Schoolies, mikä meininki?

Tältä näyttää päivällä, normaalilta.

Alkuun maininta, että blogista löytyy prin jutun takaa schoolies-tarinaa, mistä on kyse ja mitä tästä ennakkoon tiedettiin...
Me päätettiin vaihtaa rauhallisemmalle paikalle meidän Cavil/Orchid Avenuen lokaatiosta, koska noi schooliesit eli koululoppujaiskarnevaalit oli alkavat 19.11. Löydettiin onneksi parin kilometrin päästä Broadbeachin suuntaan rauhallinen ja siisti Marrakesh-resort, jonne muutettiin. Jo ekana schoolies- ja meidän checkout-päivänä St Tropetz resorttiin tuli aamusta poikalauma yhden isän kera, joka kävi tarkastamassa asunnon ennen pojille luovutusta. Näimme sitten pitkin viikkoa salilla käydessä nuorisoa tulossa ja menossa Surfferin keskustaan lähialueelta. Cavillin katu oli pullollaan nuoria, jotka tuntuivat pääosin olevan hyvin käyttäytyviä ja selvinpäin. Vain muutamia humalaisia nähtiin. Tyttöporukat jopa meitä tervehti iloisesti "Hi, how has your day been?" (Moi, miten päivänne on sujunut). Toki myös poliiseja ja vapaaehtoisia on hurjasti alueella turvaamassa nuorien juhlintaa. Lehtihaastatteluissa muutamat nuoret itse kertoivat samaa kuin mikä käsitys meilläkin on, eli että juhlat on huumeita, alkoholia ja parveikkeilta roikkumista. Olivat pelänneet tulla, mutta todenneet nyt, että täällähän on mukavaa porukkaa ja turvallista.
Poliiseja parveilee joka nurkalla.

On nähty muutamia poliisin talteenottojakin, osassa tapauksia on huumeet kyseessä (uutisetkin kertoi). Joltain pojalta näytti löytyneen pilleripussi ja jonkun autoa tutkittiin illan pimeydessä taskulampuin.  Eräs kaveri taisi saada sakot kadulla juomisesta, sitä kun ei täällä suvaita. Muovikuppi punaisen nesteen kera jäi kadulle. Ihan muutama vain ollaan nähty tölkki kädessä kadulla. Eilen nähtiin joku yhteenotto ja ilmoitettiin järkkärille, ja hetkessä oli poliiseja paikalla. Hyvin nuoret pitävät toisistaan huolta, vähänkin humalainen otetaan porukan kainaloon. Sitä onkin toitotettu kaikissa plakaateissa "Be safe and watch your mates!" (pysy turvassa ja huolehdi kavereistasi). Mitään zombeja tai muita (normaalista poikkeavia) hörhöjä ei ole nähty.

Hangaroundit (oheishengailijat)

Tämä ihmisryhmä on kuulemma pahemmin käyttäytyvä kuin itse schoolies-juhlijat kertoi eräs resortin manager. Noi oheisheebot ovat kuulemma vanhempaa nuorisoa tai jopa kolmekymppisiäkin, jotka tulevat bilettämään itse, ja kenties iskemään kiinni  varomattomiin nuoriin koulutyttöihin. Täällä tyttelit kulkee puolialasti (kuten täällä muutenkin on kumma tapa naisilla pukeutua ja usein vielä ilman rintaliivejä), joten houkutuksia riittää. Nämä hengaajat myös kaasuttelee autoilla kortteleita ympäri kyttäillen porukkaa ja näyttäen, miten autosta lähtee ääntä. Myös varkaita ja muita hyötyjiä saattaa pölähdellä paikalle.

Näitä porukoita hengaa parvekkeilla juomassa ja huutelemassa, huudattamassa musiikkia, yms. Kuitenkin meistä näyttää, että pääosin täällä on alaikäisiä koululaisia ja aasialaisturreja (jotka eivät ole kenties valveutuneet schooliesista) ja sitten ehkä joitain hengaajia, joiden määrä lisääntyy viikonloppua kohti.
Eniten ääntä Cavill Avenuella aiheuttivat nämä harekrishnalaiset.

