Suomen kesässä Zen-tilaa ootellessa

Kesäilta Kymijoella.

Tässä kesän mittaan on tullut aikaa vietettyä Tampereen lisäksi mökilläkin Kotkan suunnalla ja muutama päivä Helsingissä, saaristossakin. Kesällä on ollut ihan kivaa nauttia Suomesta ja ystävistä ja kivoista maisemista, joihin liittyy vesi ja historiallisiakin rakennuksia. Historiaa kun arvostaa entistä enemmän. Mietimme, ettei ole tullutkaan mökillä käytyä varmaan kymmeneen vuoteen, kun on aina lomilla (se rajallinen duunarin vapaa) pyrkinyt varmistamaan lämmön eli viettänyt lähes kaikki kymmenen vuoden lomat ulkomailla.

Kyä lähtee!

Varokaa viikatenaista!

Sikäli on ollut oivallista päästä mökkeilemään ja katsomaan sitäkin uudessa valossa. Olkoonkin Rami-rantakäärme ja kyyluikerot nurkilla, housujen läpi purevat paarmapirulaiset ja heti iholle kiinnittyvät hyttyset, niin saunominen joka ilta on ollut hienoa ja veden äärillä oleminen, askeettisuus ilman sähköjäkin. Ja sattui meille yksi viikkokin superhyvät kelit. Uimassa me emme ole joessa käyneet, mutta vesistä on nautittu silmillä. Ja juoksevan (kun joesta jaksaa sankoilla juosta) veden puhtaus ilman klooria, niin on silmävaivatkin pysyneet poissa. Välillä huhkittiin hyötyliikunnan merkeissä jokunenkin päivä, että rehottava nurmikko ja kasvaneet horsmapuskat saivat kyytiä. Iso mäntykin sai kaatua polttopuuksi (vähän hirvitti, minne se rojahtaa), pätkittiin maukkaperusjätkä-metodilla pölleiksi ja kiilalla kahtia. Mökkitiekin saatiin kolme vuotta odottaneen sorakasan lapioimisella paikattua. Ihan meinasi selkä jumahtaa. Eräs miespuolinen hullu vielä ajeli ylimääräisiä reissuja kottikärryt täynnä soraa edestakaisin kuntointoilumielessä... tuostahan rääkistä joku voisi jopa maksaa.

Hamina, Kotka, Anjala ja Porvookin tuli ohessa katsastettua taas. On ne rannikkoseudut mukavia.

Keisarillinen Kalastusmaja, Langinkoski.

Kotkan Sapokassa ja Tai Hing-ravintolassa.

Haminassa, ihana city!

Porvoossa. Melkein voisin harkita muuttoa tänne, jos aina olisi yhtä vilkasta.

Anjalan kartanolla.

Kultaankosken Erämys-rannassa.

Viiden tunnin ukkosmyräkkä Kiirakin koettiin eräs ilta. Mikäpä siinä saunan lauteilta salamointia katsellessa ja Pitkämäen MM-keihäskisaa mobiilisti seuraten (oudosti 4G-verkko on mökillä hyvä). Tästäkin huolimatta on jäänyt liian vähän aikaa puida tulevaisuutta. Se vaan vaatisi tyhjää aikaa, aikaa,... Josko vielä saisi itsensä mökillä Zen-tilaan, kun hommat alkaa siellä olemaan reilassa. Viileinä iltoina on ollut lämmityksenä joko keittiössä ruoan teko, kaasuhella kun suorastaa höyryttää ikkunat, tai rautakamiina. Eräs ilta urbaanit cityihmiset laittoivat vahingossa liikaa puita kamiinaan, ja lämpötila mökissä oli trooppiset 32C.

Välillä Tampereen Chilifesteillä.

Ai että kaipaisi jotain älynväläyksiä, unelmia tai jotain, mihin tarrata. Zeniä ja hallaa ootellessa välillä ahdinko iskee päälle. Ajatukset heittelee...koko elämä on tullut kelattua läpi pariin kertaan. Ystäväni aivotutkija valotti meille, miten alitajunta toimii ja miksi ihminen voi muuttaa mieltään yön yli nukuttuaan tai vaikka useamman yön, jopa myöhemminkin (kun asia ei ole vielä kiinnittynyt pysyvästi aivoihin). Voisipa aivojaan manipuloida muutenkin kuin omegoilla...

Salamointia 5h ala Kiira.

Iltatunnelmissa möksällä.

Välillä miettii, että muutan tuonne tai tänne ja välillä katselee asuntoja ihan muualta. Vuokralleko ja kuinka pitkäksi aikaa... ei edes tiedä, mitä viikon päästä tapahtuu. Välillä ihan mielessä molskahtaa, kun katsoo Etelä-Euroopan rantamaisemia, että voisin mennä sinne lämpöiseen (ainakin pitkälle syksyyn tarkenee). Sosiaalinen elämä, yhteisöllisyys, ilmasto, ulkoilu, urheilu, mielekäs tekeminen, asettuminen ja lomailu... kas siinäpä tekijöitä ja valintoja elämään. Vapaus on suuri vankila, sanoi Pelle Miljoona, jotain perääkin siinä. Tässä näppäilen näppylät kohmeessa ja saunaa odotellessa... ja tulipa ikäväkseni todettua Suomen osalta, ettei tämäkään ole muuta Eurooppaa juurikaan turvallisempi paikka. Ikävää, hyvin ikävää. Tästä urbaanista oliosta kuoriutuu välillä ihan maalaisihminen esiin, liekö kesäkelien harhaa...ja toisaalta taas Helsinki tuntui niin kivalta, että lähes oltiin sinnekin muuttamassa, mutta asuntohinnat...

Ja jottei ihan itkuvirsiksi mene tämä loppu, niin tässä kuva Helsingin saaristosta, jonne päästiin ystävien luokse viikonlopun viettoon superihanaan ympäristöön. Onko parempaa paikkaa lomailla, kuin venepyrähdyksen päässä Hesasta. Ei ollut kuumat kelit, mutta kuuma sauna ja palju, niin että iho kurttuuntui 4-5h likoamisen seurauksena. Meistä kuoriutui kukkahatturunoilijoita, veneilijöitä ja nautiskelijoita.

Mmmm, merellä...

Kommentit

  1. "Vapaus on suuri vankila"- voi miten jäätävän hyvin sanottu!
    Eikö teillä ole vieläkään mitään ideaa? Mitäs jos sitten tulisittekin tänne Thaimaahan ;)

    VastaaPoista
  2. Ei ole kuningasideaa, sitä täällä mökillä yritetään kaivaa myssystä. Aasia varmaan säilyy lämmittelykohteena, mutta ei nyt ihan taideta pysyvästi muuttaa... mutta koskaanhan ei voi tietää... onnea teille asuntohakuun!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti