin siirtyminen ei välttämättä ole hyvä asia työntekijän kannalta, joskin työtiimeille siitä voi olla iloa. Häiriöiden sietokykyä ja asiasta toiseen pomppimista on joutunut lisäämään. Muutenkin lyhyemmät työsuhteet yleistyvät, mikä tuo omat haasteensa työympäristöön. Alinhankinta ulkomailta ei työntekijän kannalta useinkaan ole hyvä asia. Kulttuurierot sekä virtuaalimaailmassa työskentely luovat omia jännitteitä ja monimutkaisuutta. Moni työ on siirtynyt konttoreihin tietokoneen ääreen, ja ergonomia ja oma vapaa-ajan käyttö määrittelee sen, onko ihminen vanhana raihnainen vai ei. Eläkeikä kasvaa vaan, ja viimeisetkin vuorotteluvapaat yritetään karsia pois. Lisäksi vanhemmatkin ihmiset on pakotettu tekniikan pariin, kun pankkikonttoritkin sulkevat ovensa ja kaikki asiat pitäisi hoitaa etänä. Puhelimellakin asioiden hoitaminenkin tuntuu vaikeutuvan, jonot linjoilla kasvavat. Viimeisetkin sosiaaliset tapaamiset siirtyvät verkkoon.

Raha määrittelee paljon nykyelämää ja tehostus on ollut pop jo pitkän aikaa. Vanhusten huollosta voisi sanoa pari valittua sanaa, olemme kuulleet siitä jo aika tavalla viime päivinä. Surullista, niin surullista! Joskus v2008 Californiassa La Jollassa asustellessamme näimme merenrannalla korkealla kalliolla vanhusten palvelukodin, ja meille tuli mieleen silloin, että olisi hienoa, jos voisi vanhentua merisissä maisemissa palvelusta nauttien. Ja mietimme, että miksipä tuollaiset yksityiset ja ulkomaillakin sijaitsevat palvelukodit eivät voisi olla ratkaisu monenkin arvokkaalle loppuelämälle. Ei kuitenkaan ollut ihan mielessä nykyisen kaltaiset rahasammot, joilla imetään voitot kotiin ja kärsijöinä ovat työntekijät sekä vanhukset. Toivottavasti asiaan saadaan parannusta. Ennen vanhuksia hoidettiin suvun kesken kotona, esimerkiksi mummon äitikin asui meillä jonkin aikaa, kun olin pieni. Myös psykiatrinen hoito on ollut nykyisin retuperällä. Nuoret ja lapset oireilevat, ja apu on kortilla, avohoito on pop. Näitä säästökohteita on ikävän paljon nyky-yhteiskunnassa. Ja kun paljon käytetään aikaa ja konsultteja miettimiseen, miten taas saataisiin tehostettua ja säästettyä, niin siihenpä ne rahat palavatkin...


Nuorten uusi arvomaailma

Lyhytjänteistä suorittamista (nettikuva).
Hurry all the time.

Sikäli nuorempi sukupolvi on pohtivaisempaa porukkaa, että enää työ, raha ja kulutus eivät ole ykkösarvoja elämässä, vaan nykyisin pohditaan elämäntarkoitusta jo parin kympin iässä. Matkailun ja ruoan eettisyys on pop, ja monet haluavat elää vapaasti ulkomailla diginomadeina. Ennen ei olla ehditty moisia pohdiskelemaan, perustarpeiden tyydyttämisessä on ollut jo tarpeeksi hommia. Tasa-arvo on tuonut omat lisänsä sukupuolten väliseen arvokehitykseen. Se on erittäin mukava asia verrattuna vanhaan  maailmaan.

Toisaalta nuorilla on työsuorittamisen tilalle tullut muu suorittaminen. Suoritetaan liikuntaa, mielen huoltoa, maiden bongausta (ja sometusta) ja kaikkea muuta. Ilmastonmuutos on iskeytynyt eritoten nuorten tajuntaan. Vegaaneita tulee yhä enemmän, kun tietoisuus tuotantoeläinten huonosta kohtelusta lisääntyy. Sikäli olisi tietysti hienoa, jos tämä yletön kulutusjuhla jossain kohtaa hilliintyisi, mutta ehtiikö pallo pelastua, vai hukkuuko se muoviin ja loppuuko ravinto kesken? Toisaalta nykyisin otetaan hurjasti velkaa kaikenlaiseen kulutukseen ja elämiseen. Miten kävisi maailmantalouden, jos kulutus vähenisi, kun kaikki perustuu talouden kasvuun ja kulutuksen kiihtymiseen? Vai voitaisiinko kuluttaa kaikkea muuta (palveluita) paitsi materiaa, joka tuhoaa pallon… Esim. kiinalaisista iso osa ei moisia pohdi, kun heillä siintää juhla-ajat edessä ja vastaavat kulutusjuhlat, kuin meillä länsimaissa on jo ollut. Ei pitäisi liikaakaan pohtia maailman menoa, ettei tule sitä ”maailmantuskaa”, jota monet (varsinkin nuoret) nykyään potevat. Yksittäinen suomalainen yrittää pelastaa koko maailman karsimalla omia hiilijalanjälkiä, kuin taistelua tuulimyllyjä vastaan. Hienoa, jos se omaa elämänkokemusta parantaa.


