torstai 14. helmikuuta 2019

Kuinka nauttia Suomen talvesta (hyggeilyä)

Tuoksut liittyvät nautintoihin (nettikuva).
Hygge/enjoying includes great smells.



Joitain vuosia sitten vannoin, etten enää vetele täällä Suomessa kalsareita jalkaan ja syöksy pakkaseen ja lumeen sutimaan pyörän kanssa asioita hoitelemaan. Talvi on yli vuosikymmenen tuntunut synkältä, jos Suomen kesäkään ei kauheasti ole viehättänyt. Pois on pitänyt päästä aina, kun mahdollista, jonnekin lämpöiseen. Palkatonta lomaakin tarvittiin joskus muutama viikko, kun normaali reilu kk lomaa ei tuntunut riittävän mihinkään. Työnantaja jaksoi aina nupista jokaisesta muutamankin päivän vapaan pyynnöstä, ihan sama, missä firmassa oli.

Monet valinnat voivat vaikuttaa siihen, miten ihminen talven kokee. Esimerkiksi elämä autottomana ei välttämättä ole kovin auvoista, kun säässä kuin säässä pitää polkea asioilla tai sitten olet riippuvainen julkisten aikatauluista tai reiteistä. Tuntui vain, että auton hankkiminen on typerää, kun on kaupungin keskustassa työssä, kohtuullisen lähellä kotia. Tietysti kiva, että kunto on parempi, kun on saanut vuosikymmeniä hyötyliikuntaa. Yksi talvisin häiritsevä tekijä oli sisäilman kuivuus, kunnes tajusi ostaa kotiin ilmankostuttimen. Työpaikan ilman lämpötilaan ja kosteuteen ei voinut kuitenkaan vaikuttaa. Tuntui, että jatkuvasti hengitystiet oireilivat kuivuudesta, nuhaakin pukkasi vähän väliä. Kotonakin taisteltiin joka talvi talohallituksen ja isännöinnin kanssa, että saataisiinko lisää lämpöä, kun meillä oli 3 ulkoseinää, paljon ikkunoita, ja varmasti kylmimmät sisätilat koko kompleksissa. Kirsikkana mielensä pahoittajan kakussa, tai oikeastaan kakkupohjana, toimi stressaava työ. Työ kun alkoi rasittamaan, niin silloin kaikki otti enemmän ja vähemmän päähän. Aina pitäisi rohkeasti vaihtaa työpaikkaa, kun pidempään kypsyttää, tai sitten keventää työtuntimäärää. Useat ihmiset vaan sinnittelee ja manailee samassa jamassa päivästä toiseen, kuten itsekin on joskus tehnyt.

Lomalla lämpöisessä aina ihmetteli, että miten helkutissa sitä ihminen talvisin viettää Suomessa enimmäkseen vaan aikaa sisällä, joko urheillen tai television ääressä. Joskus kavereita tapaillen, ja silloinkin harmittaa, kun pitäisi olla jatkuvasti riisumassa ja pukemassa kalsareita alle, kun pakkanen paukkuu. Ulkoliikunnan ilo on kadonnut jo kauankauan sitten. Ei ajatustakaan jostain hiihtoreissuista tai ulkona juoksemisesta. Ei edelleenkään moisia hommia ole tullut tehtyä ulkosalla, korkeintaan kävelyä näin pakkasilla.

Kuitenkin nyt on tajunnut, että eipä siinä mitään pahaa, jos sisätiloissa tulee aikaansa vietettyä. Jos urheilu sisällä tuntuu hyvältä, niin mahtava juttu. Jos telkun katselu sohvalta on mukavaa, niin mahtava juttu. Mitäpä sitä itseään soimaamaan, kun sisäilma on kunnossa ja terveys. Elämään tuo positiivisia fiiliksiä hyggeily. Tanskalaista alkuperää tuo sana. He osaavat nauttia elämästä. En edes tiedostanut olevani niin hygge-ihminen, ennen kuin näin hygge-opuksen, jossa määritellään, mitä se hyggeily on. Kerronpa, mitä se meidän tapauksessamme on. Hyggessä ei sikäli ole mitään uutta, mutta joku diagnoosi elämästä nauttiville pitää olla. Näin tuntuu talvikin kivemmalta, eikä ole yhtään häirinnyt olla Suomessa talvella. Tai no, oikein kovat pakkaset on tuntuneet hetkittäin ikäviltä (toppahousublues), mutta pääosin ihan hyvältä on talvi tuntunut. Osin nämä seuraavat asiat ovat niin tärkeitä, että niiden suhteen ei haluaisi tehdä isompia kompromisseja, jos lähtee jonnekin pidemmälle reissulle.


Kynttilöitä, valoa ja raitista ilmaa


Lumitöistäkin voi nauttia.
Enjoying snow work.

Illan pimeydessä näin talvella tunnelmaa luo valaistus, kun tuo luonnon valo on kortilla. Kaikenlaisia valosarjoja ja pampuloita löytyy useita, ja lopun hoitaa kynttilät. Nyt jopa helmikuussa tuntuu, että onpas päivä pidentynyt, kun aurinko nousee kasilta ja pimeä tulee kuuden aikaan. Lähes samoihin aikoihin se aurinko laskee tropiikissakin ympäri vuoden, joten hyvässä vaiheessa ollaan. Jos ei ulos tarkene mennä, niin otetaan ulkoilma sisälle, eli ikkunat auki ja tuuletin sekä hupparit päälle. Ja tietysti ulos hitaille kävelyretkille esim. järven jäälle nauttimaan happea, kun lämpötila ja kelit sallii. Pakko kyllä sanoa, että tänä talvena osansa on tehnyt runsas lumimäärä, jotta ulkonakin on tuntunut valoisammalta ja maisemat on hivelleet silmiä. Voisi tunnelma olla eri ns. mustana talvena, joita siis lähivuosikymmenen aikana on ollut useampia. Lumitöistä on nauttinut todella paljon, kun ei ole kiire minnekään ja saa samalla vähän hyötyliikuntaa. Kevyttä lunta on ollut kivaa heitellä sivuun. Nyt just tosin on ilmat menneet plussalle ja lumipenkat ovat muuttuneet ruskeiksi roiskuvasta kurasta. Mutta ei se haittaa, kun keskittyy iloisiin asioihin. Ja ensimmäiset pajunkissat kertoo, että kohta on kevät tulossa.


Ruoanlaitto ja makunautinnot


Pataruoat ovat ihania. Casseroles are nice on winter.

Ruoan laittaminen on todella mukavaa, kun ei ole kiire minnekään ja on kunnon välineet käytössä. Kivaa suunnitella, mitä ruokaa laittaa, ja mennä autolla kauppaan hakemaan ruokatarvikkeita. Nälkäisenä ei koskaan saa laittaa ruokaa, joten ruoantekoruokaa on aina oltava saatavilla. Joskus juon myös samalla kahvit, kun pilkon vihanneksia. Nykyisin on jatkuvasti ruokaa valmiina kaapissa, ja välipaloja, kuten rahkaa ja porkkana-selleri-paloja, että parin tunnin välein voi napostella jotain. Kehon kone pysyy käynnissä ja kroppa voi hyvin. Ei enää suurlounaita kerran päivässä, vaan useita pienempiä annoksia. Yhdessä ruoan tekeminen on kivaa. Ruoanlaittoon voi mennä tunteja päivässä, kun mukaan laskee vielä pannukakut, näkkärit, sämpylät ja muiden herkkujen leipomiset. Smootheja voi pyräytellä nopeasti välipalaksi. Uusien smoothieiden säveltäminen on hauskaa. Helppoa ja mukavaa talviaikaan on patojen ja laatikoiden valmistaminen uunissa. Voi laittaa ruoan uuniin muhimaan ja lähteä vaikka kävelylle sillä aikaa. Palatessa ihana padan tuoksu on vastaanottamassa. Salille mennessä pitää aina olla mukana banaania tai vähintäänkin pähkinä-rusina-sekoitusta tai omatekoista siemennäkkäriä, ettei nälkä pääse yllättämään treenin lopuksi. Kesäisin grillailu ja kalan savustaminen ulkona on mukavaa. Tykkäämme myös kaasuliedellä ruoan tekemisestä, siinä on oma viehätyksensä, ja viileillä ilmoilla se myös kivasti lämmittää sisäilmaakin.


