lauantai 12. toukokuuta 2018

Amazing Race Kreikkaan

Naxos Chora city.

Eipä sitä arvannutkaan, millainen Amazing Race Kreikkaan ja Naxoksen saarelle tuleekaan, kun Kuala Lumpurista lähdettiin. Meillä oli siis varattuna Scootin lennot KL-Singapore ja Singapore-Ateena. Moneen kertaan varmistelin netistä, että onhan meillä ScootThru-lennot, että matkalaukut siirtyvät suoraan automaattisesti Singaporessa eteenpäin, ettei tarvita maahantuloa, ja omatoimista laukkujen hakua ja siirtymistä check-in:in kautta seuraavalle lennolle. Normaalisti näin ei tarvitse tehdä, jos liput ovat yhden liputuksen ja varausnumeron alla. No, ei tässäkään tapauksessa, nyt kun selvisi. Ajettiin Grab-taksilla KLIAn kentälle ja ihan kentälle tullessa iski epäusko, että olikohan se Scootin lähtötiski KLIA2:lla eikä KLIA:lla? Lipussa luki Kuala Lumpur International Airport Terminal 2, ja aloin miettiä, että onko se sittenkin KLIAn isomman kentän terminaali 2, vai KLIA2-kenttä, jossa vain yksi terminaali. Taksi pysähtyi KLIA2:n eteen. Huh, olihan se tämä paikka sittenkin. Olisi tuonkin voinut tarkistaa aiemmin netistä. Seuraavaksi etsittiin Global Tax Refund-pistettä, koska meidän piti saada GST-verot takaisin puhelinostoksestamme Low Yat-elektroniikkataivaassa. Liikkeessä täyttivät blanketit valmiiksi veron palautusta varten. Näytimme ostoksen Refund-pisteen virkailijalle, joka kuittasi, että ostos ja kuitti vastaavat toisiaan ja edellytys palautukselle täyttyy, passin kera. Mutta mitään palautusta ei vielä herunut. Kuittasi lapulle jotain.

Oma tyyny lennolle.
Own pillow for the Scoot flight.

Seuraavaksi Scootin check-iniin, koska netissä ei voi tsekata sisään kuin vain Singaporesta lähteville lennoille. Emme olleet viitsineet maksaa erikseen istumapaikkavalinnasta, koska Ateenan koneessakin näytti olevan tilaa, jotta rinnakkaiset paikat onnistuisivat. Jostain syystä tiskin kaveri pisti meidät tuolle 11h lennolle ihan eri puolelle konetta istumaan, minut eteen Silent-osastolle (lisämaksullinen paikka normaalisti) ja Juhan parikytä penkkiä taaemmaksi. Kysyimme, eikös voisi antaa viereiset paikat. Ei voi, kone on kuulemma aika täynnä. Siitä marssimme sivuun tutkimaan koneen varaustilannetta. Oli molempien viereisillä penkeillä tilaa. Mitä helkuttia, sappi vähän kiehahteli. Yrittivätkö, että toinen maksaa sitten erikseen, jotta saa toisen viereen paikan. Ei ymmärrä. Mentiin takaisin ja sanottiin, että ei se kone ole täynnä, voitko muuttaa paikkoja. Kaveri intti, että ei hän pysty, hoitakaa viereiset paikat Singaporessa. Niin kai sitten. Hmp!
Saimme veronpalautuksen (6 %) lähtoporttien puoleisella Globalin tiskillä suoraan pankkikortin kautta. Käteistähän emme enää tarvitse täällä. Yötä vasten lähdettiin lentämään. Oltiin muuten etukenossa eilen päivitetty Suomen puhelinliittymään datapaketti voimaan, jotta Euroopassa on sitten paketit käytössä, nyt kun Malesian liittymän piiristä poistutaan. Saatiin vielä höpöteltyä kentällä Suomeen liittymän saldoa tyhjemmäksi

Changin kentän jalkahieronta.
Foot massage (free) on Changi airport.

Taas edullista Single Malt viskyä.
Always great Single Malt discounts.
 
Lento itsessään meni hyvin Singaporeen. Singaporen kentälle tultaessa oli vähän väsymystä ilmassa, mutta toi kenttä on vaan maailman paras. Ensi töiksemme (oli aikaa reilusti vaihtoon) istuimme hierontatuoleihin tuloterminaalissa, jossa sai ilmaisen 15 min automaattihieronnan jalkoihin. Hyvin kone kouri koivet kuntoon. Juha valitti, että ihan sattui moinen tehokopelointi. Käveltiin Transfer-tiskille viereiseen E-siipeen. Siellä joku keskustelu kävi kuumana tiskillä, joten mitähän tästä tulee, mietin. Sanoimme, että haluaisimme vierekkäin Ateenan koneeseen istumaan, että KL:ssä kaveri sanoi, ettei pysty vaihtamaan paikkoja. ”Olisi sen pitänyt hoitaa se”, täti murisi kireänä. Totesimme, että kaksi kertaa yritimme, ja se vain sanoi, että Singapore hoitaa. Sitten täti laittoi Juhan viereeni istumaan ilmaiseksi lisämaksulliselle Silent-osastolle, jippii!!! Silent tuolla tarkoittaa bisneksen takana olevaa pientä osastoa, jossa on hiukkasen isommat jalkatilat, säätyvä penkkityyny (muuten tyynyt ja peitot ovat maksullisia) ja ei alle 12-vuotiaita lapsia. Ehdittiin jo ostaa reissua varten molemmille apteekista promotarjouksen ihanat Hello Kitty-tyynyt eurolla. No, hyvät tyynyt eivät koskaan ole turhia, niin monenlaisilla tyynyillä on tullut nukuttua. Ehdittiin seikkailemaan kentällä vielä jonkun aikaa. Suosikkimme Cactus Garden ei ollut enää auki (ulkoilmakahvila), mutta olimme sisätiloissa lopun aikaa. Odoteltiin lentoa puhelimien latauspisteellä, jossa selvästi naapurituolilla istui tod.näk. suomalainen nuori mies. Arvelin niin siitä, kun juttelin siskoni kanssa puhelimessa, ja kun mainitsin ”nää mun lenkkarit ei oo mitkään juoksukengät”, niin se kääntyi katsomaan mun kenkiä. Suomalaiseen tapaan ei mitään puhunut.

