SlowDown To DownUnder

Kevään 2020 ajatuksia (jälkikäteen) Mooloolaban (AUS, Sunshine coast) kalamarkkinoiden antia. Fish market of Mooloolaba. Nyt kun Korona-viruseristys on sulkenut maanrajat, ja matkustusvapaus on poissa, on alkanut kaivata sitä mahdollisuutta lähteä lämpimään , kun tää kesän tulo on vaan viivästynyt. Räntää roiskii tämän tästä, jopa viiden minuutin välein välillä auringon pilkahtaessa. Välillä tuli ihan jouluinen fiilis, kun maa oli taas yhtäkkiä valkoinen. Ainoa, mikä näkymää erotti talven aikaisesta (se vähäluminen talvi), oli vihreät hiirenkorvat pihapensaissa lumen peittäessä tuota vihreyttä. Kahteen vuoteen ei ole ollut pakottavaa tarvetta vaihtaa maata, mutta nyt jotenkin polttelee. Emme kuitenkaan aio heti ensimmäisinä lähteä kaivamaan verta nenästä , kun Etelä-Euroopan maat suunnittelevat rahapulassaan jo kesäkuussa rajojen avaamista turismille. Pikkasen liian kuuma peruna tuo Covid-19-pandemia vielä, etteikö se lähtisi leviämään, kun aurinkohakuiset ryntäävät eri maista samoille...

Pysäyttävä kesähetki kavereiden mökillä. Rememorable summer night moment. Aika lentää uskomattoman nopeasti. Tämäkin postaus on lojunut puolivalmiina jo kuukausitolkulla... Viimeksi kirjoittelin helmikuussa Hygge-hommista , joilla talven yli selviää Suomessa. Olihan se kiva kokea tuo Suomen oikea talvi (lunta, ei loskaa) pitkästä aikaa ja myös kevät. Talvitauon jälkeen osaa erilailla kiinnittää kaikkeen muutokseen huomiota, eli kuin lapsi hyppelee ojanpientareille kurkkimaan harmaudesta nousevia leskenlehtiä ja muita väriläiskiä. Puiden puhkeaminen vihreyteen oli myös todella ihanaa sen ankean lehdettömyyden jälkeen. Kuitenkin jokin jälkipohdinta kuiskii korvaan, että tänä talvena saattaa kylmimmät kuukaudet mennä jossain palmujen katveessa . Ei siksi, että aurinkoa olisi niin ikävä, mutta siksi, että ulkoilmassa elää mieluummin kuin (lämmitetyssä) sisäilmassa ja tiiviissä taloissa. Myös liikkuminen ulkona ilman liukkaita kelejä kiinnostaa. Mökillä oleminen on vahvistanut tuota ...