Urheilu ja liikunta


Kaikki liikunta antaa hyvää oloa.
All kind of activities creates endorfines.

Salilla ja ryhmäliikunnassa voi kokea monenlaisia endorfiinin tunteita. Joskus siihen liittyy myös hyvä rytmimusiikki Spotify-sovelluksen kautta omiin kuulokkeihin. Samalla tulee sosiaalista puoltakin hoidettua, kun näkee tuttuja salilla. Urheilua tulee 6-11 h viikossa, mikä tuntuu aika hyvältä, kun muistaa ne pari lepopäivää viikossa, ettei mene överiksi. Ja aina ei tarvitse suorittaa pinkeänä hikiliikuntaa, vaan voi ottaa sekaan kevyempää kehonhuoltoa ja joogaa. Kesällä tietysti sisäliikuntaa korvaa ulkoliikunta ja hyötyliikunta, esim. mökkitouhuilun merkeissä. 


Mökkeily (kesähyggeä) ja luonnossa oleminen


Luonto antaa rauhaa. Beeing on the nature is calming.

Tämä asia on eritoten vaikuttanut Suomen eduksi. Mökillä on alkanut viihtyä hyvin luonnon rauhassa. Myös on mukavaa puuhastella siellä vanhaa mökkiympäristöä kohentavaksi, kun ei ole siitä erityistä stressiä ja kiirettä. Omaan tahtiin ja rauhassa nauttien jokaisesta kaadetusta puusta tai niitetystä puskasta. Se, että on mielekästä tekemistä, jossa omien käsien jäljet näkyvät, ja voi olla ulkoilmassa. Lisäksi voi nauttia saunasta ja mökin askeettisuudesta, ilman turhaa tekniikkaa ja elektroniikkaa. Toki mökkiradio luo omaa tunnelmaansa aika ajoin. Elo-syyskuun pimeilläkin kynttilän valo on mukavaa ja takkatulen loimu. Luontoa on ulkomailla ollessa oppinut arvostamaan yhä enemmän. Monissa maissa pitää mennä kansallispuistoihin, kun Suomessa luonto on aina lähellä, jopa kaikissa kaupungeissa. Luonnossa pitäisi vieläkin enemmän viettää aikaa, vaellella kunnolla jossain metsäpoluilla ja kallioilla. Istuskella ja kuunnella luonnon ääniä. Mietiskellä ja rauhoittua, syödä eväitä.


Sosiaaliset tapaamiset


Livemusiikki ja ystävien tapaaminen on nastaa.
Live music and meeting friends is great.


Viime kuukausina on saanut tavata niin paljon kavereita, ettei enää ole sen suhteen vajetta. Erityisen mukavaa on tavata kavereita jonkun kevyen aktiviteetin merkeissä, kuten keilailu. Myös lautapelejä voi pelailla muun jutustelun ja mutustelun ohella. Tampereella muutamissa kahviloissa ja ravintoloissakin on pelejä tarjolla, mukavaa kuitenkin nähdä ihmisiä muuallakin kuin ravintolaympäristössä (esim. kotona). Sellainen alkoholipitoinen illanvietto ei oikein jaksa innostaa. Kesällä on taas mukavaa istua ulkoterasseilla tai muuten vaan treffailla ulkosalla. Myös konsertit tai muut kulttuuritapahtumat ovat hyviä paikkaehdokkaita treffeille. Ja tietysti liikuntasalit, sporttihallit ja uimahallit on hyviä aktiivipaikkoja, joissa näkee ihmisiä.


Uuden oppiminen

Uuden oppiminen virkistää.
Learning new things makes good.

Enemmän pitäisi jotain uutta opiskella, itselle mielekkäitä juttuja. Useimmiten koko aivokapasiteetti on kulunut työssä oppimiseen  ja työasioiden pyörittelyyn. Tässä en tarkoita nyt mitään tutkinnon suorittamista, mutta opiskella omaan tahtiin vaikkapa uusia (tai jo aiemmin opittuja) kieliä, hierontatekniikoita, jooga-asanoita ja anatomiaa, tai musisointia ja kenties uusia instrumentteja. En oikein osaa sitoa itseäni työväenopiston kursseille tietyiksi viikonpäiviksi, joten itseopiskelu on paras vaihtoehto. Kirjastosta voi lainata sopivia opuksia, ettei tarvitse olla nokka kiinni näyttöruuduissa. Uusia lintulajejakin on tullut opittua tuijotellessa takapihan ruokailijoita, ja muuallakin liikkuessa sekä mökkiympäristössä kesällä. 


Villasukat ja lämmin vaatetus


Villatennarit on parasta. Woolen sneakers are so nice.

Hauskin hygge-juttu on villasta tehdyt ”converset” eli sisäkengät. Ylipäätään villasukat on aina talvella jalassa kotona ja ulkona liikkuessa. Muutenkin mukava ja rento asu rentouttaa mieltäkin. Ja lämmin pitää olla aina ja kaikkialla, vilu on kaukana hyggestä. Takka olisi ihana asia, mutta valitettavasti kotona sitä ei ole, mutta mökillä saa siitä nauttia viileillä keleillä. Takan loimua voi kuitenkin korvata kynttilän valolla. Olisi joskus kivaa kutoilla sukkia, mutta kun niitä nyt on jo jemmassa vinot pinot, niin en ole sitten saanut aikaiseksi ostaa uusia puikkoja ja lankoja...vanha puikkokokoelma on jossain ”hyvässä tallessa”, ettei ole löytynyt. Maybe later.


Käsillä tekeminen


Käsin tekeminen on mukavaa.
Carelian pies by own hands.

Sukkien kutominen olisi tätä kategoriaa. Myös kaikki muu omin käsin aikaansaatu luo jotain mielihyvää. Siksipä juuri ruoanlaittokin on niin mukavaa. Lumityötkin kuuluvat tähän sarjaan. Joku pieni pintaremontointikin olisi mukavaa, mutta ehkä kesällä sitten mökkiympäristössä tätä pääsee toteuttamaan. Talvella olisi juurikin tällaisille aktiviteeteille hyvä paikka, kun vaan on sopivat tilat tekemiseen. Työväenopistoillakin on kaikenlaisia kädentaitokursseja, kuten vaikka puutyöt, jossa ihmiset voivat sisätiloissa puuhailla talvisaikaan.











Rentoutuminen ja torkkuilu


Tunnelmaa kotona, rentoutumista.
Home atmosphere on candle lights.

Se, että vaan on ja katsoo esim. televisiota tai kuuntelee radiota, on hyväksi toisinaan. Ei tarvitse suorittaa mitään, vaan voi hyvällä omatunnolla olla vaan reporankana. Voi ottaa vaikka torkutkin, jos vähänkin silmät luppasee. Kaiken aktiviteetin vastapainoksi pitää olla tarpeeksi lepoa. Levossa ne lihaksetkin kasvavat. Ja aivot tarvitsevat riittävästi unta (unen aikana asiat loksahtelee muistiin ja paikoilleen), että ne toimivat paremmin. Laiskiainen ja koala ovat varmaan hyggeimpiä eläimiä maailmassa. Työpaikoillakin voi olla mahdollisuus välitorkkuihin, jos löytyy joku sohva, riippumatto tai vastaava taukopaikka. Nykyisin monissa firmoissakin on herätty siihen, että parhaat ideat syntyvät levossa ja rennossa ympäristössä.


