Pinnacles Desert, unelmarannat ja dyynit

Balanssissa valkohiekkadyyneillä. Keeping the life in balance.

Välillä tuntuu, että kaikkee on tullut elämässään nähtyä, että ei enää löydy veret seisauttavia paikkoja. No, tää autoretki tuonne Cervantes-kylän korkeudelle muistutti taas kerran, että aina kannattaa lähteä tutkimusretkelle. Pinaakkeleiden suhteen odotukset eivät olleet suuret, vaikka suurin osa niitä hehkuttaakin Tripadvisorissa. Jospa olisi tiennyt, mitä muuta hienoa reitin varrelta löytyykään. Hieman aina näin tarkemmitta suunnitelmitta empii, että ajaisiko suoraan kohteeseen, vai poikkeaisiko matkalla jossain, jos näkee mielenkiintoisia maastoja. Mietimme, että tietenkin olisi hyvä ehtiä ennen pimeää urbaaniin maastoon, ettei tule törmäyksiä kenguruiden, emujen tai muiden iltaeläinten kanssa. Sitten pinaakkelit on varmaan ennen auringon laskua parhaimmillaan... Näin tässä sitten kävi.

Tähän väliin kuukkelikuva nähtävyysalueesta. Valkoiset läntit on dyynistöjä. Google map of sightseeing area. White spots are sand dunes.

Wanagarren luonnonpuistossa

Itse automatka oli lähes Lanceliniin (josta alkaa valkoisten dyynien sarja) asti sellainen, että pysähtyminen ei ollut pakottava tarve. Googlekarttaa tuijotellessa vähän jo mietti, olisiko pitänyt käydä Lancelinin dyyneillä, ne kun on ilmeisesti nähtävyys, tosin pienen ajomatkan päässä. Välillä stopattiin tien poskeen kuvaamaan jännää ruohopuumetsää, grasstrees, joista keskeltä lähtee musta patukka pitkälle ylöspäin. Muuten hyvin karua (harmaata ruohoa, yms.) maisemaa pääosin.

Hassuja ruohopuita. Grass trees, also called black boys...?

Puolilaillinen kalastajakylä. Semi-legal fishing village.

Mitähän tuolta löytyy? What is there behind the hill?

Pakko oli sitten kaarata Wanagarren luonnonpuistoon kahden valkoisen dyynialueen läpi. Tieviittaa ei kummemmin ollut, että sieltä mitään ihmeellistä löytyisi. Päällystetie kun loppui, niin neliveto-Subarumme pääsi loistamaan. Ajettiin hiekkareittejä muutamien isojen vesilammikoiden läpi. Sitten näimme omituisia hökkeleitä, joista muodostunutta kylää kutsutaan Shack Settlementiksi. Lukemani mukaan se on joku puolilaillinen kalastajakylä, mitä se sitten tarkoittaakaan. Läheisessä Greyn kylässä näkyi vastaavia hökkeleitä. Jatkettiin kohti rantaa, jossa hiekkakumpu nousi eteen ja siitä laskeuduimme upeaan rantamaisemaan. Hieroimme silmiä, onko tämä todellista, kun valkoinen puuterihiekka hohti edessä ja sinertävä meri kimmelsi auringon puolella. Ajettiin Wedge-nimisen saaren edustalle upealle matalalle hiekkasärkälle, jonka toiselta puolelta avautui hieno lahdenpoukama, jonka takana kohoili dyyninyppylöitä.

Poukama ja takana hiekkadyynejä. Beautiful bay with sand dunes behind.

Saari hiekkasärkän toisessa päässä. Wedge island, other direction.

Rannalla oli kaksi muuta nelivetoa, kalastajia. Siinä kohtaa mietti, että hitsi kun olisi lähtenyt kukonlaulun aikaan tänne... Täällä voisi vain tassutella hiekalla, uida ja nauttia maisemista. Hiekkajauho soljui niin kivasti varpaissa ja vesi tuntui yllättävän lämpöiseltä. Kamerat räpsyi, pakottava tarve tuli tallentaa hetket. Mietin, jääkö särkkä veden alle nousuvedessä, enkä tiedä vastausta. Mielestäni Australian kaunein paikka tähän mennessä. Ei tietenkään palveluita (eikä turisteja), mutta voisi tehdä hyvää vaan mietiskellä moisissa maisemissa. Kun auto oli saanut puuteria tarpeeksi pintaan, lähdettiin takaisin Indian Ocean Drivelle (päätie 60).

Nelivetomme hiekkasärkällä. 4WD car on the sand bank.

Toinen puoli hiekkasärkästä. Other side of the bank, same same.

Takaisin hökkelikylälle. Back to Shack Settlement.

Pinnacles Desert, kalkkikiviautiomaa

Matka jatkui, kunnes yksi valkoinen möykky vihreyden keskellä pisti jarrujalkaa lattian läpi. Upean muotoinen hiekkadyynistö, pakko kuvata. Vähän kuin valkoinen kivi, mini-Uluru. Mitäpä me siitä mahtikivestä tiedämme, mutta tuli vaan mieleen. Sitten seuraavilla valkodyyneillä oli jopa muutama turisti, päätettiin poiketa ennen auringonlaskua siellä, jos ehditään.

Mini-uluru, hiekkaköntti keskellä vihreetä. Mini-uluru, sand dunes in the middle of green landscape.

