Asuminen ja työnteko täällä, South Yarra ja Botanical Garden

Asuminen ja työnteko täällä, havaintojani
Kuntointoilijat. Happy to get fit in TopFitness club.
Raudan maku suussa.
Love free weights.

Palatakseni menneeseen, niin sovimme emännän kanssa, että voimme asustella täällä niin pitkään kuin haluamme...mikä on tietysti hyvä juttu.  Luonnollisesti meillä on vähän eri vuorokausirytmi emännän kansssa, koska emme käy töissä. Ja olemme pyrkineet puolin ja toisin kunnioittamaan hiljaisuutta aamuin ja illoin. Omassa siivessä saa onneksi nukkua rauhassa, jos koirat eivät pääse raapimaan ovea ja haukkumaan, kuten joskus aamupäivällä on voinut käydä, jos keittiön/siiven ovi on ollut auki...

Täällä on nuorilla 20-30v muuten tosi yleistä asua kimppakämpässä, joko omassa tai jaetussa huoneessa tai vanhempiensa luona. Mitä me nyt ollaan kuultu ja tavattu ihmisiä, niin ausseja kuin euroopasta tulleita. Asunnot ovat kalliita niin vuokrata kuin ostaa, ja yleisin asumismuoto on omakotiasuminen, hyvinkin lähellä keskustaa jo. Tuo vaatii jonkun verran joustoa eri elämäntavan omaavilta asukeilta, joita voi olla jopa puolen tusinaa samassa asunnossa.

Kävimme viime lauantaina tuossa lähellä yhden suomalaispariskunnan kotona katsomassa mukavaa 2-kerros-omakotitaloa, hyvin moderni sellainen ja vuokra normaalia alueen tasoa about 2000AUD/kk. Saa jotain osviittaa näistä hinnoista. Talon omistaja on malesialainen, joka osti talon lapselleen opiskelujen ajaksi. Mukavaa oli kuulla, millaista täällä on asua ja tehdä töitä, heillä kun on takana 5 vuotta täällä asumista ja toiset 5 vuotta Tanskassa. Mies on IT-expertti kansainvälisessä firmassa, joten sen mukana on mahdollisuus vaihtaa maata, jos haluaa, kuten tänne tulokin. Tykkää työstään, vaikka joutuu paljon matkustelemaan. Nainen on töissä norjalaisomisteisessa matkatoimistossa, joka järkkää laadukkaita matkoja skandinaviaan. Heillä luotetaan suomalaisiin, kun suurin osa työntekijöistä on meikäläisiä, ja omistaja on itse kädet savessa aina, kun vaan tiukka paikka tulee. He kertoivat, että naisen asema työelämässä on pääosin heikko. Suurin osa on päivät kotona ja pieni työssä käyvä osa on usein osa-aikaisia. Kouluissa vanhempain illat on päivällä, eikä isää varsinkaan oleteta niihin osallistuvan. Suomalaisilla voi olla luulot omista osaamisistaan työelämässä ja että meitä arvostetaan kovina duunareina, mutta kaikki työnantajat eivät välttämättä suomalaisista duunareista tiedä mitään. Ilman hyviä refejä työnsaanti saattaa olla haastavaa, ellei sitten just satu sopiva osaaminen tarpeisiin (kuten IT-alalla voi olla). Ja jos firmassa on suomalaisia töissä, niin voi olla helpompaa päästä hommiin. Etätyötkin on mahdollisia esim. joissain IT-firmoissa. Hierarkisuus ja pomojen päsmäröinti kaikesta päätellen riippuu firmasta, emme voi yleistää kumpaankaan suuntaan, koska niin vähän tuosta on saanut kommentteja.

Sikäli kaupoissa ja muissa julkisissa palveluissa on ollut kivaa asioida, koska sieltä tulee aina hymyä ja huumoria. Esimerkiksi ALDIssa kassa sanoi: "Se tekee miljoona taalaa". Juna-asemallakin vartijat aina toivottavat: "Have a nice day" tai "Sleep well, see ya later". Eräs ilta Liquorlandissa jäätiin suustamme kiinni yhden Tanskasta kotoisin olevan myyjän kanssa, joka on täälläkin asunut jo 17 v. Mahti tyyppi ja taas kerran hehkutti Melbistä, vaikka oli asunut siellä sun täällä Ausseissa. Useimmat puhuu Sydneystä, ettei sinne kannata muuttaa, myös kuntosaliomistaja, joka on 30 v asunut Ausseissa. Tietysti sen olemme huomanneet, että ne jotka asuvat jossain kaupungissa luonnollisesti kehuvat omaa cityään, joten itse on koettava.


Rantaa, uintia ja kuntoklubijäseniksi
Hamptonin rannan BBQ-alue.
BBQ area on Hampton beach.
Hampton beach.

Ihan piti miettiä, mitä ihmettä on viimeksi tullut kirjoitettua. Tässä kun on niin busy, heheh. Täällä piti syksy alkaa maaliskuun alussa ja kuitenkin viimekin yönä koettiin kaikkien aikojen kuumin maaliskuun yö eli 29 C. Rannalla käytiin myös Hamptonissa, Sandringhamin naapurissa. Jännä huomata, että siellä oli myös koirille varattuja rantapätkiä, joissa saa koiraa pitää ilman hihnaa ja käyttää uimassa mielin määrin. Osalla ranta-alueita oli määrätty talviajalla hihnavapaus, mutta muuten saa olla vain kytkettyjä koiria. Noh, se koirista. Me ihmiset todettiin, että niin kivalta kuin rannat täällä näyttääkin, niin nyt rantailut taitaa olla jo nähty, ei siellä jaksa maata turhan panttina. Toki nyt meidän maauimala-hallilla on kiva käydä kuumottamassa 30-40 C helteellä ja sitten välillä pulahdella 50 m ulkoaltaaseen vilvottautumaan snorkkeleiden kera tai ilman. Nyt etenkin, kun löydettiin Top Fitness club tuosta 1,5 km päästä Glenin suuntaan. Siellä on pari korttelia kaikenlaista harraste-garagea eli autotallia, mm. Bollywoodia pääsis indiaanojen kanssa keikuttamaan. Mutta valitsimme ehkä puolalaista alkuperää olevan bodybuilding kaverin salin. Hän teki meille 1 kk tarjouksen 60 taalaa/40e. Normisti vuosisopparilla saa tuonne alle 11 taalaa/vko. Salilla on kaksi puolta, toisella on rautaa ja lämmittelyvehkeet. Ja toisella on lisää rautaa, nyrkkeilysäkkejä (hanskat saa lainata) sekä tatamimainen juoksurata, köysiä, kuulia, jne. Ja mikä parasta, me kotiäidit ja -isit, eli lomailijat voidaan käydä private-salilla, kun päivällä ei näy ketään paikalla. Pikku moka kävi omistajalle, että esitteli meidän yhdelle kiinalaisen näköiselle kaverille, että hänellä (omistaja Janusz=Johnny) on aito ruotsalainen kaveri, joka näyttää kiinalaiselta ja nämäkin (me) tyypit on ruotsalaisia...piti korjata, että ei nyt ihan, mutta melkein. Pointti kuitenkin, että kiinalaiset voi olla mistä vaan, eli ne on kaikkialla.

Mukavaa oli eilen mennä salilta suoraan puolen kilsan päässä olevalle uintikeskukselle polskimaan 40 asteen helteeseen.

South Yarrassa, Prahran-Marketilla ja Botanical Gardenissa
Graffiteja Chapel Streetin kujalla.
Graffities on the alley of Chapel Street.
Prahran market (kauppahalli).