Hiljainen osasto. Silent seats.

Koneessa huomasimme, että meidän keskellämme oli yksi tyhjä penkki, ainoa koko osastolla, hyvää tuuria. Mun takana istui kaveri, joka oli about 2m pitkä, sillä oli hirveästi vaikeuksia saada jalkoja mahtumaan jalkatilaan. Kone näytti ihan uuden karheelta. Mitään viihdesysteemejä ei penkin takana ole, vaan Scootilta voi ostaa jonkun Viihdesoftan netin kautta, jos haluaa. Musiikkia kuunnellen ja nukkuen meni matka rattoisasti. Kanawrap oli herkullinen alkumatkasta, mutta aamuinen kanaruokani oli täysin mauton, eikä suolaa löytynyt koneesta lainkaan. Jos joskus vielä scootilla matkaan, niin syön pelkkiä wrappeja jatkossa.

Ropelikoneeseen ennätysajassa.
Amazing Race to Athens-Naxos plane.

Aamulla ysin jälkeen saavuttiin Ateenaan. Käytiin ulostuloaulan Aktina Travel-tiskillä kysymässä Blue Star Ferryjen aikataulut Piraeus-Naxos. Olin jo netin kautta katsellut, että seiskan jälkeiseen aamulaivaan ei ehditä, mutta klo 17:30 lähtisi toinen laiva. Ei ollut mitään uutta tietoa tuohon, 5 h kestäisi Naxokselle matka 36 e kansipaikoin. Bussilla pääsisi mantereen toiselle puolelle Piraeuksen satamaan. Sitten Juha keksikin jokerivaihtoehdon. Lähtevien koneiden taululla vilahti Naxos, ja hierottiin silmiä, että meneekö sinne nykyisin lentojakin (lentokenttähän siellä on ollut, muttei lentoja, kun aiemmin ollaan oltu siellä). Lento tosin lähtisi klo 10:40 ja nyt oli jo klo 10. Marssittiin siltä istumalta tutulle Aegeian Airin lipputiskille. Tuttu paikka usean vuoden takaa. Siellä joskus vaadittiin peruuntuneen (lakko) lennon korvauksia ja päädyttiin Ateenaan lentofirman kustantamana 4-tähden hotelliin 3 päivän täysihoitoon odottamaan lentolakon loppumista. Nyt kysyttiin, ehdittäisiinkö mitenkään seuraavalle lennolle. Sitä seuraava lähtisi vasta klo 17 jälkeen. Virkailija soitteli jonnekin, myi liput (80e/nuppi) ja passitti meidät vastapäiselle check-in-tiskille, jossa meitä odotti seuraava virkailija. Klo oli jo 10:20, kun saatiin liput kouraan, lento lähtisi 20 min päästä. Olo oli ihan kuin Amazing Race-ohjelman matkaajalla. Jännää! Laukut hihnalle, ja täti sanoi, että ehtii ne koneeseen. Uskoo ken haluaa. Otettiin juoksuaskelia kohti turvatarkistusta. Ohitettiin jonot, näytettiin liput, että on kiirus, ja meidät ohjattiin tarkistushihnalle. Hiki päässä kaiveltiin läppäriä esiin, tavarat tippuili kassista. Takana oleva täti katseli kipakasti meitä. Lopulta päästiin läpi ja pikahiihdeltiin kohti porttia B19. Hikeä pyyhkien huokaistiin portilla, eihän täällä edes porukkaa mene vielä koneeseen. Kello oli 10:30 ja lähtöaika oli siirtynyt klo 10:50een. Ehdin vielä täyttää vesipullot vesipisteessä. Ihana tunne! Ei 5 h laivamatkaa, vaan pikapyrähdyksellä Naxokselle. Mähän vitsailin vielä lipun oston jälkeen, että minnekähän Kreikan Naxokselle me ollaan menossa, kun täällä on monta Naxos-nimistä paikkaa. Mutta oikealle saarelle päädyttiin. Koneessa paikallinen Tessalonikista kotoisin oleva mies kertoi meille, että nämä Naxoksen koneen ovat olleet viime aikoina aika täynnä, että hyvä säkä meillä, että saatiin paikat. Lupaavalta kuulosti, että täällä on muitakin turisteja, ettei ole tyhjää. Koneellinen porukkaa näytti näin lauantaiaamuna paikallisilta enimmäkseen.

Kypsät asunnon metsästäjät.
Looking for an apartment is full work.