Balilla pidätettiin poika huumeista

Ikävää oli, että joku typerä nuori schoolies-poika oli mennyt ostelemaan huumausaineita Balin Kutalla (tai Legianissa). Oli ollut menossa jonnekin yökerhopuutarhaan ja vartija oli halunnut vilkaista kassia. Siellä oli näkösällä pussi valkoista jauhoa, jota epäilivät heroiiniksi. Ensin poika sanoi, ettei se ole hänen ja vastusti kiinniottoa, mutta myöhemmin myönsi ostaneensa pussin joltain paikalliselta. Kiva sitten odotella tyrmässä huumetestituloksia (sekä pojan omia näytteitä että jauheesta), kun uutisointi levisi ja vanhemmat saivat tietää myös, että kullannuppua voi odottaa toista vuosikymmentä Indonesian vankilassa. Monet eivät tajua, että kyseinen huumepolitiikka on maailman tiukimpia (jopa kuoleman tuomioita annettu kuriireille). Hallussapitokin on tuomittavaa (5 g raja erottaa pitkät ja vielä pidemmät tuomiot).

Lopulta pojan onni oli huumekauppuri, joka oli ehkä (?) kusettanut, eli jauhe oli kofeiinin ja parasetamolin (särkylääke) sekoitus, joten poika vapautettiin kotimaahansa vanhempien noutamana. Sitä en omalla kemian tuntemuksella osaa sanoa, miten sekaisin tuollaisesta yhdistelmästä menee, eli olisiko kaveri huomannut väärän sekoituksen, jos ei sitten tarkoituksella tuota ostanut. Kuitenkin tuo on hullua ostaa huumeita/aineita, kun ei koskaan voi tietää, mitä se on, jopa jotain tappavaa.

Rannan DJ-hippalot iltaisin, hyvin organisoitua ja valvottua. Tästä eteenpäin ei saanut kuvata...

Reportaasi schoolies-ytimestä

Australian lain mukaan ei alaikäisiä (eli esim. näitä 17v nuoria) saa kuvata, joten todistusaineisto on hyvin rajallista. Lähinnä tuo tarkoittanee tuolla rajatulla schoolies-alueella, jossa tiettävästi kaikki on alaikäisiä about. Kuka muuten tietää, onko julkisen paikan ihmiset alaikäisiä, jotka kuviin sattuu... Sen voin kertoa, että meininki rannalla oli just kuten aiemman jutun kuvissa, eli lavan eessä nuorisoo ihan sardiinit purkissa tiheydellä kädet ylhäällä huitoen DJ-musan tahtiin. Valokeilat värittivät pitkälle taivasta ja merta. Samaa menoa aina iltaisin...

Sitten on pari kertaa nähty, kun joku on pudotellut joko esineitä tai vesipommeja korkean rakennuksen partsilta. Tänäänkin lähelle pamahti lasi ja kaikki koittivat tuijottaa korkeuksiin, mistä se tuli, myös poliisit. Onneksi päästiin just alta pois (kaupan ovesta tultiin). Uutinen kertoi, että joku tupakkaa  toiselta partsilta kurotellut oli tippunut kolme kerrosta alas ja murtanut lantionsa. Oli tuuria kaverilla. Sitten jepet olivat puuttuneet kiipeilijöihin (kuulemma yleistä), jotka riekkuivat 22. kerroksen partsilla menossa toiselle partsille.

Hälläriajoneuvot huutelee välillä pillit päällä, toissa yönäkin tiuhaan. Musiikkia ja älämölöä kuuluu välillä siellä täällä (lähempänä Surferin keskustaa), mutta pakko sanoa, että ennakkojuttuihin nähden tää on pliisua menoa, sanoisin et paljon rauhaisampaa kuin Suomen vappu tai juhannus tai festarimeno... 

Sähköskoottereita putkahtelee kaduilla sieltä täältä, saa vähän varoa, kun noi ei ihan hanskaa noita ajoneuvoja. Skootterivuokraamoja tupsahteli rutkasti esiin just ennen schooliesin alkua. Samoin muita koululaisviihdykkeitä, kuten pelivekottimia ja kaiutinkauppiaita. Kaikki haluavat saada osansa koululaisten juhlarahoista.

Päätän raporttini tähän. Seuraavat 2 viikkoa täysikäisten koulupäättäjien (tulevat muualta Ausseista) kanssa on kuulemma aika normiviikonloppu-sarjaa. Lähinnä yökerhosettiä. Let's see. Ainakaan tällaista näin organisoitua ja karsinoitua (rantabilealue) meininkiä ei ole luvassa. Viinakaupat ovat nähtävästi varanneet hurjat vuoret juomia näille täysikäisille. Jopa uusia kauppoja tai laajennuksia on ilmaantunut.

Kommentit