keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Olenko muuttolintu ja muuta pohdintaa elämästä?

Väliaikaista kaikki on vaan, vai onko?


Värikkäissä syysmaisemissa, toistaiseksi täällä. Here we are so far, it was colourful autumn.

Luin joskus kauan kauan sitten horoskooppimerkistäni, että olisin materialistinen ja kodinrakentaja tyypiltäni. En lainkaan silloin tunnistanut itseäni moisesta selostuksesta, enkä vieläkään, jonka vuoksi en juurikaan usko perushoroskooppeihin. Pitkin elämää olen aina elänyt jotain vaihetta, joka on väliaikainen enemmän ja vähemmän. Koskaan ei ole ollut fiilis, että tämä koti tai työpaikka on sitten pysyvä, eli että tässähän onkin vähintään sellaiset 10-20 vuoden suunnitelmat mielessä, millä mennään etiäpäin. ”Vaihtamalla ei parane” ei päde minun filosofiaan. Se koskee ihan kaikkea, että jotain uutta voi ja kannattaa aina hakea. Toisaalta jämähtämistä on tapahtunut useammaksi vuodeksi enempi vahingossa. Reissuillakin sama pätee. Vaihteluhan virkistää. Viimeiset vuodet ovat olleet vaihtelevia, väliaikaiset lyhyet ratkaisut ovat sopineet parhaiten tähän elämän kohtaan. Ehkä aiemmin olisi jo voinut hakea vieläkin enemmän vaihtelua tai vaiheistusta elämäänsä, mutta parempi myöhään, kun ei silloinkaan.





Kotikaupunki. My city.

Aloin pohtimaan, että olenko tosiaan muuttolintu, jonka on lähdettävä lämpöiseen pimeän ja kylmän talven saavuttua. Monet vetoavat ilmastollisiin oloihin syynä maastamuuttoon. Niin vähän itsekin olen arvellut olevani lämpöisten kelien ihminen. Jo teininä makasin kesällä bikinit päällä peltikatolla porottamassa Aku Ankkojen parissa musiikkia kuunnellen päivästä toiseen. Auringon lämpö tuntui niin mukavalta iholla. Ja nyt välillä, kun kyllästyi kuumassa oleiluun, lähinnä urheilun puutteen vuoksi, niin aloin jo pohtia, onko sittenkään ilmastolla niin merkitystä. Viime syksynä oli vähän samanlainen fiilis, että eihän täällä Suomessa nyt niin kylmää ja pimeää ole. Nyt sitten taas, kun ollaan pikkuhiljaa painuttu pakkasen puolelle, niin vähän on nekussa ollut fiilis, että se saattaa suunnata itsensä kohti lämpöisiä maisemia. Ehkä sellaisiin medium-lämpöisiin maisemiin, missä voi kuitenkin harrastaa ulkourheilua, ettei ole ihan tropiikin olosuhteita. Ja, että omat ruoanlaittomahdollisuudet säilyvät ja terveellinen ruokavalio.


Kun asioista tulee itsestäänselvyys


Tämmöisiinkin maisemiin tottui ja se oli itsestäänselvyys. Once this everyday view became a basic standard.

Kummallista on, että ihminen tottuu erilaisiin elämäntilanteisiin, ja ne asiat, jotka tuntuvat alkuun extrahienoilta tai extrarankoilta, niistä tulee uusi normi ja itsestäänselvyys. Esimerkiksi lähdet aurinkoisiin ja lämpöisiin maisemiin (esim. Elämää Surfers Paradisessa), ja alkuun olet ihan innoissasi, miten ihanan valoisaa ja lämmintä täällä on. Et välttämättä huomaa edes niitä huonoja puolia uudessa olinpaikassasi, kun katsot maailmaa ruusunpunaisten lasien läpi. Pikkuhiljaa et enää kiinnitä huomiota lämpöön ja valoon, vaan alat havainnoida niitä negatiivisia asioita, mistä kaikesta joudut luopumaan saadaksesi sen ruusunpunaisen maailman. Enää et joka päivä arvostakaan tuota valoa ja lämpöä tai muuta eksotiikkaa, koska se on itsestäänselvyys ja alat vain kaivata niitä puuttuvia asioita. Olkoon ne vaikka hyvät monipuoliset ruokakaupat ja keittiö hyvillä välineillä. Ihminen myös hakee koko ajan wau-elämyksiä, ja jos rima nousee jatkuvasti koettujen wau-elämysten myötä, niin niiden uusien wau-elämysten saaminen voi olla työn takana, eli sen riman yli pääseminen.