Saunominen

Talvella on jotenkin extratärkeää päästä saunaan löylyttelemään monta kertaa viikossa. Lumisangollisen voi tuoda lauteille ja hieroa lunta vaikkapa rasittuneisiin jalkoihin. Veri lähtee kivasti kiertämään. Tunnelmaa voi luoda lisää valaistuksella ja löylytuoksuilla. Joku lämmin palju niin talvella kuin kesällä on saunan ohella kiva seurustelupaikka. Joillekin avantouinti on tärkeää, itse en ole siihen vielä ainakaan vihkiytynyt. Kesällä jonnekin viileään veteen hyppääminen saunasta on ihan mukavaa. Sellainen hidas tuntien kestävä sosiaalinen saunottelu on parhaimmillaan saunaan-veteen-ulos/terassille-kiertoa. Savusaunaan kun pääsee silloin tällöin, niin avot!


Myrskyillat


Myrskyn jälkihommia, ulkona.
After the snow storm, out again.

Tämäkään ei ainoastaan liity talveen, mutta myrskyn ravistellessa kattorakenteita ulkona voi sisällä syntyä erityistä tunnelmaa, jossa em. hyggeilyt korostuvat. Kaappeihin tulee yleensä etukäteen varattua kaikenlaista herkkua ja ruokaa ja lämmintä juomaa, kun tietää, ettei ulos ole asiaa. Usein ikkunan ulkopuolella heiluva lyhty kertoo, miten tuuli yltyy, kun sisällä voi nauttia olostaan vailla myrskyn vaikutuksia. Tietysti ei kukaan toivo, että puita alkaa kaatuilemaan tai kattoja irtoamaan, mutta myrskyilloissa on jotain viehätystä. Mökilläkin kesällä oli saunasta mukavaa katsella pimeällä salamointia, kun myrskyrintama pyyhkäisi hitaasti ylitse. Muutenkin kotona voisi olla aina jonkinlainen Hygge Emergency Pack, joka sisältää sopivasti kaikkea tarpeellista ja mukavaa pariksi päiväksi, jos vaikka sattuu flunssakin iskemään tms. Muistan muuten Australiassa yli vuosikymmen sitten, kun jouduimme viikoksi saarroksiin Whitsundaysille (suosittu lomakohde) tulvien katkaistua lähitiet. Tosin oli aikomus muutenkin siellä olla pari viikkoa, ettei tuo meidän aikatauluja haitannut. Nautittiin täysin siemauksin kotoilusta, vaikka monena päivänä vettä tuli vaakasuoraan, veneitä haaksirikkoutui, palmuja katkeili ja reppureissaajat valittivat, että ei pääse saaristoon veneilemään tai pois paikkakunnaltakaan. Ja sitten se vasta mukavalta tuntuikin, kun aurinko tuli viimein esiin, meri rauhoittui ja päästiin koralliriutalle.

Olisi varmaan paljon muitakin juttuja, jotka tekevät itse kullekin olon mukavaksi ja tuo nautintoa. Se voi olla lapsenlapset tai lemmikit, tai mitä tahansa. Joku lämmin pehmeä karvaturri siinä sohvalla vieresä voi olla aika rentouttava kaveri. Nämä asiat vaan nyt tuli omalta kohdalta mieleen. Näiden avulla sitä on tämä talvi taivallettu, eikä vielä ole talviangstia päässyt puskemaan päälle. Kevättä odotellessa 😉

Loppuun vielä Hygge-kirjasta määritelmää sopivalle tunnelmalle, Hyggemanifesti.
Hyggemanifesti (Meik Wikingin kirjasta).


sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Oliko ennen kaikki paremmin?

Aloinpa tässä miettiä sanontaa "Ennen kaikki oli paremmin". Oliko millä tavalla ja onko oikeasti kokonaisuutena? Mitkä asiat on muuttuneet ajan saatossa...tulipa muisteltua lapsuusaikojakin tässä miettiessä.


Ihmiset olivat lähempänä luontoa

Siirtolapuutarha vie menneeseen (Rahola).
Little city cottages still reminding of the past times.

Maailma oli hyvin paljon erilainen joskus 70-80-luvulla, puhumattakaan mitä se on ollut ennen sitä. Maaseutu oli vielä erittäin aktiivinen lukuisine kyläkauppoineen. Ennen teollisuusbuumia ihmiset elivät enemmän omavaraistaloudessa ja maataloudesta, kasvatettiin karjaa, heinää rehuksi ja viljaa, perunaa ja jotain ihan muuta kuin nykyistä nyhtökauraa. Erityisesti keväästä elonkorjuuseen painettiin hommia auringon noususta laskuun kädet ruvella ja traktorin renkaat savessa. Tai traktoreiden lisäksi käytettiin hevosiakin maatilahommissa. Itsekin muistan pienenä ajaneeni hevosella heiniä talvisaikaan latoon. Ennen osattiin talvella ottaa lungimmin ja keräillä energiaa kesäksi. Olihan talvellakin hommaa, mutta vähemmän, maalla siis. Pitihän ne eläimet hoidella ja porsaat teurastaa jouluksi (siitä on karmivia muistoja), mutta viljelyshommat oli tauolla. Jotenkin luontevaa, että kun on pimeää ja kylmää, niin ihminen tarvitsee enemmän lepoa, kuten nallekarhut talvisin. Kaupungeissa ja teollisuuspaikkakunnilla oli toki kaikenlaista fyysistä työtä tarjolla vuoden ympäri, että kyllä siinä heikkoselkäisemmät hyytyivät. Mutta ei sitä aivoähkyä silloin taidettu kovastikaan kokea, informaatiotulvaa. Ihmiset oli paremmassa kuosissa noin yleisesti kuin näinä pulleina vuosina, tosin kansa nykyisin on siinä kahtia jakautunut, kun osa liikkuu ja pitää terveydestään muutenkin huolta, ja osa lihoo ja voi huonosti.


Entisajan maaseutumaisema (nettikuva).
The old time country side view.

Tulee oheisesti mieleeni SLOW (hidas) kirjan kirjoittajan Carl Honoren tarinat ammoisista ajoista, kun elettiin auringon mukaan, eikä kelloja edes ollut, jos sitten myöhemmin aurinkokellot ja tietysti tähtien mukainen kalenteri. Äkkiä tulisi mieleen, että voisi olla aika mukavaa elämää se. Tapaamiset sovittiin esim. auringon laskun aikaan. Näin talvellakin huomaa, että väsyttää paljon enemmän, kun valoisan aika on lyhyempi. Nykyisin on jotenkin luonnotonta, että ihmisen pitäisi mennä esim. työkonttoriin nyhjöttämään ennen auringon nousua, nököttää kuivissa sisätiloissa ja palata sitten kotiin, kun aurinko on jo laskenut alas. Ei ihme, jos pohjolan asukkien luonne muokkautuu tuollaisen elämän mukaan. Kesällä on sitten olo, ettei malttaisi nukkua lainkaan ja on kuin duracell-pupu kaiken aikaa.


Mitkä kulutusjuhlat?

Ennen ei ollut kiinalaiskrääsää näin paljoa (nettikuva).
Decades ago there was not so much consuming.

Ei kulutusjuhlasta tiedetty mitään vuosikymmeniä sitten. Jotain muovikrääsää oli jo silloinkin Hongkongista, mutta ei läheskään sellaista määrää kuin nyt, esim. Kiinasta, josta tulee hirrrveästi kaikenlaista materiaa. Eipä ollut nettikauppojakaan, että olisi voinut tilailla ympäri maailmaa kaikenlaista krääsää. Toki ihan kiva, että netin kautta on mahdollista nykyisin tilata tuotteita, joita saa ulkomailta edullisemmin. Oma nettikaupankäynti on kyllä rajoittunut vain muutamaan tahoon. Esimerkiksi piilolinssejä on tilattu netistä, kotimaasta tosin. Vanhuksille on hyvä, että ruokakassinkin voi tilata suoraan kotiovelle, ettei tarvitse raihnaisena raahautua elintarvikkeita ostamaan joka päivä tai viikko.

Elintarvikevalikoimat olivat vuosikymmeniä sitten murto-osa siitä, mitä nykyisin löytyy kaupoista. Lähinnä meillä kotona syötiin perunaa, halpaa lihaa (ja kastiketta) ja joitain eritoten kotimaisia vihanneksia oli tarjolla. Hedelmiä toki tuli ulkomailta, nekin paljon rajallisempia valikoimia kuin nyt. Kivaa oli kouluissa, että oli omat keittiöt ja emännät, jotka kokkailivat ruokaa usein alusta asti, eikä valmiseineksistä. Muuten kouluruoka oli ihan hyvää, mutta itselleni inhokit olivat tilliliha ja eritoten aprikoosipuuro. Hajuaisti kertoi aamuisin kouluun tullessa, onko syytä ahdistua (opettajat pakottivat syömään kaiken). En sano, että tuossa ravintomielessä kaikki oli paremmin ennen, päinvastoin. Nykyisin huomioidaan kaikenlaisia eri ruokavalioita, enkä usko, että ketään pakotetaan väkisin syömään jotain ruokia. Tosin koulujen omat keittiöt ovat nykyisin kortilla, ruoat tulevat keskitetymmin ja puolivalmiina.


Vanhemmuus ja lasten harrasteet


Harrasteiden vuosihintoja.
Prices of childrens hobbies per year.

Omassa lapsuudessani useimmat vanhemmat eivät kuskanneet jälkikasvuaan kouluihin tai harrastuksiin, vaan itse piti selviytyä hyötyliikunnalla nuo 3-5 km matkat, tai myöhemmin lukioaikaan bussilla mennä kouluun. Koskaan en muista vanhempieni olleen paikalla, kun olemme siskoni kanssa olleet esim. urheilukisoissa omalla tai vieraalla paikkakunnalla. Nykyisin on hirveät paineet, että vanhempien pitää hoitaa kaikki (lasten) asiat, ja vielä siivoilla vapaa-ajallaan esim. jäähalleilla tai olla myymässä kioskeilla jotain seuran eduksi. Lapsi ei voi yksin mennä minnekään, kaikkialle vanhempien pitää heitä kuljettaa. Myöskin ennen useat harrasteet olivat lähes ilmaisia ja perustuivat puhtaasti talkootöihin. Tietysti joidenkin lajien lisenssit (jääkiekko) tai kisamatkat maksoivat jotain (mm. koulujen lattialla nukuttiin) ja varusteet tapauksesta riipuen, mutta meidän yleisurheiluseuran harrasteet eivät juurikaan maksaneet lasten perheille. Nykyisin pitää olla paremmista piireistä, että voi harrastaa vastaavia lajeja, kun hinnat nousevat ja vaatimukset menestyä kasvavat. Hauskuus on osin tai kokonaan kadonnut monesta lajista kilpailun vuoksi. Ehkä tämä on minun näkemykseni, mutta siltä se tuntuu.

Ennen lasten koulunkäyntikään ei näkynyt vanhemmille tai "häirinnyt" vanhempia lainkaan. En kyllä muista, että meillä mitään vanhempien iltojakaan olisi ollut, kuten nykyisin. Ei ollut Helmiä tai muitakaan koulujärjestelmiä, minne olisi kaikenlaisia juttuja kirjailtu oppilaista. Opettajilla oli aikaa keskittyä olennaiseen eli opettamiseen ja kurinpitoon. Jos myöhästyi koulusta tai tuli muuta huomautettavaa, niin silloin piti lappuun pyytää vanhemman nimmarit kuittaukseksi. Osa opettajista oli hyvin konservatiivisia (ne iäkkäämmät) ja jopa karttakepistä saattoi saada näpeilleen, jos ei tiennyt oikeaa vastausta kysymykseen. Kuri ja koulurauha olivat kunnossa, myös erillisten tarkkailuluokkien ansiosta, jonne voitiin kaikki häiriintyneet niputtaa. Nykyisin kouluissa on kuulemma ihan villi meininki opettajakavereidemme mukaan, kuria ja järjestystä ei meinaa saada, ja vanhempien vapaa kasvatus näkyy monessa. Opetussuunnitelmatkin ovat suuressa muutoksessa, enempi mennään yksilölliseen suuntaan, jokainen omaan tahtiin tai tiimityössä. Kyllä niitä isoja luokkakokoja on ollut ennenkin, meilläkin suurilla ikäluokilla 30-33 henkeä samalla luokalla. Silti homma pysyi hanskassa. Toivottavasti saataisiin jotenkin nämä yhteiskunnan jälkipolvien kasvatusasiat haltuun. Eikä säästettäisi enempää koulutuksesta.

Tietysti opiskelijoiden elämä on muuttunut enemmän etäopiskelua ja omaa tahtia mahdollistavaksi. Koulujärjestelmien kautta toimitetaan harjoitustöitä ja tehdään ryhmätyötä virtuaalisesti. On myös pari vuosikymmentä vuotta ollut mahdollista opiskella omaehtoisesti nettivideoita käyttäen, kuin olisi itse luennolla. Työmaailmassakin on siirrytty virtuaalipalavereihin läsnätapaamisten sijaan. Hyvin näppärää, joskus melkein unohti, että osa ihmisistä on eri paikkakunnalla, kun läsnäolo tuntui niin aidolta.


Elämän tahti ja sosiaalinen kanssakäynti


Meidän vanha bakeliittipuhelin.
Our old telephone.

Mennäänpä kuitenkin tähän ”pace of life” eli elämän nopeuteen. Ennen oli työntekijöitä reilummin firmoissa, ja taukoa ehti pidellä, meno oli rennompaa useilla työpaikoilla. Minulla oli ainakin sellainen tuntuma. Ehkä liukuhihnatyössä ja projektihommissa oli tiukin tahti. Ihmiset tapasivat vapaa-ajalla(kin) toisiaan ihan naamatusten (ei naamakirjassa), ja vieläpä etukäteen sopimatta. Eritoten viikonloppuisin pamahdettiin koko perheellä kyläilemään. Istuttiin lauantai-iltoja yhdessä, katsottiin lottoarvontaa ja lauantaitansseja, naiset papiljotit ja huivit päässä. Ei mitään etäviestittelyä harrastettu, muuta kuin etanapostitse tai puhelimitse jutellen, joskin eri paikkakunnan suuntanumeroon soittaminen oli kalliimpaa. Sitten tapahtui jotain.

1980-luvun lopulla tuli internet ja sähköpostit alkoivat liikkua. Tosin monellakaan kaverilla ei ollut mailiosoitetta, vain lähinnä opiskelijoilla. Ja verkkokaan ei ihan yltänyt kotitalouksiin asti. IRC-keskustelukanavilla netissä saattoi tavata virtuaalisesti muita opiskelijoita. Yliopistollakin vielä kirjoitettiin harkkatöitä joko UNIX-koneilla tai omalla sähkökirjoituskoneella. Joskus on vaikeaa tajuta, millaista elämä oli ennen Windows-vekottimia tai vastaavia joka kodin verkkotietokoneita, saati älypuhelimia.  (Oppi)kirjat olivat kirjoja (tai monistettuja kirjoja eli prujuja) ja viestittely tapahtui joko etanapostilla, puhelimitse tai faksilla, mitä lähinnä töissä käytettiin. Lankapuhelimet, hehheh. Ja ne pyörityskiekot, joissa silloinen hätänumero 000 oli kaikkein hitain pyöritellä. Sitten pääsi jo näppäilemään numeroita nopeammin lankapuhelimissa, kun valintakiekot muuttuivat näppäimiksi. Joillekin oli riemuvoitto, kun saivat langattoman irrotettavan puhelinluurin kotikäyttöön. Ei sillä vissiin kovin kauas voinut mennä höpöttämään emopuhelimesta, mutta ei tarvinnut olla puhelinpöydän ääressä. Puhelinkopit olivat hauskoja, etenkin kun keksittiin, miten voi soittaa ilman kolikoita/maksua. Ei ihan ekana opiskeluvuonnakaan itsellä ollut puhelinosaketta/pöytäpuhelinta, joten läheisessä puhelinkopissa piti hoidella asiat ja puhelut.


Vapaa-ajan viettoa ennen


Tämmöinen oli mun lempparipeli nuorena.
My favourite game as a teenager.
 Lapsena ei pelattu tietokonepelejä, vaan leikittiin ulkona. Pesäpalloa pelattiin tai leikittiin kymmentä tikkua laudalla tai pimeällä nurkkavinkkiä. Rakenneltiin lumilinnoja ja oltiin lumisotaa, ja pelattiin lätkää ja luisteltiin. Könyttiin luistinradalla niin kauan, että varpaat olivat ihan jäässä. Sisällä saatettiin pelata Koronaa tai Fortuna-kuulapeliä. No, joskus 80-luvulla alkoi tulla elektroniikkaa ja tietysti Commodore64-pelit ja esim. mustavalkoinen tennis-tv-peli, jossa oli kaksi palkkia päädyissä ja pyöreä pallo, ja jossa pystyi oman pään palkkia liikuttamaan pystysuunnassa, eli osumaan kentällä seilaavaan palloon (naapurissa pelattiin). Flipperiä käytiin paukuttamassa lähimmällä huoltoasemalla. Sitä ei vaan voinut kauheasti pelailla, kun siihen tarvittiin markkoja. Ei oikein ollut rahaa harrasteisiin, ainakaan meillä. Sitten tulivat elektroniikkapelit ja mulla oli Snoopy-tennis sekä Donkey kong (apinapeli), joita räplätessä liuskapatterit kuluivatkin hyvin loppuun. Opettajat kyllä kielsivät moiset pimpelipom-pelit oppitunneilla. Ymmärrän hyvin, jos nykynuoret koukuttuvat tietokonepeleihin.
Mun toinen lempparipeli.
Another favourite game.

80-luvulla ei ollut SOMEja tai chatteja, joissa kohdata muita ihmisiä, joten sellaisina toimivat ”Linjat”, eli yleiset puhelinkanavat. Pystyi soittamaan joihinkin numeroihin (maksullisia) ja yhdistymään valitsemalleen linjalle, jolla oli muutakin tuntematonta porukkaa höpöttämässä aiheesta jos toisesta. Itselläni oli kirjeenvaihtoystävä, jonka kanssa englanniksi kirjoiteltiin etanapostilla, eli poika Turkista ainakin 8 vuoden ajan. Musiikki on aina ollut itselleni tärkeää 6-vuotiaasta asti. Olen tykännyt soitella useampia instrumentteja sekä yksin että muutamissa harrastelijabändeissä. Musiikin harrastamiseen on tullut uusia ulottuvuuksia tekniikan myötä, ja äänitys/tallennus onnistuu nykyisin helpommin kuin ennen (esim. Utubeen voi latailla kukin omaa musiikkia). Liikkuminen ja urheilu sekä yksilö- että joukkuelajeissa on ollut elämän suola, 5-vuotiaasta asti. Nykytekniikoilla on helppo videoida urheilusuorituksia ja löytää korjattavaa ja parantamisen varaa, auttaa treenaamisessa. Puhumattakaan syke- ja aktiivisuusmittareista ja urheilukelloista. Äidiltä sain puikkosyndrooman ja käsityöinnostuksen, joka on jatkunut lähes näihin päiviin asti. Käsityön osalta taitaa meininki olla suurinpiirtein yhtä leppoisaa kuin ennenkin, paitsi että ohjeita löytyy varmasti netistä paljon itseopiskeluun.

Ennen oli nuokut eli nuorisotalot, joissa tavattiin paikkakunnan muita nuoria ja diskoiltiin viikonloppuisin. Nyt kun on säästötalkoot iskenyt tuollaiseen nuorisotoimintaan, niin nuoret joutuvat itse hakemaan paikkoja, joissa aikaa viettää ja tavata muita nuoria. Nuokuissa oli se hyvä puoli, että työntekijät siellä saattoivat olla henkisenä tukena teinin murheissa. Minne nämä ihmiset nyt menevät, someenko?


Elämän perusedellytykset on parantuneet
Lumitöitä voi tehdä ilman teknisiä vimpaimia.
Snow towing without any technical devices.

Joskus vaan äkkiä tuntuu, että ennen jotkut asiat olivat stressittömämmin. Mutta kun alkaa tarkemmin pohtimaan asioita, niin onhan paljon tullut hyviä juttuja tilalle ja elämä on monella tavalla helpottunut, peruslaatu parantunut, ja tietysti terveydenhoito on kehittynyt ja elinikä pidentynyt. Lääkkeitä vakaviin sairauksiin on olemassa enemmän sekä erilaisia ehkäisyrokotteita. Lääketeollisuus kyllä mielestäni kuitenkin paljon ohjaa lääkäreitä ja löydämme uusia diagnooseja vanhoihin vaivoihin, joita ei ehkä noteerattu sellaisina "tauteina" kuin nykyisin. Lähes jokaiseen pahaan oloon tai poikkeavuuteen on diagnoosi. Lääkkeitä vaan tuputetaan joka vaivaan, eikä lähdesyytä haluta selvittää, koska business... Monille kehitysvammaisille tai vammautuneille sekä vanhuksille on tullut tekniikkaa avuksi korvaamaan oman kehon puutteita. Autot ovat parempia kuin ennen, niissä on paljon antureita ja älykästä tekniikkaa, mikä auttaa monessa tilanteessa, talviliukkaillakin ja taskuparkkeerauksessa. Luontoystävällisyys autoilussa on parantunut päästöjen osalta, ja sähköautot tekevät tuloaan. Toisaalta teknisiin vempaimiin on tullut kertakäyttöajattelua, että laitteiden ei kuulukaan kestää kuin pari vuotta (takuuaika), ja sitten ne joutaa kaatopaikalle luontoa saastuttamaan. Halvalla tehdään paljon huonoa laatua nykyisin. Rakentaminen menee energiasäästöperiaatteella usein ja mm. ikkunat ovat pienentyneet (valoa tulee vähemmän kotiin) ja asunnot ovat tiiviimpiä. Ongelmiakin on, ehkä liian kiireellä tehdään, mutta onhan ne asunnot mielestäni nykyisin pääosin parempia kuin ennen. Koneellisessa ilmanvaihdossa on hyvät ja huonot puolensa, mutta eipä enää pahemmin tupakoidakaan sisätiloissa, ja paloturvallisuus on parantunut, ja murtohälyyttimiä saa jokaiseen kotiin. Älykäs tekniikka valtaa kotona alaa.

