Wilson Promontoryssä, emut jäi melkein auton alle

Wilson Promontory.

Haukkojen pelissä

Vapun jälkeen keskityttiin taas kunnon kohennukseen salilla, jossa jäsenyys meni umpeen 7.5. sopivasti, kun 9.5. oli aika siirtyä Brisbaneen. Sitä ennen otettiin kuitenkin kaikki irti vielä Melbournessa olosta. Päätettiin lennosta lähteä taas aussifutispeliin, olihan kannattajajoukkueemme Hawthorn Hawksien peli Melbourne Cricket Groundilla eli päästadikalla paikallista Richmondin joukkuetta vastaan. Huivit kaulassa tankattiin perinteisesti hampparit ja oluet kupuun ja istuuduttiin halppispaikoille yläviistoon. Stadikka oli taas puolillaan porukkaa (n. 50 000 hemmoa), mutta ääntä riitti. Piukat paikat oli välillä, mutta haukat hoiteli hommat kotiin lopulta reilulla voitolla.








Wilson Promontoryn kansallispuistossa

Suoraa tietä kansallispuistoon. Straight road to national park.

Kaverillamme on töiden puolesta hieno tilaisuus ajella firman citymaasturilla ja vielä firman bensoilla. Hänpä sitten ehdotteli autoreissua meille, ja Wilson Promontoryn iso kansallispuisto ihan Aussimantereen eteläkärjessä oli ollut jo pidempään meillä mielessä. Mietittiin ensin, josko vietetään viikonloppu alueella, mutta lopulta päädyttiin tekemään päiväreissu sinne. Sunnuntaiksi oli sadetta ja myräkkää luvassa. Lauantain lämmin kesäpäivä alkoi puolilta päivin, kun meidät noudettiin kyytiin. Matkalla näki taas maaseutua, joka muistuttaa toisinaan Uuden Seelannin viherkumpumaastoista (kuin Taru Sormusten Herrasta tuttu ). Välillä tehtiin uukkarit ja pysähdyttiin kuvaamaan hienoja maisemia. Sitten eräältä lookoutilta (näköalapaikka) avautui näkymät koko Wilsonin niemelle. Sieltä jo saattoi nähdä savupatsaita kohoavan ilmaan. Siellä ilmeisestikin on tapana kulotella maastoa (kuten muutenkin maaseudulla), kun palovaara ei ole ihan tapissa.

Kulotus menossa. Burning bushes...

Ennenkuin pääsimme Wilsoniin, niin pysähdyimme tankkaamaan itsemme Fosterin pikkukylän terassille. Vitsailimme, että "oon mä juonu Fosteria Fosterissa", vai miten se Samulin tunnettu biisi menikään... Tiskillä kysyin leikkisästi, sattuuko olemaan Fosteria. Ukko katsoi mua ihan hoona, että sitä litkua ei juo Ausseissa muut kuin putkimiehet. Enpä ihmettele... No, sitten kysyttiin sitä oikeaa olutvalikoimaa. Löytyi sieltä Gibbslandin (maakunta, jossa ollaan) ale olutta, aivan kelpoa tavaraa. Matka jatkui ja maaston muodot muistuttivat pohjanmaan lakeuksia. Saavuttiin Wilsonin kansallispuiston portille. Siellä meille annettiin karttoja, joissa oli polttoalueet merkitty, ja löytyi ohjeet myös palokunnan hälyttämiseenkin, jos käry alkaa käydä väärissä paikoissa.

Tästä tuli joku saunamökki mieleen. Reminded me about the sauna cabin.

Paloautoja vartioi paloalueita tien puolella. Välillä piti autoon laittaan sisäkierto ilmalle päälle, ettei savut tule sisälle. Kunnon palopesiä näkyi tielle asti. Kun savusta päästiin, niin meikä alkoi huutamaan "Varo, varo". Eikä kaveri taikka Juha nähnyt kumpikaan, että emuja vaelsi 4 kpl tiellä. Sitten tajusin sanoa "Jarruta", ja vedettiin liinat kiinni. Ison parkkialueen kohdalla ihmiset ihmettelivät noita emuja ja taisi siellä olla vompattejakin. Pari kuollutta vompattia nähtiin tien varressa. Noi villisian kokoiset lempeät karvamöhkäleet kun pasahtaa auton nokkaan, niin ei paljoa naurata. Kenguruiden ohella ne on tienkäyttäjien vaarana pitkin maata. 

Riprap rannalle. Fast to the beach.