Tähän askeettiseen mökkielämäänkin tottuu. Easy to adjust oneself into this ascetic cottage life, too.

Samoin voit myös tottua paikan huonoihin puoliin (esim. Perhentian saarten kokemukset). Selkää vähän jomottaa, kun sänky on kuhmuilla tai löysä, gekkot pyörii samassa asunnossa, ruokakulttuuri on rajallista, tai muuta vaivaa ilmenee. Tai sähköä ei ole ja vedetkin juoksee jalkojesi tahtiin. Kuittaat puutteet hyvillä asioilla: onhan tämä oikea paratiisi! Totut moneen aluksi vaivaavaan asiaan ja elintasosta tulee uusi normi. Mitä pidempään aikaa vietät paikassa, sitä enemmän totut niihin puutteisiin, jotka aluksi vaivasivat. Sitten kuitenkin, kun palaat erilaiseen elinympäristöön, jossa puutteisiin tulee kohennusta, alat muistaa, mitä asioita kaipasit ja mitä arvostat. Moni tottuu myös epätyydyttävään työpaikkaan: "Ei se vaihtamalla parane, ja onhan täällä toi ja toikin asia hyvin. Elämä on ihan ok…" vai onko?

Parisuhteessa käy monille vastaavasti, että ensin ollaan ihan innoissaan korvia myöten ihastuneena. Sitten aletaan kiinnittämään huomiota huonoihin puoliin ja moni hyvä asia muuttuu itsestäänselvyydeksi. Hyviä juttuja suhteessa ei välttämättä osaa enää arvostaa ja taas huonoihin voi tottua. Näin se vaan menee luonnostaan. Sitten jos sen kaiken hyvän voi menettää, niin alkaa vasta tajuta, mitä sulla on.

Itseään pitäisi muistuttaa päivittäin asioista, jotka eivät aina ole itsestäänselvyyksiä: parisuhde, asunto, palvelut, mahdollisuus siihen ja tuohon, terveys,… aloittaa päivä peilin edessä hymyillen, että tästä tulee hyvä päivä. Monelle oma asunto on itsestäänselvyys. Silloin, kun sitä ei ole, sitä alkaa pidemmän päälle kaivata. Ja nyt kun on asettunut niin, että omat tärkeät asiat, kuten ystävät ja normaali arki ja tutut jutut, ovat läsnä, niin ei ole hevillä valmis luopumaan taas niistä saavuttaakseen jotain extraa elämäänsä. Elämä on asioiden punnitsemista: mistä luovut ja mitä saat tilalle? Tietysti voi kokeilla muunlaista elämää, että voi sitten taas varmistua omista mieltymyksistään, tai kenties löytääkin uusia normeja.


Arvostan omaa keittiötä. Own kitchen is highly appreciated.

Vähän tuossa on myös vaikeaa dilemmaa, että miten kaikkeen pitäisi oikein suhtautua? Täydellisyyttä kun ei kuitenkaan ole, ja mistä se optimi sitten löytyy… "Valituksen määrä on vakio" ja mitä kaikkia sanontoja sitä onkaan aiheesta. Aiemminkin olen viitannut Spede Pasasen keksimään Kurjistumisteoriaan, jossa (Uuno Turhapuro) voi nauttia yhdestä silakastakin niin, että pyörtyy, kun on tarpeeksi kurjistunut. Joskus vuoristorata antaa ihanan tunteen, vaikka välillä alamäen alkaessa suorastaan hirvittää. Joskus taas tylsät arkiset asiat tuntuvat ihanilta vaihteluilta. Jotkut hakevat jatkuvasti adrenaliinia ja endorfiineja, kun taas toiset tyytyvät tasaisempaan elämään. Oikeastaan kadehdin niitä, jotka pystyvät elämään ihan perusarkea vailla minkäänlaisia "piristeitä" eli huvituksia tai vaihtelevia elämänvaiheita: elokuvissa käymistä, illallisia, musiikkikeikkoja, matkailua, extreme-urheilusuorituksia,... Olemmeko me ihmiset kuitenkin perusgeeneiltämme siinä suhteessa erilaisia, onko tätä kukaan oikeasti tutkinut tarkemmin? Ja voiko tällainen ominaisuus muuttua eli voiko sitä itse muuttaa, vai onko toisilla tällaisia vaiheita vaan?


Lintubongausta ja mietintää


Fasaaneja kuopii jatkuvasti takapihalla. Birds (pheasants) are fun to watch on back yard.