Elämää voi suunnitella vaikka laiturilla.
Somtimes life needs a plan...

Miten tulevaisuudesta selviää?

Elämä on pitkä (elinajanodotukset), ja sitä voisi jotenkin miettiä piiiitkänä aikajanana, ja pohtia, mitä kaikkea sitä haluaakaan elämänsä aikajanalle sijoittaa. Ei pitäisi olla jatkuvaa kiirettä tehdä kaikki kerralla. Työtä, perhe-elämää, matkustelua/taukoa, työtä, harrasteita/taukoa, eläkeellä oloa, (vapaaehtois)työtä, … Erityisesti nuoret voisivat miettiä, onko elämässä todella kiire kokea kaikki tässä ja nyt, vai voisiko kuitenkin vähän osittaa vaiheita. Toki nauttiakin elämästä toisinaan, eikä vain ladata kaikkea yhteen maagiseen "sitten kun"-hetkeen, mikä joskus tarkoitti eläkeikää. Mutta, ettei suoraan myöskään tarvitse yrittää skipata kokonaan työelämää ja siirtyä heti vain nauttimaan vapaudesta. Vapaus rahattomana ei tunnu ihan samalta kuin säästöjen kera. Työelämässäkin on hyvät puolensa, palkan lisäksi voi toteuttaa itseään, kehittyä, oppia tavoitteellisuutta ja saada sosiaalisia ja muitakin elämässä tarvittavia taitoja, eikä sitä työtä pitäisi ajatella liian mörkönä. Monet tuutit toitottaa, että "näin onnistut hyppäämään kamalasta oravanpyörästä". Itsekin olen joskus saarnannut irtiottojen puolesta, mutta vinkkelini perustuukin yli 25 vuoden työpuurtamiseen. Ehkä me kaikki tarvitsemme hieman kuitenkin jonkinlaista henkistä beettasalpaajaa elämäämme, hiljentämistä ja itsemme kuuntelua. Mitä kroppamme haluaa meille kertoa, pidämmekö siitä huolta, käykö se liian kovilla kierroksilla? Olemmeko ottaneet sille lepojaksoja? Saammeko henkistä ravintoa yhtä paljon kuin ruokaa? Mikä tekee meidät iloiseksi, mikä taas ei? Onko se negatiivinen asia välttämätöntä vai voiko sitä välttää?  Kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia ja halua samoja asioita. Kullakin on omat ilon tuottajat. Kuitenkin pitää muistaa, että elämässä tarvitaan Yin ja Yangia sopivassa suhteessa. Vähän pitää myös ponnistella, että saavuttaa jotain. Pitää kurjistua, että osaa nauttia. Joskus pitää olla pitkäjänteinen ja keskittyä, joskus voi sitten höllätä tai kipitellä vauhdikkaammin eteenpäin. 


Oliko ennen sitten kaikki paremmin?

Minusta KAIKKI ei todellakaan ollut ennen paremmin. Jotkut asiat olivat huonommin ja jotkut paremmin. Aika kultaa yleensä muistot ja kauneus on katsojan silmässä. Maailma on muuttunut, eikä entistä ja nykyistä voi oikeasti verrata toisiaan mittaamalla, kumpi on parempi. Meillä on kuitenkin toivoa, että maailmasta tulee entistä parempi paikka. Perusedellytykset (mm. elinikä) ovat paremmat kuin ennen. Meillä on pelit ja vehkeet, tekoälykin lisääntyy, ja omissa käsissämme on, kuinka niitä hyödynnämme ja millaisen balanssin luomme tekniikan ja ihmisten ja luonnon välille. Toivon, että maailma ja Suomikin menisi positiivisella vireellä eteenpäin ja kestävällä pohjalla, ettei edistetä maapallon tuhoa. Ja jos koitetaan säilyttää inhimillisyys ja yhteisöllisyys, että olemme joukkue, emmekä pelkkiä yksilöitä. Moikataan niitä kanssaihmisiä. Ei jätetä vanhuksia heitteille ja pudoteta heikompia kyydistä. Tuetaan niitä, jotka eivät omin avuin selviä yhtä hyvin. Lapsille pitäisi antaa kunnon koulutus ja eväät elämään. Ja jos kaikki suvaitsisimme erilaisuutta, koska emme voi elää omissa poteroissamme silmät kiinni. Tarvitsemme toisiamme…Amen.


Seuraavassa postauksessa ajattelin kertoilla, miten Suomen talven voi selättää ja nauttiakin siitä.

1 kommentti:

Oliko ennen kaikki paremmin?

Aloinpa tässä miettiä sanontaa "Ennen kaikki oli paremmin". Oliko millä tavalla ja onko oikeasti kokonaisuutena? Mitkä asiat on m...