Kentällä otettiin taksi. Kysyin onko tää mittaritaksi. Me ei pahemmin takseilla olla ajettu kuin Santorinilla vuosia sitten. Ukko sanoi, ok. Sitten katseltiin, että aloitusmaksu on 7e. Kyseltiin, mitäs peliä tämä on. Ukko selitteli, että lentokentälle pitää hänen maksaa 4e ja matkatavarat on 3e. Kuulosti kusetukselta, mutta minkäs teet, kun oli viimeinen taksi paikalla, eikä kävelläkään viitsinyt näitä paria kilsaa kamojen kanssa. Arvottiin osoitteeksi tuttu Palatia-hotelli, kun ei ollut mitään varauksia etukäteen tehtynä. Mittari näytti yhteensä 13 e. Vähän tikutti, mutta maksettiin pois. Kummasti tulee aina se ensifiilis paikasta taksikuskien välityksellä, joko paska maku tai hyvä fiilis. Siitä sitten kävin kysymässä majoitusta ensimmäisestä paikasta. Hinta 100e/yö. Boutique-hotelli, tyhjän näköinen, ei otettu. Oltiin tutkittu, että studioita saa 22-25 e/yö tähän aikaan vuodesta, mm. Agia Annasta. Koko Agios Georgioksen lahti (keskustan vieressä) näytti aika tyhjältä, ketään ei näkynyt missään. Uskaltaako rannalle edes lähteä majoittumaan kauemmas, kun paikat saattavat olla kiinni (kuskikin niin jutteli), kun ei ole sesonki. Olet sitten motissa. Aloitetaan nyt kaupungista, ja katsotaan sitten. Kuumuudessa rullattiin lentolaukkuja. Käytiin tutussa Palatiassa kysymässä. Ukko väitti, että hotellissa on vapaata vain ekassa kerroksessa (kaikki parvekkeet oli luukut kiinni, kun katsoimme), ja pyysi enemmän hintaa kuin Booking. Muistimmekin, että tuo ukko oli ihan sekopää, kun viimeksi tuolla oltiin. Jutteli ihan hulluja juttuja, ei hyvä. Jatkettiin matkaa, ja minä (osin kreikan taitoisena) kävin tutkaamassa huoneistoja, kun Juha odotti ulkona laukkujen kera. Mun ilme aina kertoi, millaisia semi-basementteja (kellarihuoneita) oli tarjolla. Hinnat 25-50 e/yö. Ihmeellistä, että viitsivät pyydellä jopa kesähintoja, kun kaikki luukut olivat kiinni, tyhjää täynnä. Osa hotelleista täysin suljettuja vielä. Mietittiin, että haukattiinko tässä nyt jotain ruskeeta mömmöä. Osa huoneita tarjoavista olivat himppasen koppavia, jos hinta tai huone ei kelvannut meille. Asia, mikä toimii aina: ota tauko, syö tai juo, niin kyllä se siitä. Astuttiin sisälle tuttuun New Car-autovuokraamoon, josko moikattaisiin tuttuja naamoja. Kicki ei ollut paikalla, mutta miehensä Yannis oli. Ei ihan heti meitä muistanut (enempi vaimon kanssa jutusteltu aiemmilla lomilla). Kysyi, saako olla frappea, eli kreikkalaista vaahtokahvia. No, toki. Ukko surautti kahvit muovimukeihin ja siinä me pillillä hörpittiin frappea juttelun lomassa. Juha kävi katsomassa ulkona autotarjontaakin, 20-35 e/päivä. Kallein avo-Fiat, söpö kuin mikä. Ehkäpä sitten otetaan myöhemmin pirssi. Nyt ei ainakaan kannata toiselle puolelle saarta ajella, kun ei siellä ole mikään paikka oikein aukikaan. Välillä muistelin kreikan kieltä, kun on vähän ruosteessa näin monen vuoden jälkeen. Ukkeli innostui huutelemaan Bravota. Varmaan siinä oltiin yli puoli tuntia ja sitten hän kutsui kaverinsa Georgioksen (vaimon veli) paikalle. Iso mies tervehti meitä, vähän mietittiin, että mitäs nyt tapahtuu. Yannis tiesi, että etsittiin asuntoa, ja sanoi, että miehellä on siisti asunto tuossa ihan kulman takana tarjolla, että käykää edes katsomassa. No, ei tässä menetettävää. Ei odotukset olleet kovin korkealla, kun tuo iso köriläs nappasi mun laukun vetoon ja johdatteli lähikujalle. Siihen mennessä Yannis oli ehtinyt vain sekoitella frappeaan, ehkä millin hörpätä. Kertoo täkäläisten frappen juonnista. Kuulemma 4h normaalisti yksi kahvi kestää.

Löytyhän se! 
Finally found Windmill apt!

Mies kantoi laukun ihan ylimpään kerrokseen asti. Peruskreikkalainen valkoinen kivirakennus, ei tiennyt, mitä odottaa. Portaikko ihan perussiisti, hyvä merkki että ylimpään mentiin. Kiva ulkoterassi tervehti uusine aurinkopenkkeineen. Oven takaa löytyi siisti yhden makkarin huoneisto. Tosi viihtyisä. Ja toinen iso terassi merinäkymin takana. No, huh mikä tuuri. Hinta 25 e/yö. Sovittiin, että ollaan nyt pari yötä ainakin ja mietitään jatkoa sitten. Käteltiin. Piti ihan kaupungille kävellessä mennä kiittelemään Yannista hyvästä teosta. Juha sanoi, että tuo sitten joku päivä kunnon viskiä, jotta voidaan maistella yhdessä. Yannis halusi vielä tarjota aika perinteistä (ei niin hyvää) kreikkalaista punaviiniä minilasillisen, ennen kuin jatkamme syömään. Siitä sitten oli mukavaa lähteä tutkaamaan tuttuja huudiloita keskustaan. Hiljaista oli edelleen kaduilla. Haettiin vain kebabit tutulta grilliltä ja käveltiin kotiin ja univelkoja kuittaamaan.

torstai 10. toukokuuta 2018

KL Tower-tornivisiitti

Skydeckillä Skyboxissa.

Piti ihan tarkistaa, mitä mä olen täällä blogissa viimeksi höpötellyt. Tosiaan se cityelämä alkoi maistumaan saaren jälkeen. Pientä kulttuurishokkia oli helpon ja luonnonraikkaan saarielämän jälkeen kaupungissa, mutta nopsaa siihen tottui, että elää ilmastoiduissa tiloissa suurimman osan aikaansa. Hullulta tuntuu, että Suomessa elellään talvi sisätiloissa lämmityksen kuivaamassa ilmassa, ja näissä Aasian maissa taas kylmennetyssä kuivassa ilmassa. Ulkona sikäli voi olla ihan miellyttäväkin keli pilvisäällä, mutta kaupungissa ei oikein tee mieli lähteä kävelemään katupölyn kyllästämässä ilmassa, kun ei niitä puistikoita ollut ihan siinä hollilla, kypsää lähteä junilla ajelemaan Botanical Gardeniinkaan. Tuosta viherkaipuusta sain kuitenkin idean, että lähdetään tutkaamaan KL Towerille (Menara-torninakin tunnetaan) sitä luonnonvihreenä kartassa näkyvää länttiä. Olin lukaissut, että siellä löytyy kävelyreittejä, eläintarha ja joku upsidedown eli väärinpäin oleva hassu talokompleksikin. Siinä kuumuudessa sitten hikipäässä tallusteltiin tornin suuntaan (muutama km matkaa), kunnes Juhan sandaali sanoi itsensä irti justiinsa, kun oltiin päästy kaikkien krääsä- ja sandaalikauppojen ulottumattomiin eli Istana-hotellin kulmalla. Juha oli just ennen lähtöä kehunut, miten hyvät ne japsisandaalit on, jotka joku oli jättänyt saarimajoitukseemme perinnöksi. Nyt se tossun varpaanväli”nappula” katkesi pohjasta ja hihna pomppasi varsineen ylös ja sandaali lensi kaaressa eteen. Mulle tuli korjausidea ja laitettiin mun hiuskuminauhalla sandaali kävelykuntoon.