Kun tultiin Whiskey Baylle (olimme matkalla Tidal Riverille), niin pakko oli pistää auto parkkiin ja lähteä patikoimaan jokunen sata metriä rantsuun. Maisemat oli jo muuttuneet mäkisiksi, onhan täällä parikin yli 700m korkuista (kuten Yllästunturi Suomessa) nyppylää ja monta pienempää. Bushwalkit eli puskakävelyt on sitten kivoja, kun on usein tehty lankkubaana meille urbaaneille puskajusseille. On toki tuolla pitkiäkin patikkareittejä vähän kehittyneemmille trekkaajille ja jopa yöpymispaikkoja. Me katseltiin kävellessä mäkimaisemia ja kuivia matalia hopeisia puukarahkoja sekä vihreempää (kuin mustikkavarpuja) maastoa. Whiskeyn lahdessa oli upea "stonehenge" eli kivikokoelma, mistä nuo lohkareet sitten olikin peräisin. Yhdestä kiviraosta tuli mieleen "Helvetin kolu" tuolta Tampereen nurkan Seitsemisen kansallispuistosta. Vesi oli matalalla, mutta aallot meinasi yllättää varomattomat rantatallustelijat. Kiivettiin näköalapaikalle kahden lahden väliin, ja meikä lensi nokalleen, kun piti oikein ottaa pari juoksuaskelta... Onneksi ei tullut kuin vähän nahkaruttua kämmeneen. Upeat oli maisemat. Liekö vastaavanlaista maastoa Tasmaniassa (saari samalla suunnalla), kun kaikki luontoihmiset kehuvat.

Stonehenge of the Whiskey bay.

Patikkaa näköalapaikalle. To the lookout.

Näkymiä näköalapaikalta. View from the lookout.

Tämä muistutti Helvetin kolusta.
This hole is like in Finland, Helvetin kolu.

Normanin rantsuun menossa.
Going to Norman bay.

Tästä pensaasta tuli mieleen buffalohärkä.
This bush looked like a buffalo.

Norman bay.

Viesti meiltä muille. Message from us to others.

Seuraavaksi autoiltiin Tidal Riverille Norman Baylle, jossa on myös leirintäalue sekä jonkinlainen kauppa. Porukkaa oli siellä asuntoautoilla, vainuilla ja teltoilla. Yllättäin törmäsimme yhteen saksalaiseen töistään irtisanoutuneeseen mieheen, jonka kanssa sitten tarinoitiinkin hetken aikaa. Hän on mm. moottoripyörällä ajellut Ausseissa. Rantahiekka tuolla on kvartsihiekkaa, joka narisee kivasti kävellessä. Perunajauhomaista oli, kuten täällä Winsonin alueella useat rantapoukamat. Kuukkelin satelliittikartasta katseltiinkin, että aika valkoisia poukamia on paljon, jonne osin pääsee vain jalkaisin tai veneellä. Kannattaisi siis varata useampi päivä aikaa tuolla seikkailuun. Me aasialaistyyppiset hätähousut sentään ehdittiin tuolla rannalla piirtelemään jaloillamme "Life is good"-tekstin rantahiekkaan. Siitä saikin kivat kuvat ja terveiset ilta-auringossa. Oli fiilikset kyllä katossa tuolla rannalla. Ja samalla hirvee haikeus, kun on lähdössä pohjoisemmaksi maanantaina. Minkäs voi, kun asunto menee alta, kelit viilenee ja muutakin on kiva nähdä vaihteeksi.

Vompatti.

Paluumatkalla nähtiin pari vompattia tallustelemassa tien varressa, sai olla tarkkana. Sitten ihmeteltiin, kun pimenneessä illassa porukka oli tuolla isolla parkkialueella ja sen nurkilla taskulampuilla heilumassa. Pakko pysähtyä katsomaan. Jotkut kertoikin, että vompatit tulevat metsästä tuonne ruohoalueelle syömään, jonka vuoksi siellä turret parveilivat. Kohta oltiinkin vain me kolme kännyvalojen varassa jahtaamassa vompatteja. Pari nähtiinkin, mutta on ne aika vikkeliä, vaikka ovatkin vähän pullukoita. Yksi sitten antoi kuvailla vapaammin, mutta pimeässä kännykuvat on himppasen surkeita. Ne oli jotenkin söpöjä. Jos noi olisi ollut villisikoja, niin oltais kyllä itse lähdetty karkuun ja liukkaasti.

Päivän kruunasi 57Cafe. We called it a day on 57Cafe.

Pimeässä ajeltiin takaisin Melbourneen, ja päätettiin vielä mennä Pinewoodin tuttuun italialaisravintolaan 57Cafe syömään. Päivä oli mennyt laihoilla eväillä, joten vatsa kurni kivasti. Pakko oli kuskille tarjota ateriat, kun niin hienosti meitä ajelutti jokusen sata km. Vedetiinkin alkupalojen ja jälkkärikakkujen kera kupu täyteen. Sunnuntai menikin lepäillessä, lennot varatessa Brisbaneen ja kotosalla syödessä ja pakatessa.

« Previous Post

Next Post »