Pihallamme on pyristellyt jos jonkinlaista lintua sankoin joukoin. Olemme tarkkailleet päivittäin kerrallaan jopa viiden fasaanin liikkeitä, oravia, varpusia, tinttejä (jotka kurkkivat ikkunoistakin sisälle) sekä eräs päivä valkoselkätikkakin koputteli pihan pensaspuuta. Jänöset loikkivat pihalla myös pimeän tullen. Eräällä päivälenkillä Pispalan maisemissa jäimme ihmettelemään kiikarijengiä, joka tuijotti rivissä samaan suuntaan. Kyseltiin, että mitäs täällä uittotunnelin nurkilla tiiraillaan. Ne olivat lintubongareita, ja tulleet etsimään keltaista kookasta kuhankeittäjää, joka oli havaittu rivarin pihalla näin poikkeukselliseen aikaan. Normaalisti ne ovat jo lentäneet lämpöisemmille vesille näihin aikoihin. Jotkut veikkaili, että tämä lintu on saattanut jäädä nyt tänne talvehtimaan, tuskin yksin enää lähtee. Täällä alueella ei koko kesänä kuulemma ole nähty kuhankeittäjiä, oikea harvinaisuus siltäkin osin, lehteenkin oikein pääsi tämä lintu. No, siinä sitten kuunneltiin eräänkin turkulaisen lintubongarin tarinoita ja katseltiin kamerasta kuvia mm. pähkinänakkelista, josta mies oli innoissaan.


Siellä se kuhankeittäjä piileksii... Bird watching, looking for oriole.

Tässä sitten pohditaan, olemmeko me tuollaisia kuhankeittäjiä, perusvarpusista erottuvia kummallisia väriläiskiä? Kaverit tiirailee, missä ne nyt menee, ja jääkö ne tänne vai lähteekö ne jonnekin kohta. Ovatko nämä kaksi ”kuhankeittäjää” nyt myöhästyneet muuttolintuparvesta. Porukat selvästi hakeutuvat nyt lämpöisille vesille. Fuengirolassa alkaa olla tunkua uusista talvehtijoista ja Kanarialla asuntojen hinnat sen kun nousevat. Portugalissakin alkaa olla jo hyvät kotimaiset muuttolintuyhdyskunnat. Mitä enempi pukee vaatekerroksia ulkoilmaan ylle, sitä enempi miettii, olisiko joku välimallin pysyvämpi ratkaisu löydettävissä. Ei se, että pakataan kamat varastoon ja häivytään lämpöiseen ja ihmetellään kevään/kesän tullessa, mitä seuraavaksi. Nyt kun on näinkin pitkään saanut nauttia vakituisen kodin annista, niin luopuminen on liian tuskallista. Siispä vaihtoehto B olisi säilyttää asunto sillä välin tavaroineen jemmassa, kun lämmittelee vain vähän aikaa jossain toisaalla.


Urheilua ja keilailua. Sports and bowling are nice hobbies.

Elämän sisällön on tarjonnut runsas urheilu, Fitness24Seven saa ihanan tunteen aikaan jumpillaan ja saleillaan. Kuinka hieno onkaan tuo ikänsä liikkuneen lihasmuisti, joka palautuu niin äkkiä tauon jälkeen. Musiikkia olen saanut tuottaa kirjaston pianohuoneessa (oma piano ei vieläkään ole asettunut tänne kotiin) sekä Rockway-studiossa, jossa voi rämpytellä sähkökitaraa, bassoa, rumpuja ja ties mitä. Ja kotimaan kaverilinnut, niitä on mukavaa ollut tavata edelleen lintulaudoilla kaupungissa. Muutamalla musakeikallakin on käyty. Don Johnson Big Band räjäytti viimeksi tajunnan upealla uuden levyn esittelykeikalla, jossa myös vanhat hitit täyttivät huoneen. Mikä energia tuleekaan noista keikoista!


Keikat on ihania. Gigs give you a lots of energy.


Lentävätkö nämä linnut vielä lämpöiseen?

