SlowDown To DownUnder

Mitä on opittu suomalaisista ja muista kulttuureista tässä irtaimiston myyntihommelissa? Iso osa kontaktoiduista ihmisistä on osoittanut, että elämme jossain tinki-kulttuurissa . En ymmärrä, mihin basaarimeininkiin tätä Tori-kauppaa rinnastetaan, mutta olipa hinta mikä tahansa ja myytävä tavara mitä tahansa, niin aina pitää tinkiä, jopa enempi kuin puolet. Kieliikö se siitä, että olemme pihejä, vai siitä, että talous on tiukilla vaiko siitä, että tuote ei ole tarpeellinen, vaan "jos halavalla lähtee". Yksi huomio on, että kommunikointi on pääsääntöisesti tosi tökeröä , ei moikata, esittäydytä, ei puhelinnumeroa, puhumattakaan mistään minimaalisista small talkeista viestinnässä. En tiedä, mitä huutokauppakeisareita nää tyypit kuvittelee olevansa. Hassua on, että usean kerran on käynyt niin, että ostaja kyselee, onko tuotteessa naarmuja tms. vikoja. Kun sanoo, että ihan on siisti ja toimiva (tai jopa lähes käyttämätön), niin sitten sanotaan "no anna sitten alennusta...

Viimein toisenkin työrupeama on takana päin ja voidaan orientoitua asunnon tyhjennykseen ja viimeisiin matkavalmisteluihin. Turistiviisumit on myönnetty vuodeksi Ausseihin, yhtään liitettä ei tarvittu lähettää eli pelkkä hakemus riitti ja parin päivän vasteella saatiin. Maksoi 87 € per nekku. Mitä ollaan pohdittu, niin edelleen Uusi-Seelanti myös kiinnostaa ja lomat loman sisällä eli relax-mestat kuten Bali ja muut naapurustot. Naureskelin, että voisin muodon vuoksi vaikka pyörähtää Nuku Alofan cityssä Tongalla, koska se jäi mieleen viime reissun suunnittelusta nimensä vuoksi. Emme siellä viimeksi käyneet. Nimi on vaan niin hauska. Kohteiden pohdinta on haastavaa, kun tuntee, että on muotoutunut henkilönä joksikin juppihipiksi , että tavallaan kaipaa rentoa ympäristöä, muttei toisaalta mitään "kurjuutta" tyyliin bambumajoja noin pidemmän päälle. Haluaisi jotenkin säilyttää nykyisen asumisen tason keittiöineen. Toisaalta kaupunkiympäristöt ei hirveästi houkuttele, jos...