Tornia 421 m ylöspäin.
KL tower of 421 m.

Päästyämme tornin alaportille tuli sopivasti ilmainen shuttle bussi paikalle ja hypättiin kyytiin. Matka tornille on aika lyhyt, mutta kiemurteleva ylämäki siinä kuumuudessa risalla sandaalilla ei houkutellut hirveästi. Vastoin ennakkoajatuksia unohdimme viheriöivät alapihat ja eläintarhat, ja aloimmekin pohtia, josko ihan torniin menemme visiitille. Tornin korkeus antennin yläpäässä on 421 m ja kun kummun korkeus huomioidaan, niin ollaankin jo Petronas-tornien korkeuksissa. Sinne emme ole vielä olleet motivoituneita menemään, koska yleisösilta sijaitsee suhteellisen alhaalla (170 m) tornien korkeuteen nähden (452 m). Mietimme KL torniin maksamista (n. 20 e) muutaman minuutin ja syöksyimme hissijonoon. Hetimiten hissi tulikin alas ja pääsimme maistamaan nousukiitoa. Aika tasainen kyyti, vähän korvia piti paineistaa. Otimme siis kalliimman lipun Skydeck-tasanteelle, joka on tornin ylin kerros ennen antennipuikkoja. Siellä oli vain siis hissillinen porukkaa ja jono Petronas-tornien puoleiselle Sky Boxille luokkaa 8-10 min. Noita näköalalaatikoita on kaksi, toinen on toisella puolen tornia suuntana länsi eli lentokenttä ja KL Central. Tämä Petronaksen puoleinen on tietysti suositumpi näköalansa vuoksi. Laatikko on siis uloke KL tornista, ja siinä on lasinen pohja, joten etukäteen vähän hirvitti, jähmetynkö paikoilleen kauhusta. Meikäläisellä on vielä muistissa Macao-tornin n. 223 m korkeudessa ollut lattiapohja, joka aiheutti mulle ihan tönkkösuolatun kauhun. Korkeenpaikan kammo on jähmettänyt mut jopa Jyväskylän mäkihyppytornin rappusillakin.

Skybox, lasilattia. Glass floors.

Graffiti ylätasanteella.
Graffiti onnSkydeck.

Nyt sitten vuorollamme astuimme lasipohjalle sukkasilleen, koska kengät piti riisua pois. En katsonut ensin alas, vaan torneille. Ihana maisema. Sitten vilkaisin lattian läpi Shangri-La hotellia ja muita rakennuksia, uima-altaita ja maanteitä. Hienot maisemat, eikä tuntunut yhtään missään. Sitten kun välillä liikkui ottamaan kameran kanssa kuvia, niin vähän oli outo tunne, muttei kammoa. Tästä tuli muuten mieleen, kun mökkinaapurimme ”Reiska” Perhentialta kertoi, että purjehtijoilla voi olla ensimmäiset päivät vesillä ihan hirveen huono olo ja laidan yli laattaamista, mutta n. 4 päivän jälkeen merenkäyntiin tottuu. Mietin, olenko tottunut jo korkeuksiin, kun hotellihuoneistommekin on 23:nnessa kerroksessa. Tai sitten tässä on vähän samaa kuin lentokoneessa olemisessa, että kun on tarpeeksi korkealla, niin se ei ole niin paha kuin matalammalla. Tiedäpä häntä. Joka tapauksessa oli ihanaa nauttia maisemista vailla kauhua. Tietysti piti kuvia ottaa vaikka missä asennossa. Muutama minuutti oli aikaa, joten vähän tuli pikaisesti tähtäiltyä, eikä ihan mietittyä, mitä kuvailee. Siksipä tulimme vielä uudemman kerran paremmin varautuneena koppiin jonon kautta. Jotkut otattivat kuvia itsestään ammattivalokuvaajan toimesta, joka siis kuuluu tornin tarjontaan.

Kuvaaja. Photographer.

Tunnetummat tornit. Petronas view.

Ulokkeelta meni rappuset näköalakahvilaan, jonka läpi vaan talsimme. Eipä siellä ollutkaan kuin yksittäinen asiakas. Kivaa oli katsella tuttuja paikkoja ja juna- ja monorail-ratoja ilmasta käsin. Hotellimmekin (27 kerrosta) näytti aika matalalta täältä katsoen, kuten myös Berjaya Times Square, joka on melkein tuplakorkuinen hotelliimme nähden. Jopa Signature-tornikin (josta tulee siis Kaakkois-Aasian korkein) näytti vaatimattomalta täältä käsin katsottuna. Mahtava infinity-kattoallas oli Platinum-hotellin katolla, josta varmasti oli upeat näkymät Petronaksille. Toisella puolella näkyi pitkälle jatkuva kaupunki, kun taas Petronaksien puolella tulee vuoret vastaan ja kaupunki loppuu. Jonkin verran täällä on saastesumua, mitälie, sen näkee aina pitkälle katsoessa. Ei tämä mitään kaunis kaupunki ole, ja katot on usein aika rumia, kuten nyt Aasiassa on. Toisella ulokkeella ei ollut yhtään jonoja, joten sielläkin kävästiin muutamaan otteeseen erikseen. Kivasti tukka hulmusi tuulessa, aurinkokin oli välillä pilvessä. Kivaa olla ulkoilmassa, eikä ilmastoinnissa. Olen lukenut, että tasanne suljetaan, jos sataa, tai jopa jos tihuttaa vettä. Eikä kuulemma rahojaan saa takaisin, jos on esim. netistä ostanut liput etukäteen. Kannattaa siis ostaa vasta paikan päältä. Nyt tuolla Skydeckillä ei ollut kuin parikymmentä ihmistä maksimissaan.

Platinum-hotellin kattoallas.
Roof pool of Platinum hotel.

Signature on korkein torni ja punertavat on Berjaya TS.
Highest is Signature tower and Berjaya TS towers those red ones.