Tietojärjestelmien avulla ihminen voi etänä ja vähällä vaivalla (tästä voi olla monta mielipidettä) tehdä monia asioita: saada apua ja tietoa erilaisiin tarpeisiin, hoidella asioita menemättä paikan päälle, tehdä etätöitä, yms. Toisaalta tällainen toimintamalli etäännyttää ihmiset toisistaan, eikä naamatapaamisia ja sosiaalista kanssakäymistä tule entiseen malliin. Etävilkutellaan vaan toisillemme sosiaalisen median kautta. Vanhuksille tällaisen etäännyttävän elämäntavan omaksuminen on ollut varmasti vaikeaa, jos ei joskus muillekin sosiaalisia kontakteja tarvitseville, eikä niinkään tekniikkaa kaipaaville. Kuitenkin on hienoa, että ihmisiin on helpompi pitää yhteyttä, erityisesti ulkomailla asuviin kavereihin. Yhteyksien määrä on kasvanut, mutta laatu on mielestäni huonontunut. Kahdenkeskinen kommunikointi on muuttunut SOMEn myötä enemmän ryhmähuuteluksi ja yhdensuuntaiseksi kommukaatioksi. Tällainen etäyhteys auttaa kuitenkin monia yksinäisyyden tunteen karkoittamisessa.


Matkailun muuttuminen

Onneksi on tsunamivaroitussysteemit (4/2012 Thaimaa).
Tsunami warning systems are helpful.
Ennen ainakin meidän kotipaikkakunnalla vain harvat ja valitut pääsivät ulkomaan lomille, nykyisin iso osa lapsiperheistä viettelee lomia ulkomailla. Lentoja suihkii joka paikkaan jatkuvasti ja niiden varaaminen on helppoa. Lentopäästöjä yritetään vähentää tavalla tai toisella. Liikkuvuus on muutenkin lisääntynyt ja kansat/rodut sekoittuvat pikkuhiljaa toisiinsa. EU on mahdollistanut vapaamman liikkuvuuden ja toisaalta pakolaisvirrat ovat myös lisääntyneet.

Oli hienoa 90-luvun lopulla, että edes jotain tietoa ulkomaailmasta alkoi löytyä internetin hakukoneista, kun ne tulivat pikkuhiljaa selaimien myötä. Ei se tietomäärä ollut kyllä ihan nykyiseen wikimaailmaan päinkään, mutta rakentui pikkuhiljaa… Joskus muistelen, millaista oli matkustaa joskus 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa. Hotellivarauksia tehtiin ulkomaille faksilla tai puhelimitse, ja paikan päällä käytettiin tarvittaessa puhelinkoppeja, jos oltiin omatoimireissuilla. Kännykkäänsä ei voinut käyttää edes Euroopassa, saati Aasiassa. Puhelinkopeissa ulkomailla jännitti, riittääkö kolikot eli paljonko puhelu kustantaa. Ei ollut navigaattoreita tai kuukkelikarttoja käytössä meillä Espanjan autoturneellakaan, huonon kartan kanssa eksyiltiin ja missailtiin moottoriteiden poistumisliittymiä, ja kinattiin autossa, minne suuntaan piti mennä. Opaskirjoja piti olla mukana tai muistiinpanoja, jos halusi tietää paikoista jotain. Sanakirjakin tarvittiin, että osasi mm. espanjaa tavata tarvittaessa. Tarvittaessa lainattiin kirjoja mukaan kirjastosta. Jotenkin silloin oli enemmän löytämisen iloa, kun itse löysi paikkoja etukäteen selvittämättä. Jokusen kuvan oli saattanut jossain opaskirjassa nähdä, mutta hyvin vähän, koska kuvat olivat kirjoissa kalliita. Nykyisin kaiken pystyy varaamaan netissä etukäteen majoituksia ja autoja myöten, mutta itse ei vaan tule kauheasti sitä tehtyä, koska vanhassa tavassa on omat hyvät puolensa (neuvotteluvara ja sitoutumattomuus sekä näet-mitä-saat). Silti varaussysteemeistä ja netistä voi etukäteen haistella hyviä vinkkejä käytännön toteutukseen. Toisaalta myös erilaiset nettivaraussysteemit tuovat huijareille enemmän mahdollisuuksia vetää rahaa välistä, jos ei ole tarkkana. Nykyisin on muuten hienoa, että tietoa saa netistä eri matkanjärjestäjien luotettavuudesta ja ajantasaista infoa turvallisuusasioista ja terveyteen liittyen (rokotustarpeet), sekä myös tekniikkaa on kehitetty mm. tsunamien varalle (varoitussysteemit). Tuo matkusteluun parempaa turvaa. Myöskin erilaiset paikalliset some-ryhmät tuovat laajempia mahdollisuuksia tiedonjakoon.


Yleinen SOME-hehkutuskuva (Curacao v2013).
This is how travelling seems on SOME.

Eipä ennen ollut Instaa tai muuta Somea, josta olisi voinut imeä vaikutteita tai jonne olisi voinut jaella kokemuksia. Toki ihan päiväkirjavihkoon jo kirjoitin reissutarinoita itselleni myöhemmin luettavaksi. Ja kuvattiin VHS- tai muulle kasetille videota joiltain reissuilta, plus valokuvia otettiin. Ennen digikameroita (ostettiin joskus 2000-luvun alussa) piti tarkkaan harkita kuvauskohteet, kun ei ihan noin vain ollut varaa räpsiä kuvia, kun oli filmirullat kortilla ja kuvien teettäminen aika tyyristä hommaa. 80-luvulla Englannissa kielikurssilla mulle kävi niin, että filmirulla ei ollutkaan lähtenyt alulle, joten kaikki 24 räpsyä olivat turhia, hirveesti harmitti. Onneksi kavereilta sain muutaman kuvan muistoksi ensimmäisestä omasta ulkomaan reissusta. Aiemmin lomareissuilla piti nähdä kaikki ja ajella siellä täällä hyvin lyhyen loman aikana. Ehkä johtui nuoruuden innosta, ei tainnut tekniikasta olla se kiinni. Tosin lomia ei ollut paljoa, eritoten opiskeluaikaan (16v eteenpäin) kaikki kesät menivät töissä ja yliopistoaikaan tein paljon osa-aikahommia. Eikä kyllä olisi ollut rahaakaan matkustella viikkoa pidempään, jos sitäkään. Kyllä muistojen tallennus on nykyisin helppoa, mutta toisaalta niiden muistojen kaivelu jälkikäteen voi olla työlästä hirveästä kuvamassasta. Ja vaarana on, että levyt sanoo poks, jolloin tallennetut muistot häipyvät taivaan tuuliin. Omassa päässä voi säilyttää osaa muistoista tai teettää netin kautta vaikka matkakuvakirjoja, jos jaksaa.


Eka kännykkä


Tämmöinen oli mun eka luuri.
My first mobile phone.

Sain muuten ekan kännykän vuonna 1994, Nokialainen hieno (ei sellainen raahattava, vaan kivan taskukokoinen) maksoi lähes 7000 markkaa, onneksi firma kustansi. Hienoa oli, että puhelin oli mukana kotimaassa, kun vaan muisti ottaa mukaan. Ei se silloin ollut häiriöksi töissäkään. Ei ihmisillä ollut varaa soitella turhia kännykkään. Puhelut niihin olivat paljon kalliimpia kuin lankapuhelimiin, jollainen tietysti myös piti olla. Ei sillä puhelimella vielä nettiin päästy tai edes kuvia otettu. Muistan, kun eräs työkaverini luuli saaneensa sydänslaagin kesken palaverin, kun hänen uusi läppä-Motorolansa värisi rintataskussa hälytyksen merkiksi. Oli se niin uutta ja hienoa tekniikkaa. Kotitietokoneissa (pöytäkone siis) oli muistia luokkaa joitain Megoja (esim. 8 MB), ei Gigoja. Eka tietokonepelini kotikoneessa oli Tetris, palikoiden pinoamispeli. Siinä oli ihan koukussa ja tenttiin luku jäi aina kakkoseksi. Kännykässä oli sitten kuuluisa matopeli, ei sitä kyllä kauheasti jaksanut pelailla. Modeemi vapautti pääsemään kotoa verkkoon, mutta etätöistä ei voinut haaveillakaan ennen 2000-lukua. Oma pääkoppakin pärjäsi pienillä resursseilla, päinvastoin kuin nykyisin.