Pinnacles Desert sijaitsee Nambungin kansallispuistossa, jonne oli autokunnalta 12 aud (8e) maksu portilla. Sieltä pääsi Pinnacles Drivelle, luonnonmukaiselle autoreitille läpi kalkkikivisen autiomaaosuuden. Itse autiomaa hiekka-aavikkoineen on laajempi alue pohjoispuolella turistipaikkoja. Vaihtoehto B olisi ollut kävellä suppeampi kävelyreitti Desert View lookoutille, josta näkee kummulta vähän joka suuntaan (ei täysin esteettömästi, puskia). Tuolla näköalatasanteella otettiin evästauko. Autoreitillä on pysähdyspaikkoja, jossa voi rantautua maastoon kuvaamaan ja jatkaa sitten taas matkaa.

Kiviä, jee. Limestones, jippiaijee.

Alussa reittiä olikin suurimmat ja korkeimmat kivipaasit, jossa tietysti majaili myös isot laumat kiinalaisia turisteja. Jos menit jonnekin kiven viereen poseeraamaan, niin hetken päästä nuo hyökkäsivät siihen kameroineen, että "ahaa, tosta nähtävyydestä pitää meidänkin saada kuva". Onneksi puisto hiljeni siinä neljän korvilla kokonaan. Ihana rauha ja näkymät, joita fiilisteltiin autostamme tulvivan didgeridoo-musiikin kera. Hieno paikkahan tuokin on, aika laaja alue, mutta ehkei vain tuon takia kannattaisi ajaa 4-5h yht autolla edestakaisin Perthistä katsomaan. Kyllä tohon reissuun saisi kulumaan helposti pari kolmekin päivää tai meidän vauhdilla viikkojakin. Puolitoista tuntia noin hätäseltään oltiin tuolla kivipuistossa.

Hiekkaa ja kiviä. Sand and stones.

Ylläri, lissee hiekkaa ja kivii. Surprise, more sand and stones.

"Safari-rally" route (ajoreitti).

Cervantes-kylä

Vilkaistiin, että bensatankki on puolillaan, pakko käydä tankkaamassa kallista bensaa (n. 1 e/l) kaiken varalta läheisessä kylässä ennen paluumatkaa, muutoin kun saa ajaa varmaan 150 km takaisin ilman bensa-asemaa. Tää pirssi hörppii aika kivasti 98 bensaa. Kyseinen kylä herätti nimeyksillään (mm. Seville Street) viittauksia Espanjaan. Kylä onkin nimetty joskus sinne haaksirikkoutuneen laivan mukaan.

Kappas, rantsu. Hello beach!

Googlemaps näytti, että hiekkarantakin voisi olla kiva, ja matalaa vettä kylän päätyrannoilla Seville Streetin päässä. Sinne siis. Olihan se hieno auringonkin ollessa jo alhaalla. Valkoisen harmaa hiekka jatkui veden alla ja lähellä oli houkuttelevan näköinen saari. Helposti tuollakin kyläpahasessa saisi aikansa kulumaan. Leirintäaluekin löytyi kylärannan puolelta. Muutama backpacker grillaili kylän rantapuistossa. Outoa oli, että näimme leirintäalueen parkissa saman luksusbussiasunnon kuin SA:n Roben leirintäalueellamme pari kk sitten. Ilmeisesti kiertävät Australiaa.

Valkohiekkaisilla dyyneillä

Siitä ehdimme vielä fiilistelemään autioksi jäänyttä valkohiekkaista dyynialuetta Pinnaclesin jälkeen takaisin päin ajaessa. Vitivalkoisuus meinasi kadota auringonlaskun sävyihin. Silti oli mahtavaa kirmata hiekkarinteitä ja pöllytellä hiekkaa ja ihmetellä pitkälle jatkuvia kumpuja. Aiemmin on dyynitelty mm. Vietnamin Muinessa ja Kanarian saarilla. Tuosta kun jatkettiin autolla paluumatkaa, näin heti pian tien pientareella kaksi kettua. Ja sen jälkeen pellolla muutaman kymmentä kengurua. Tien pientareilla näkyi muutamia kuolleita valtavia kenguruita. Vompatteja täällä ei ilmeisesti paljoa liiku, hyvä niin. 

Huhuu, mä oon täällä. Hello I'm here.

Kukkulan kunkku. King of the hill.

Jeee, intoo pinkeessä. Jiihaa, entusiastic.

Varo myrkkyjä maaperällä

Tuolla pinaakkelien kulmilla näkyi Poison Risk-kylttejä. Ihmeteltiin, mistä on kyse. Tarkemmalla lukemisella selvisi, että sijoittelevat mm. myrkytettyjä makkaroita maastoon, jotta kettu- ja villikissakannat pysyy kurissa. Siksi ihmisiä etenkin lemmikkien kanssa asiasta varoitellaan. Kyselivät meiltäkin puiston portilla, ettei vain ole koiraa autossa mukana. 

Myrkkymakkaroita ei parane napostella. Don't eat poisoned sausage bites.

Sitten oli useita varoituskylttejä asbestista, liekö sitä kaivettu noissa paikoissa aikoinaan, kun oli  asbestin kulta-ajat rakennusteollisuudessa.

Että tämmöinen päivä. Kyllä oli rätti olo illalla.

« Previous Post

Next Post »