Siirryttiin Observation deckille, eli alimmalle tasolle tornia. Hissillä matka alemmas kesti yllättävänkin kauan. Välissä on ravintolakerros, josta on 360 asteen näkymät kaupungille. En ole ihan varma, pyöriikö se, kuten Näsinneula, vai on vain paikallaan. Sinne varmaankin tarvitaan pöytävaraus, jonka pystyy alakerran (lippujen ostokerros) tiskillä tekemään, jos tarvetta. Tuolla alemmalla turretasolla olikin hitokseen intialaisia, eritoten Petronaksien puolella. Tukipilarit rajoittivat näkyvyyttä, eikä tunne ollut ihan sama sisätiloista katsoessa maisemia. Siellä oli kyllä ilmaiset kiikarit, joilla pystyi zoomailemaan esim. uima-altaille ja tutkailemaan lähempää uimarenkaalla kelluvaa lasta ja äitiä. Meistä otettiin valokuvakin jotain tympeän vihreää seinää vasten, kun saavuttiin hissistä kannelle. Ilmeisesti siihen laittavat jälkikäteen jonkun kivan tornitaustan, jos haluaa ostaa itselleen ison kuvan tai jääkaappimagneetin omalla kuvallaan. Olisimme mielellämme nähneet sen kuvan, jotta olisi voinut harkita sen magneetin ostoa, mutta ei ne jostain syystä helposti löytäneet kuvaamme. Olisi pitänyt muistaa tarkka kellonaika, kun saavuttiin. Eipä tuolla kovin kauaa jaksanut olla, vaikka tornin Wifistä tuli jotain samalla ladattua.

Suklaapuodissa. Chocolate shop.

Ala-aulaan kun laskeuduttiin tornista, niin joku innokas nuori nainen halusi näyttää meille suklaamyymälän, jossa saa myös maistiaisia ilmaiseksi. No, pitihän se sitten kiertää ja napostella muutamia pikkurillin pään kokoisia makupaloja. Vähän kalliin puoleista suklaatia, jopa kalliimpaa kuin meidän herkkusuklaamme Lindh. Kiinalaisille oli tehty durian-suklaata, kuulemma ne ovat hulluna tuohon hedelmään, jonka kuori haisee mädälle. Itse hedelmä on tietysti ihan hyvää, mutta emme me nyt sitä minään superherkkuna pidä. Paras suklaa oli varmaan Tiramisu, muttemme ihan huumaantuneet ostamaan sitä. Talsittiin takaisin shuttle bussille, ja lähdettiin alas portille. Matkalla näimme ylösalaisin olevan talon, ja mietin, että tuollahan ajattelin käydä, mutta ehkä joskus toiste. Alaportilta lähdimme kävelemään syömään. Vähän kierrettiin epähuomiossa pidempää reittiä. Päädyimme tuttuun arabialaiseen Halab-ravintolaan. Katseltiin tornin kuvasaldoa. Onpas kivaa olla välillä ihan turistina KL:ssä.

Paras baari? 
Paras=best in Finnish.

Halab ja lime minttujuomat.
Lime mint smoothies of Halab.

Kauas pilvet karkaavat - kuja matkan varrella.
Clouds of the alley on the way to hotel.

Mitä muuta KL:ssä?

Käytiin joka miehen lempimestassa useamman kerran eli Low Yat - elektroniikkataivaassa. Löytyi hyviä vara-akkuja puhelimien lataamiseen halavalla. Sri Computers on superkauppa!

Hallelujah, elektroniikkaa!
All kinds of electronics on Low Yat.

Päästiin näkemään Malesian parlamenttivaalipäivä, joka on kansallinen vapaapäivä. Äänestysikä on  minimissään 21v ja äänestysaikaa vain yhden työpäivän verran 9.5. Äänestäneeltä mustataan yksi sormi, jottei pääse toista kertaa äänestämään. Malesiassa tuli jytky, eli vihdoin kuuden vuosikymmenen jälkeen vaihtuu uusi hallitus. Najib Razakin (skandaaleissa ryvettynyt) pääministerikausi on ohi ja valtaan astuu uusi puolue, jonka edustaja on 92-vuotias Mahathir Mohamad, tuleva maailman vanhin pääministeri. Kansa odottaa luvattuja uudistuksia kuin nousevaa kuuta. Mm. GST (goods and services tax) haluttaisiin poistaa (nyt 6%). Kansa kiljui ja heilutteli puoluelippuja ohi ajavista autoista yöllä, kun vaalitulos selvisi. Saa nähdä, mitä tästä seuraa.

Kun oli vapaapäivä, niin porukkaa oli liikkeellä (vapaa jatkui monella loppuviikon) Berjaya Times Square ostarillakin. Me käytiin sushilla ja jousiampumassa. Me Robinhoodit vetästiin 50 nuolta kumpikin tauluihin. Kivaa!

Sushi King, vaalipäivä.
Sushi King, election day in Malaysia.

Jousiammuntaa vaalipäivänä.
Archery on election day.

Muutamana päivänä otettiin ihan hotellin aamupalabuffetti. Mukavaa oli syödä uima-altaalla ulkona, eikä sisätiloissa omassa huoneessa. Tulee vain aina syötyä ihan liikaa, kun on kaikkea tarjolla. Sitten välillä saa tuta aasialaisten turistien (lähinnä intialaisten) etuiluyrityksiä, ja joku intialainen ukko halusi hamstrata kaikki kahvimaidot omaan termospulloonsa. Henkilökunta tuli valistamaan, että ei ihan tuollaisilla töniköillä tarvitse tulla lypsämään buffetin maitotonkkaa tyhjäksi, kun minä jäin odottelemaan lisää maitotäydennystä. Välillä siellä vallitsee jonkinasteinen kaaos, mutta kun malttaa itse hissukseen odotella, niin aina tulee ruokatäydennystä ja ruuhka hellittää lähempänä kymmentä. Intialaisten lomat toivat tosiaan hurjasti porukkaa huudeille. Naapurissakin kävi ovea koputtelemassa (lue hakkaamassa) jos jonkunlaisia ”abuja” aamuisin. Pienessä naapurihuoneessamme majaili pysyvästi 5 henkeä ja välillä siellä pyöri useampia. Intialaisilla ei ole volyymisäätöä äänitasoissaan, sen verran ne aina kailottavat käytävillä, olivatpa sitten puhelimessa tai kaverin kanssa juttusilla. No, mukavaa ja enimmäkseen rauhallista oli silti olla Furamassa 11 päivää. Henkilökunnasta on tullut vähän kuin kavereita meille. Kyllä Aasiassa on omat hyvät puolensa, kun siellä tottuu olemaan. Joku helppous, joka osin myös liittyy hintatasoon, että enempi on valinnan varaa kuin Euroopassa, tosin myös on kulttuurillisesti vähän köyhempää meininkiä ja isompaa eriarvoisuutta. Ilmasto on lämmin ja vihreys vallitsee, paitsi ei kaupungeissa tietenkään. Kosteus tekee hyvää hengityselimille, iholle ja hiuksille. Mutta katsotaan, miltä taas Eurooppa tuntuu neljän kuukauden Aasian jälkeen. Odotamme jo kovasti paluuta ns. sivistyksen pariin.