Mutta kyllä silti väitän, että älykännykkä on nykyajan parhaimpia keksintöjä. Kukapa olisi uskonut joskus, että televisiotakin voi katsoa kännykän tai tabletin kautta. Muistan yhä heinäkuun 2008, kun New Yorkissa ihmettelimme ensimmäistä Applen iPhonea Applen liikkeessä. Ihan siinä oli ällikällä lyöty.



Infoähkyä ja lyhytjänteisyyttä


Infoähkyä (nettikuva).
Too much information to brains.

Töissä kyllä alkoi jo 90-luvun lopulla tulemaan infoähkyä, kun teknologian kehitys oli niin hurjaa. Luulin joskus opiskellessani, että sitten kun valmistun, niin vaan teen töitä, enkä enää opiskele. Ja eipä tiennyt tyttö, että siitä vasta alkaa elinikäinen oppiminen. Tietotekniikan alalla ei koskaan ehdi pysähtymään. Vauhti on kiihtynyt parina viime vuosikymmenenä ihan hurjaksi. Tekniikan piti helpottaa ihmistä, mutta välillä tuntuu, että se ottaa vallan ja tuo lisää stressiä. 

Nykynuoret tai sanotaan semmoiset 20-30-vuotiaat (Y-sukupolvea ja nuoremmat) ovat tosi livakkaa sukupolvea, tottuneet siihen, että asiat tapahtuvat sekunnissa. Odotusarvo elämästäkin on, että pikapikaa kaikki: matkustelu, perhe, asunto, ”volvo” ja koira, alle 30 ikävuoden ja se oli siinä, vähän niin kuin kerralla juostu elämän maraton. Toisaalta valitetaan, että nuoret opiskelevat liian hitaasti, mikä minusta ei ole täysin huono asia (kokemus karttuu paremmin). Kuitenkin nykyisin ei enää malteta tehdä töitäkään kuin se minimi, että on taas varaa tehdä jotain muuta kivempaa (esim. matkustella). Hyvin monet alle kolmekymppiset puhuvat ”burn outeista”, vaikka he eivät ole olleet kuin pari vuotta työelämässä. En sano, että he ovat väärässä, mutta mihin tämä maailma on menossa, jos uupuminen yleistyy? Vai onko osin stressinsieto- ja vastoinkäymisten kestokyky mennyt minimiin, kun heti heitetään hanskat tiskiin, jos asiat eivät mene kuin strömsössä? En tiedä, kuvittelenko että nykyisin nuoret ovat lyhytjänteisempiä. Nyt just uutisissakin puhuttiin, että koululaisilla ei ole enää keskittymiskykyäun. Juuri kyllä luin tutkimuksen aiheesta, että kaupunkilaisnuoret ovat enemmän edelläkuvatun kaltaisia ja maakunnissa mennään erilaisin arvoin. Tiedäpä sitten. Eläkeläiset ovat lie kautta historian olleet ”kiireisiä”. Naapurimme yli 80-vuotias mummeli sanoo, ettei ehdi autoaan parkkeerata suoraan paikalleen, kun on niin kiire. Se on niin suhteellinen asia.


Mieluummin joogaa rauhassa kuin melussa ryhmäsalissa.
Better jooga on the beach than on noisy environment.

Sitten yksi asia on alkanut ärsyttää: ryhmäliikuntasalien musiikin volyymitasot. Aiemmin en ole huomannut tällaista ongelmaa. Olen nyt innostunut käymään Les Mills-jumpilla ja jotkut vetäjät pistävät nappulat ihan kaakkoon, että salissa olijan tärykalvot paukkuu. Sitä voi pyytää hiljemmalle, mutta joskus pyyntö kaikuu kuuroille korville. Vanhemmat salissa olijat käyttävät suosiolla korvatulppia, mikä on minusta aivan hullua. Ymmärrän, että musiikista saa lisäenergiaa (paitsi tulpat korvissa sekin ilo menetetään), mutta joku turvaraja siinä volyymissä pitäisi olla. Luinkin netistä tutkimuksen Australiassa, että tällainen ryhmäliikuntasalien volyymiongelma on arkipäivää. Usein vetäjät itse haluavat meteliä ja asiakkaat eivät. Täytyy itse valita ne jumpat, joissa ei meteli stressaa.


Raha puhuu ja tehostus on IN


Katse tulevaisuuteen.
Looking to the future.

Työelämä on murroksessa, etätyöt muuttavat työn luonnetta. Nykyisin ollaan tavoitettavissa lähes jatkuvasti työnkin puolesta, toisaalta vapaus määritellä omat työajat on kasvanut. Ihmiset tiedostavat paremmin, mitkä asiat luovat stressiä. Itsehoito-oppaiden määrä kasvaa vaan. Avokonttoreihin siirtyminen ei välttämättä ole hyvä asia työntekijän kannalta, joskin työtiimeille siitä voi olla iloa. Häiriöiden sietokykyä ja asiasta toiseen pomppimista on joutunut lisäämään. Muutenkin lyhyemmät työsuhteet yleistyvät, mikä tuo omat haasteensa työympäristöön. Alinhankinta ulkomailta ei työntekijän kannalta useinkaan ole hyvä asia. Kulttuurierot sekä virtuaalimaailmassa työskentely luovat omia jännitteitä ja monimutkaisuutta. Moni työ on siirtynyt konttoreihin tietokoneen ääreen, ja ergonomia ja oma vapaa-ajan käyttö määrittelee sen, onko ihminen vanhana raihnainen vai ei. Eläkeikä kasvaa vaan, ja viimeisetkin vuorotteluvapaat yritetään karsia pois. Lisäksi vanhemmatkin ihmiset on pakotettu tekniikan pariin, kun pankkikonttoritkin sulkevat ovensa ja kaikki asiat pitäisi hoitaa etänä. Puhelimellakin asioiden hoitaminenkin tuntuu vaikeutuvan, jonot linjoilla kasvavat. Viimeisetkin sosiaaliset tapaamiset siirtyvät verkkoon.

Raha määrittelee paljon nykyelämää ja tehostus on ollut pop jo pitkän aikaa. Vanhusten huollosta voisi sanoa pari valittua sanaa, olemme kuulleet siitä jo aika tavalla viime päivinä. Surullista, niin surullista! Joskus v2008 Californiassa La Jollassa asustellessamme näimme merenrannalla korkealla kalliolla vanhusten palvelukodin, ja meille tuli mieleen silloin, että olisi hienoa, jos voisi vanhentua merisissä maisemissa palvelusta nauttien. Ja mietimme, että miksipä tuollaiset yksityiset ja ulkomaillakin sijaitsevat palvelukodit eivät voisi olla ratkaisu monenkin arvokkaalle loppuelämälle. Ei kuitenkaan ollut ihan mielessä nykyisen kaltaiset rahasammot, joilla imetään voitot kotiin ja kärsijöinä ovat työntekijät sekä vanhukset. Toivottavasti asiaan saadaan parannusta. Ennen vanhuksia hoidettiin suvun kesken kotona, esimerkiksi mummon äitikin asui meillä jonkin aikaa, kun olin pieni. Myös psykiatrinen hoito on ollut nykyisin retuperällä. Nuoret ja lapset oireilevat, ja apu on kortilla, avohoito on pop. Näitä säästökohteita on ikävän paljon nyky-yhteiskunnassa. Ja kun paljon käytetään aikaa ja konsultteja miettimiseen, miten taas saataisiin tehostettua ja säästettyä, niin siihenpä ne rahat palavatkin...