Viime torstaina käytiin South Yarrassa. Tai itse asiassa päätarget oli Botanical Garden elikkä kasvitieteellinen puutarha keskellä kaupunkia. Pitkään meni, ennenkuin sinne päästiin, koskapa tuo Chapel Street SY:ssä oli niin houkutteleva. Ensinnä kuvattiin selfietä Marimekko-liikkeen kohdalla, ja joku paikallinen vanhempi nainen tuli sanomaan, että onpas teillä kiva rusketus, mistäs se on hankittu. Selitimme tietysti, että Melbiksestä, onhan täällä tosi lämmintä ja tykätään olla. Kivaa, kun täällä ihmiset silloin tällöin pysähtyvät juttelemaan aivan tuntemattomien kanssa. No, sitten kävästiin Prahran-marketilla eli vanhassa kauppahallissa, jossa olikin hetelmiä, lihoja, leivonnaisia, kaloja, ja ties mitä kivasti aseteltuna esille. Hinnat oli sekä halvempia että kalliimpia kuin perusmarketeissa. Organic elikkä luomuruokaa oli myös tarjolla. Tää Aussilandia on kyl kaikkien erikoisruokavalioiden mekka. Oikeastaan on vaikeempaa löytää mm. normaaleja vehnäjauhoja, kuin gluteiinittomia, ja ties mitä. Marketin lähellä on hienoja graffitikujia, joilla on yöaikaan myös elämää eli ravintoloita/yökerhoja.
Brodie O'Reilly's irish pub, South Yarra.

Ja sitten suunnattiin irkkupubiin Bridie O'Reilly's, jonka ohi käveltiin jo tullessa SY:n asemalta. Tuo vaan veti puoleensa kuin hunaja mehiläisiä, ei siinä voinut pyristellä vastaan :) Tuo talo on kuin kivikirkko, kahdessa kerroksessa ja ikkunamaalauksin, kivalla terassillakin varusteltu. Ja vessat muhun jaksaa aina tehdä vaikutuksen täällä Ausseissa. Aina on siistiä ja paperia löytyy.
Eli päivän tarjouksena nautittiin naudanlihamuhennos-piirasta Guinness-tuopin kanssa, 20 taalaa/13 e, sika iso annos. 

Ihana puu Botanical Gardenissa.
I love these trees on Botanical Garden.
Ulkoilmascreen, joka näytti pomppulinnalta.
Cinema screen on Botanical.
Näkymä kaupungille Shrine of Remembrance rakennuksen portailta.
View to city from Shrine of Remembrance building stairs.
Shrine of Remembrance (sotien muistomerkki).

Vatta pystyssä rantauduttiin ratikan kyydissä sinne puutarhalle, joka yllättikin taas positiivisesti. Mä vaan oon niin puufani, että ne kaikki erikoiset puulajit, ja hiton vanhat isot rungot vaan tekee vaikutuksen. Se muovinen pomppulinnan näköinen cinema-screen näytti kohtuullinen oudolta tuossa vehreessä ympäristössä. Siellä siis on Moonlight Cinema, jossa voi katsella ulkona leffoja. Puutarhassa on järvi, tai parikin, hyvät näkymät Yarra-joen pohjoispuolelle (mm. tenniskeskukset), joku observatorio, Victorian kuvernöörin asunto sekä Shrine of Remembrance muistomerkkialue. Tuo jälkimmäinen on mielenkiintoinen, koska enimmäkseen on sodittu USA:n liittolaisena eri puolella maailmaa, mm. Vietnamin sodassa. Kyllä näin suomalaisena tulee aina mieleen oman maansa puolustaminen, etenkin isompia valtioita vastaan...mutta se siitä. Tuo muistomerkkirakennus on kyllä hyvin vaikuttava, jonka voi havaita jo ohiajaessaan ratikasta. Alkuun tuli mieleen joku Vittorio Emmanuelle II Roomassa, joka nyt tosin on vielä astetta mahtipontisempi, mutta kuitenkin.

Ja kiinalaisia, niitä näkee aina ja kaikkialla....heheh, ei mene nähtävyydestä enää.