Aamupalaa altaalla.
Breakfast buffet on Furama.

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Kuala Lumpur, sielun ja ruumiin ravintoa

Saari piti otteessaan

Viimeinen päivä, Kippis hienolle saarelle!
Cheers, great island, Pulau Perhentian Kecil.

Snorkkeliasema Long Beachillä.
Snorkels available on Long Beach.

Mitä ihmettä tapahtui, kun viihdyimme 9 viikkoa Pulau Perhentian Kecilillä? Saari on saanut nimensä kauppalaivojen pysähdyspaikasta; Perhentian tarkoittaa malen kielellä pysähtymistä ja kas mekin pysähdyttiin saarelle toden teolla. Tommy Helstenkin on kirjoittanut kirjan Pysähdy, olet jo perillä, että otettiin vinkistä vaari. On se kumma, miten viimeksi tuolta lähtiessään kolme vuotta sitten ajatteli, että ei enää tällaisia askeettisia paikkoja tai majoituksia, ja sitten kuitenkin tänne päädyttiin. Jos joku olisi mulle pari kuukautta sitten sanonut, että tulette olemaan siellä 9 viikkoa, niin olisin nauranut päin näköä. Mutta ihminen tottuu kaikkeen, vähän sama kuin kesämökillä kävi kesällä. Joku siinä luonnon läheisessä olemisessa ja askeettisuudessa viehättää. Ja ne maisemat! Välillä miettii, että pitäisi olla virikkeitä, että mieli pysyy vireenä, ja toisaalta taas parasta on, kun ei ole mitään häiriötekijöitä, eikä tekemistä. Iltaisin mietti, että olisiko aika lähteä, ja aamun valjetessa meren kimmeltäessä kirkkaana pohti, eihän täältä minnekään pääse. Long Beachin puolellakin oli jo niiiiin kirkasta vettä, että. Kun tuulet miedontuu, niin maisemat paranee sielläkin. Tosin nukkuminen välillä kävi kuumaksi, että piti vähän yölläkin pyöräyttää tuuletinta, kun ilma seisoi. Vauvatalkkia kului, että pysyy kuivana.

Aaah, kelluntahetki Lonkulla.
Ah, floating for a moment on Long Beach.

Hienoa, että suklaajat kerää roskia!
Divers are collecting garbage, great!

Välipalaa Ompussa. Snack on Ombak.

Telttamajoitusta paikallisille.
Tents for local people.

Auringonlaskut. Sunsets from the balcony.

Jotkut sukellusporukat alkoivat jo vitsailla, että saatetaan jäädä pysyvästi saarelle, jos ei olla varovaisia. Vähän kyllä alkoi tulla pientä angstia, että noinkohan sitä autojen sekaan ja kaupunkiin enää sopeutuu lainkaan. Kyllä elämä on askeettisuudessaan helppoa, kun kaikki mitä tarvitset on parin sadan metrin säteellä. Luonto, uimapaikat, kaupat, ravintolat, ranta, whatever... Loppua kohti oleminen kävi helpommaksi, eikä currynuudelitkaan enää haitanneet, kun niihin alkoi tottua. Aamupala oli joka aamu yhtä nautintoa Ewansissa. Toisaalta tarpeeksi on tarpeeksi eli aika aikaansa kutakin.

Tämä kuuro poika oli jokapäiväinen ilomme Ewansissa.
This deaf guy made us happy every day on Ewans.

Uusi Mimpi-hotelli avasi jo ovensa. Ainoa paikka, jossa on allas.
New Mimpi-hotel is opened, the only hotel with the pool.

Adamin kahvila Kuala Besut laiturin vieressä.
Adam's cafe next to Kuala Besut jetty.

Maata saatiin taas jalkojen alle Kuala Besutissa. Mukava yllätys oli, että muutama ystävämme saarelta tuli päiväksi maihin kanssamme samalla aamuveneellä. Palasivat sitten takaisin iltapäivällä. Me otettiin pirssi aamupalan jälkeen kentälle ja jännitettiin, ehditäänkö koneeseen, kun tehtiin kiire itsellemme. Onneksi oli nopea kenttä. 

Vaalimainos eli hallituspuolueen lippu.
Election coming, flag of the Government party.

Täällä on vaalit tulossa parin päivän päästä, ja taksikuski perehdytti meitä eri puolueisiin ja niiden lippuihin, joita liehui aika lailla teiden varsilla. On tullut muutamien paikallisten puheista selväksi, että maassa on johtajia, joiden politiikka ja korruptoituneisuus ei ole kansan mieleen. Samana päivänä eli 9.5. on muuten KL:ssä Bruno Marsin konsertti isolla areenalla, joka on valitettavasti loppuunmyyty. Meidän yksi lempparibändi. Sen sijaan ihmeteltiin, kun paikallinen (tai matkalaukuista päätellen kauempaa tulleet) nuoriso tuli jonottamaan jonkin korealaisen poikabändin Wanna One lippuja jo pari päivää ennen myynnin alkua. Jono oli pitkä (kymmeniä metrejä) ja piteni päivien edetessä, asuivat siinä katukäytävällä. Hyvin täällä osataan jonottaa.

Lippujono. Yangsters queueing for Korean boy band Wanna One tickets.

Kuala Lumpur, city-elämää

Eli edellisissä kuvissa hypättiin jo Kuala Lumpuriin etukenossa... Ja niin siinä kävi myös, kuten aavisteltiin, että mukavaa oli tulla myös ilmastoituun moderniin hotellihuoneeseen Furamaan Kuala Lumpuriin takaisin ns. sivistyksen pariin... Kivasti vappua vieteltiin Pavilionin ravintolatarjonnassa ja live-musiikin parissa. Ensi töiksemme mentiin tuttuun Weissbrau-ravintolaan nauttimaan hyvistä oluista, viinistä ja pihviaterioista perunasalaatteineen. Katseltiin paikallisten vapaapäivää edeltäviä tunnelmia. 