Nuorten uusi arvomaailma

Lyhytjänteistä suorittamista (nettikuva).
Hurry all the time.

Sikäli nuorempi sukupolvi on pohtivaisempaa porukkaa, että enää työ, raha ja kulutus eivät ole ykkösarvoja elämässä, vaan nykyisin pohditaan elämäntarkoitusta jo parin kympin iässä. Matkailun ja ruoan eettisyys on pop, ja monet haluavat elää vapaasti ulkomailla diginomadeina. Ennen ei olla ehditty moisia pohdiskelemaan, perustarpeiden tyydyttämisessä on ollut jo tarpeeksi hommia. Tasa-arvo on tuonut omat lisänsä sukupuolten väliseen arvokehitykseen. Se on erittäin mukava asia verrattuna vanhaan  maailmaan.

Toisaalta nuorilla on työsuorittamisen tilalle tullut muu suorittaminen. Suoritetaan liikuntaa, mielen huoltoa, maiden bongausta (ja sometusta) ja kaikkea muuta. Ilmastonmuutos on iskeytynyt eritoten nuorten tajuntaan. Vegaaneita tulee yhä enemmän, kun tietoisuus tuotantoeläinten huonosta kohtelusta lisääntyy. Sikäli olisi tietysti hienoa, jos tämä yletön kulutusjuhla jossain kohtaa hilliintyisi, mutta ehtiikö pallo pelastua, vai hukkuuko se muoviin ja loppuuko ravinto kesken? Toisaalta nykyisin otetaan hurjasti velkaa kaikenlaiseen kulutukseen ja elämiseen. Miten kävisi maailmantalouden, jos kulutus vähenisi, kun kaikki perustuu talouden kasvuun ja kulutuksen kiihtymiseen? Vai voitaisiinko kuluttaa kaikkea muuta (palveluita) paitsi materiaa, joka tuhoaa pallon… Esim. kiinalaisista iso osa ei moisia pohdi, kun heillä siintää juhla-ajat edessä ja vastaavat kulutusjuhlat, kuin meillä länsimaissa on jo ollut. Ei pitäisi liikaakaan pohtia maailman menoa, ettei tule sitä ”maailmantuskaa”, jota monet (varsinkin nuoret) nykyään potevat. Yksittäinen suomalainen yrittää pelastaa koko maailman karsimalla omia hiilijalanjälkiä, kuin taistelua tuulimyllyjä vastaan. Hienoa, jos se omaa elämänkokemusta parantaa.


Elämää voi suunnitella vaikka laiturilla.
Somtimes life needs a plan...

Miten tulevaisuudesta selviää?

Elämä on pitkä (elinajanodotukset), ja sitä voisi jotenkin miettiä piiiitkänä aikajanana, ja pohtia, mitä kaikkea sitä haluaakaan elämänsä aikajanalle sijoittaa. Ei pitäisi olla jatkuvaa kiirettä tehdä kaikki kerralla. Työtä, perhe-elämää, matkustelua/taukoa, työtä, harrasteita/taukoa, eläkeellä oloa, (vapaaehtois)työtä, … Erityisesti nuoret voisivat miettiä, onko elämässä todella kiire kokea kaikki tässä ja nyt, vai voisiko kuitenkin vähän osittaa vaiheita. Toki nauttiakin elämästä toisinaan, eikä vain ladata kaikkea yhteen maagiseen "sitten kun"-hetkeen, mikä joskus tarkoitti eläkeikää. Mutta, ettei suoraan myöskään tarvitse yrittää skipata kokonaan työelämää ja siirtyä heti vain nauttimaan vapaudesta. Vapaus rahattomana ei tunnu ihan samalta kuin säästöjen kera. Työelämässäkin on hyvät puolensa, palkan lisäksi voi toteuttaa itseään, kehittyä, oppia tavoitteellisuutta ja saada sosiaalisia ja muitakin elämässä tarvittavia taitoja, eikä sitä työtä pitäisi ajatella liian mörkönä. Monet tuutit toitottaa, että "näin onnistut hyppäämään kamalasta oravanpyörästä". Itsekin olen joskus saarnannut irtiottojen puolesta, mutta vinkkelini perustuukin yli 25 vuoden työpuurtamiseen. Ehkä me kaikki tarvitsemme hieman kuitenkin jonkinlaista henkistä beettasalpaajaa elämäämme, hiljentämistä ja itsemme kuuntelua. Mitä kroppamme haluaa meille kertoa, pidämmekö siitä huolta, käykö se liian kovilla kierroksilla? Olemmeko ottaneet sille lepojaksoja? Saammeko henkistä ravintoa yhtä paljon kuin ruokaa? Mikä tekee meidät iloiseksi, mikä taas ei? Onko se negatiivinen asia välttämätöntä vai voiko sitä välttää?  Kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia ja halua samoja asioita. Kullakin on omat ilon tuottajat. Kuitenkin pitää muistaa, että elämässä tarvitaan Yin ja Yangia sopivassa suhteessa. Vähän pitää myös ponnistella, että saavuttaa jotain. Pitää kurjistua, että osaa nauttia. Joskus pitää olla pitkäjänteinen ja keskittyä, joskus voi sitten höllätä tai kipitellä vauhdikkaammin eteenpäin. 


Oliko ennen sitten kaikki paremmin?

Minusta KAIKKI ei todellakaan ollut ennen paremmin. Jotkut asiat olivat huonommin ja jotkut paremmin. Aika kultaa yleensä muistot ja kauneus on katsojan silmässä. Maailma on muuttunut, eikä entistä ja nykyistä voi oikeasti verrata toisiaan mittaamalla, kumpi on parempi. Meillä on kuitenkin toivoa, että maailmasta tulee entistä parempi paikka. Perusedellytykset (mm. elinikä) ovat paremmat kuin ennen. Meillä on pelit ja vehkeet, tekoälykin lisääntyy, ja omissa käsissämme on, kuinka niitä hyödynnämme ja millaisen balanssin luomme tekniikan ja ihmisten ja luonnon välille. Toivon, että maailma ja Suomikin menisi positiivisella vireellä eteenpäin ja kestävällä pohjalla, ettei edistetä maapallon tuhoa. Ja jos koitetaan säilyttää inhimillisyys ja yhteisöllisyys, että olemme joukkue, emmekä pelkkiä yksilöitä. Moikataan niitä kanssaihmisiä. Ei jätetä vanhuksia heitteille ja pudoteta heikompia kyydistä. Tuetaan niitä, jotka eivät omin avuin selviä yhtä hyvin. Lapsille pitäisi antaa kunnon koulutus ja eväät elämään. Ja jos kaikki suvaitsisimme erilaisuutta, koska emme voi elää omissa poteroissamme silmät kiinni. Tarvitsemme toisiamme…Amen.


Seuraavassa postauksessa ajattelin kertoilla, miten Suomen talven voi selättää ja nauttiakin siitä.

Kuinka nauttia Suomen talvesta (hyggeilyä)

Tuoksut liittyvät nautintoihin (nettikuva). Hygge/enjoying includes great smells. Joitain vuosia sitten vannoin, etten enää vetele ...