Kiva ravintolakuja Flindersin aseman nurkilla.
Restaurant alley near Flinders station.
Graffiti ruokakujan nurkilla. Graffiti near food alley.

Kaupungilla kuultiin vielä livemusaa Federation Squarella (viikoittain) sekä siitä käveltiin Flinders stationin nurkilta kujia, missä oli kivasti graffiteja ja kaikenlaisia kujakahviloita.

Kommentit

  1. Anteeksi nyt etukäteen, mutta mä jatkan tällä ärsyttävällä Fact Checking-linjalla ;) Etenkin kun juuri kirjoittelin töistä yms.. https://australiaan.wordpress.com/2016/03/09/tyoajoista-lomista-ja-vapaista-australiassa/

    Mutta siis:

    Ensinnäkin asunnoista. On ihan 100% totta että asunnot, etenkin niiden ostaminen, on täällä kallista. Mutta kaikki on suhteellista - kun nimittäin vertaa Suomeen niin aika samoissa hinnoissa liikutaan pk-seudun kanssa, niin ostamisen kuin vuokraamisenkin suhteen. Ja kaupunki on kuitenkin sekä pikkuisen isompi että kasvaa nopeammin.

    Otetaan nyt esimerkiksi tuo talo mistä sanoit. $2,000/kk on vajaa €1,400/kk - millaisia omakotitaloja sillä hinnalla pääkaupunkiseudulta saa? No vaikka tällaisia: http://asunnot.oikotie.fi/vuokrattavat-asunnot/9681060#?previousSearchId=4, eli ei mitään varsinaiseja mererantalukaaleja Suomestakaan tuolla hinnalla irtoa.

    ..tämä tietysti toimii hyvänä aasinsiltana siihen faktaan että niin Suomessa (pk-seudulla) kuin täälläkin on pahanlaatuinen asuntojen hintakupla päällä. Kasvavissa määrin siihen ollaan - muutama vuosi liian myöhään - havahtumassa täällä, Suomessa ei olle vielä siinä vaiheessa.


    Sitten toisekseen tuosta naisten töissäolosta.. Naisen asema työelämässä on ehdottomasti heikompi kuin Suomessa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita kansainvälisellä että se olisi "heikko" kansainvälisellä tasolla.

    Tuo "suurin osa on päivät kotona" ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa - paikallisten tilastojen mukaan naisten ns. "workforce participation rate" (eli miten suuri osa työikäisistä on töissä) on Australiassa 59%, eli yli puolet on töissä. Miesten osalta tämä on 71%. Ero on toki merkittävä muttei mikään maata mullistava.

    Suomessa vastaavat luvut muuten ovat tasaiset, 66.6% miehille ja 66.9% naisille.

    OECD:n tilastot antavat vähän eri luvut; naisille labour force participation rate:ksi 70.5% ja miehille 82.2% Australiassa, Suomessa vastaavien lukujen ollessa 73.8% ja 77.1%

    Ja vielä osa-aikaisuudesta; osa-aikaisena olo on noin tuplasti yleisempää Australiassa kuin Suomessa - osa-aikaisia on täällä työllisistä 31% vs Suomen 16%. Tästä on tosin erittäin vaikeaa (ja vähän vaarallistakin) vetää mitään kvalitatiivisia johtopäätöksiä; tunnen monta ihmistä, miehiä ja naisia, jotka ovat osa-aikaisina 100% omasta halustaan. Vaikka toki alityöllistyminen on ongelma osalle kansasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, hienoa faktalisää näihin mun omiin mutufiilareihin! Täytyypä korostaa vielä, että nää mun jorinat eivät ole tilastopohjaisia/faktoja, vaan kuultuja tai osin nähtyjä (työelämässähän en täällä ole ollut, kuten tietänette...ehkä). Eli kaikille, jotka kaipaa hyvää faktatietoo Ausseista, vinkkejä, etc, niin SIMin blogista löytyy :)

      Poista

Lähetä kommentti