Kippis aviomies juhlapäivänä!
Cheers hubby on anniversary!

Siitä lähdettiin kuuntelemaan No Black Tie-jazzbaariin bändejä, jotka puffasivat Borneo Jazz Festival-ohjelmistoaan. Oli kyllä jo viimeinen bändi menossa, kun ehdittiin paikalle. Toi paikka on kuin minikonserttisali, upea akustiikka kahdessa kerroksessa, kapea ja pitkä baari ja sali. Ihastuimme paikkaan välittömästi. Se oli paikallisten paikka, ulkoa päin hyvin huomaamaton. 

Bändi No Black Tie klubin yläkerrasta kuvattuna.
Band shot taken from upper level of No Black Tie jazz club.

Kun oltiin aikamme tunnelmoitu ja juteltu tiskillä viimeisen bändin porukan kanssa, siirryttiin läheiseen Pisco Bariin. Siellä oli muuten hyvä latinomusiikki ja tunnelma, mutta humalaiset länkkärit heiluivat äänekkäänä ja baarimikko yritti ottaa pisco soureista liikaa maksua. Saatiin kyllä puhuttua oikea hinta, jäi vähän katkera maku, eli kannattaa suosia paikallisten paikkoja.

Pisco Bar vielä hiljaiseen aikaan.
Pisco Bar, latter night very crowdy.

Laitanpa tähän muuten erään kartan, jossa näkyy muutamat livemusapaikat, niitä kun on kuullut ja muutamissa on itse tullut poikettuakin, jos ei nyt, niin aiemmilla kerroilla. KL Live-keskuksen vieressä on Hard Rock Cafe, jossa liveä myös. Vilkaistiin tänään, että huomenna ja tiistaina olisi No Black Tie:ssä taas hyvää jazzliveä tarjolla.

Livemusapaikat KL:ssä (saxofonit ja tuoppi).
Live music spots of KL (saxophones and beer), Hard Rock Cafe situated next to the KL Live center.

Sitten muutama päivä meni rattoisasti kuvakirjaa Italian reissuilta kootessa Ifolor-sovelluksella (lahjaksi). Kerran olen aiemmin tehnyt yhden kuvakirjan ja nyt on jo suorastaan homma hanskassa. Tuommoista voisi vaikka työkseen tehdä, niin innostuin hommasta, ettei tunnit tuntuneet missään, hyvä kun malttoi lopettaa. Sitten eräs ilta tavattiin Perhentian mökkinaapurimme ranskalainen "reiska", joka kylläkin asuu Espanjassa pysyvästi. Käytiin yhdessä elektroniikkataivas-Low Yatissa puhelinjahdissa. Siitä mentiin kimpassa kebabille Damaskokseen. Yksi meidän lemppari-pikaruokamesta, jossa saa herkullisia kebabeja sekä tabouleh-salaattia. Tilattiin Juhan puhelimella Grab-taksi reiskalle, kun sen puhelimesta loppui akku. Täällä muuten Uber-taksi on lopettanut toimintansa, kun Grab osti sen. Taksi olikin lentokentältä 65 RM + n. 10 RM tietullit, eli ne ei kuulu taksin hintaan, joka on kyllä vakio, eikä ruuhka-aikariippuvainen, kuten Uber oli. Reiska ei ollut KL:ssä kuin yhden yön, ja lähti jatkamaan matkaa. Siinä vasta fantastinen tyyppi, olemme muuttaneet paljon saarella oloaikana käsityksiä ranskiksista, positiiviseen suuntaan.

Low Yat - elektroniikkataivaassa.
Low Yat Plaza for all kinds of electronics.

Anyway, sitten eilen varattiin lentoliput Scoot-halppisyhtiöltä (Singapore Airlinesin tytäryhtiö, ex-Tiger Air) KL-SIN-ATH eli Kreikkaan Singaporen kautta viikon päästä. Perushinta oli halpa eli reilu muutama sata euroa per nekku, mutta lisukkeet tulikin sitten kalliimmaksi (satku lisää). Ruoka oli pakko ottaa, kun on 11 h lento Sinkusta Ateenaan ja matkatavaraa 25 kg verran. Kauhutarinoita liikkuu netissä ko. firmasta, mutta toivottavasti ei tule mitään ongelmaa. On onneksi vain yksi sama lippu ja vaihto pitäisi mennä ilman Singaporen maahantulo- ja matkatavarasäätöjä eli suoraan lennosta kohteeseen. Eurooppaan on kiva mennä, kun siellä jo tarkenee. Ihanaa, että Suomessakin kelit on jo kesäiset.

Herrkullista kiinalaista.
Delicious chinese food.

Back to business, elikkä lippuvarausten jälkeen lähdettiin levollisin mielin Pavilioniin kävelemään ja etsimään ruokapaikkaa. Oli muuten hyvä oivallus Juhalta hommata Tourist Reward-kortti (passia vastaan sai Pavilionin infotiskiltä), jolla saa mm. 10-15 % alennuksia ravintoloista, ja saisi monista muistakin paikoista 7 päivän aikana ostarilla, jos olisi shoppailija. Olin tsekannut, että joku japanilainen ravintola vois olla kiva, mutta onneksi osuttiin Din Tai Fung-ravintolaan, jonne hälytyskelloni soittelivat  runsaasti. Muistin oikein, eli paikka on KL:n Tripadvisor-kakkonen kiinalaisista ravintoloista (600 kpl). Sinne siis. Mukava interiööri ja kiva kiinalaispössis. Muutama turre oli eksynyt sinne myös. Tilattiin Xiao Long Baoja (nyyttejä, joissa katkarapua ja kanaa), Wontoneita (erilaisia nyyttejä ravulla ja possulla) sekä hapanimelää kanaa riisillä. Päälle pannullinen jasminteetä. Inkiväärit kipon pohjalle, liru riisiviinietikkaa, soijaa ja chilimössöä päälle. Tikuilla taiteillen dippaus liemeen ja nam. Noi puikot vaati taas hetken, että pysyi käsissä noi liukkaat nyytit. Noi wontonit oli meidän suosikit, piti tilata lisää. Turrekortilla sai kaupanpäälle talon aperitiivin, otettiin lopuksi. En ihan hahmottanut, mitä kaikkee tuossa salaatissa oli, mutta ainakin tofua, meduusaa, ituja ja jotain vihreetä, mitä lie levää, ei kyllä levälle maistunut. Se oli kaikenkaikkiaan ihan mautonta, ja masu oli jo täys, joten jäi syömättä. Tulipa maistettua meduusaa, oli vaan ihan kuin pehmeetä muovinuudelia. Se on jännä, että täällä saa syödä masunsa täyteen paikassa kuin paikassa ja lasku on jotain kymmenen euroa per nekku (jos ei nyt ala olutta killittämään).

Japsikadun malliruokia.
Tokyo Street with food plate presentation.

Pavilionilla on muuten valtava Japani-katu yläkerrassa ostarin puolella, josta löytyy useita japanilaisia ruokapaikkoja, hienojakin ravintoloita sekä useita japsiliikkeitä. Täytyy joku päivä mennä syömään tuonne. Nyt käytiin vaan kuluttamassa energiaa ruoan jälkeen. Kirsikan kukinta-aika on Japanissa jo pian ohi, mutta täällä on ikuinen kukinto tekopuiden muodossa.

Esteri pamautti kylään ilmoittamatta.
Expected rain came unexpectedly ;)

Olemme saarielämän jälkeen päässeet taas kuntoiluun käsiksi, eli hotellin salilla on kiva pirskotella hikeä ympäriinsä ja pulahtaa ulos altaaseen. Eilen ajateltiin mennä altaalle ja jopa istahtaa aurinkotuoliin hetkeksi. Heti kun otin askeleet pyyhkeen kanssa altaan reunalle, niin Esteri alkoi heittää vettä kunnolla ja kauhee monsuunituuli riepotteli pihan palmuja. Ukkonen rymisteli ja salamat leiskui, ihailtiin tuota ilmaa altaan reunalla jonkun aikaa. Tänään jopa nautittiin hetki altaasta ja istuin tuolissa vähän aikaa, ennenkuin pilvet taas saapuivat. Tämä ilma on niin morsian, eli ihon lämpöistä. Sade ei haittaa yhtään, kun kahteen kuukauteen ei montaa kertaa ripauttanutkaan. Ukkosta on kiva katsella 23. kerroksesta. Tykkään kovasti, kun välillä pääsee ilmastoituun huoneeseen. Yöt nukkuu hyvin, ei ole patja niin muhkuilla kuin saarimökissä.

Taas syömässä, Halab valloitti meidät tällä kertaa.
Halab served us excellent arab food.

Niin, ja nyt ei yhtään harmita olla täällä vielä perjantaihin asti, kun löytää aina uusia mahtavia ruokapaikkoja. Tänään satuttiin kävelemään Taps Beer Barille, jonka olimme bonganneet netistä läheltä No Black Tie ja Pisco Baria. Olutvalikoimat näyttivät aika hyviltä ja ruokia oli kehuttu (tosin länkkärimättöä, kuten purilaisia). Sisällä todettiin, että liian ilmastoitu paikka. Ja hierottiin silmiä, että onko tää Helsingin hinnasto vai mikä. No, päätettiin skipata sitten tuo hanapaikka, olkoonkin hyviä oluita. Sitten päätettiin mennä katsastamaan eräs hyvältä näyttänyt ravintola, jonka ohi juuri käveltiin eli Halab, Lähi-Idän ravintola. Ajateltiin, että on varmaan hintava, mutta vilkaistaan nyt menua. Hyvännäköisiä ruokia ja hinnat edullisemmat kuin ympäristö antoi ymmärtää. Siihen jäätiin ja tilattiin fetasalaattia (ai, että oltiin kaivattu!), lemppariamme tabouleh-salaattia, kebab-jauhelihapatukoita tomaatti-sipulihöysteellä, leipää, mangosmoothia ja lime-minttusmoothia. Aijai, mitkä maut. Ympäristö oli siisti ja paljon syöjiä, ihan jonoksi asti. Loppuun vielä turkkilainen kahvi (maistui hiven minttua ja kardemummaa, vahvaa ja hyvää) ja riisivanukas pistaasilla. Masu täys ja makuhermot tyydytetty. Sukraan!!! 

Katuruokaa Jalan Alorilla.
Street food of Jalan Alor.

Hierontapaikkoja Chankatilla.
Massage places on Changkat Bukit Bintang.

Sitten käveltiin vielä läheisen Chankat Bukit Bintang-ravintolakadun kautta. Tsekkailtiin viski- ja rommibaarien tarjontaa, mutta päätettiin tallustella hotellille takaisin. Ja matkalla bongaltiin hierontapaikkoja, joita on ihan putkeen ko. kadulla Jalan Alorin ruokakorttelin nurkalle asti. Hieronnat on noin 10 e/h, not bad.

Käytiin halppiskaupassa matkalla ostamassa iPhone-latausjohto kahdella eurolla ja minimarketin kautta kohti hotelllia. Kymmenen aikaan illalla täällä iskee aina päälle kova kosteus ja kuumuus, ja just kun hiki Juhallakin alkoi kirpoilla otsalla, niin päästiin ilmastoituun huoneeseen. Tykkään! Näin maha täynnä on helppo sanoa, että KL on mukava paikka, helppo ja edullinen, lämmin (ihmiset kuin ilmakin) ja viihtyisä. Jos täällä olisi vielä vettä lähellä ja joku iso puistikko nurkilla, niin tännehän vois jämähtää ihan totaalisesti. Sen olen myös huomioinut, että joka puolella on työpaikkailmoituksia, eli täällä on monissa ravintoloissa 5 paikkaa auki jatkuvasti. Tarttiskohan joskus tulla tänne hommiin. Palkka on luokkaa 70-90 RM (15-20 e) per päivä, että mitään isoja hilloja täällä ei tienailla, ainakaan perusduunarin hommissa. Mutta kai tänne tulee vielä palaamaan monta kertaa, on tää niin hyvä gateway moneen kivaan lomakohteeseen.

Amazing Race Kreikkaan

Naxos Chora city. Eipä sitä arvannutkaan, millainen Amazing Race Kreikkaan ja Naxoksen saarelle tuleekaan, kun Kuala Lumpurista lähdettiin....