Pakko kuitenkin tunnustaa, että yhä enemmän aikaa tulee vietettyä sisätiloissa, mitä kylmemmäksi tuo ulkoilma käy. Tässä sitä juuri nessuja kulutetaan nuhaisena… Televisiosta on tullut läheinen ystävä. Aina sitä olen kauhistellut lämpöisessä asuessa, miten Suomessa ollaan niin paljon kotona ja sisällä. Tähän aina ajautuu. Sitten miettii, miten voi sisäilma olla niin kuiva, vaikkeivät patterit edes ole päällä (emme usein pidä päällä). Eräskin yö laitoimme nukkumaan mennessä vettä valuvat pyyhkeet makkariin kuivatustelineelle kostuttamaan ilmaa. Ja aamuksi ne olivat jo kuivuneet. Voiko tällainen sisäilma olla terveellistä? Nytkin höyryttelen naamaa kattilan kiehuvalla vedellä, kun nekku teki tenät. Silmämunat ovat öisin herätessä karheena kuin hiekkapaperi, hiukset ovat kuivat jne. Vesi on niin kovaa. Ainoastaan, kun kävimme savusaunomassa kaverin synttäreillä viime viikonloppuna, niin hiukset tuntuivat ihanan pehmeiltä. Vesi oli varmaan järvestä johdettua ilman liikoja kemikaaleja. Muutenkin savusaunassa oli ihanaa, välillä ulkona vilvoittelemassa. Järveen ei kyllä ollut meillä mitään asiaa, vähän liian jäähän meni varpaat, kun kokeili. 


Pimeyden vanki? Prisoner of the darkness?

Tämä pimeyskin tuntuu yhä yllättävän, että päivän pituus on niin lyhyt. Aamulla, kun herää on hämärää, ja jo kolmen jälkeen alkaa taas pimenemään. Sinänsä en ole huomannut, että se nyt olisi vaikuttanut erityisesti. Vaikka oli jopa kahden viikon harmaa jakso, että aurinkoa näkyi vain 2h. Tuleehan tässä D:tä nappailtua ja rautaakin. Nyt on kavereilla ollut niin paljon varastorautapuutoksia, että ajattelin täydentää varmuuden vuoksi omat rautavarastoni. Tuo rautavarasto on jännä, että ensin rautaa syödessä täyttyy (mikä lie maksimi) hemoglobiinit ja sitten varastorauta. Ja kuulemma jossain terveyskeskuksessa oli ohjeistettu, että enää ei labroissa mittailla varastorauta-arvoja ennen kuin hemoglobiini on anemialukemissa. Kuulemma ”muoti-ilmiö” tuo puutostauti. Minusta kuitenkin on aika pahan kuuloista, jos joutuu odottamaan anemiaa, kun väsymys ja huimaus ja ties mitkä oireet vaivaavat monia… tämä meni nyt taas valituksen puolelle, johtuisiko flunssaisesta fiiliksestä.


Meren rannalla elämä on hyvää. Life is good on the beach.

Anyway, voi olla, että tässä joutuu nappaamaan äkkilennot jonnekin lämpöiseen, kun ei nämä linnut itse pysty lentämään.  Ehkei kuitenkaan Teneriffalle kannata lähteä, kun siellä juuri oli karmeat myräkät ja jopa 6 metriset aallot pyyhkivät turistitalojen terasseja rannassa. Myös Espanjan etelärannikolla on ollut sateita, kovia tuulia ja surffarien unelma-aaltoja. Ja keskitalvella sielläkin on kylmää sisällä. Olemme tuijotelleet telkusta Away Bali-sarjaa, jossa Balilla talvehtivat nuoret suomalaiset esittelevät elämäänsä tuolla saarella. Joskus miettii, että miksei voisi olla tuolla helpossa ja lämpimässä kohteessa, mutta sitten todetaan, että ehkei nyt tuo Aasia taida seuraavaksi kutsua kuitenkaan. Liian kuumaa taitaa olla urheiluun. Pelkkä sarjan katsominen kuitenkin lämmittää tunnelmaa.


Lähteäkö jonnekin hetkeksi? Should we go or stay?

Paras apu talven pimeisiin on lämpimät keitto- ja pataruoat, kynttilän valo, ystävät ja urheilu, penkkiversiona tai salilla toteutettuna. Miten sitä onkaan elämänsä pärjännyt tähän asti ilman autoa, pyöräillyt talvet pakkasessa kauppaan ja salille, ja usein töihinkin. Tietysti jälkikäteen hyvä, että on saanut niin paljon hyötyliikuntaa. Penkinlämmitin tulee tarpeeseen. Nyt kun taas aurinko paistelee ulkona, niin miettii, että onko tämä elämä kuitenkin ihan hyvää viileydestä huolimatta (eikä olla edes montaa astetta pakkasella). Josko lumen tuleminen piristäisi ja valaisisi talvea?

Jahas, tästä höpinästä upean auringon kohta taas laskiessa mailleen iltapäivästä lie tiivistettävissä:
  • itsestäänselvät asiat eivät välttämättä ole itsestäänselviä, ne voi menettää
  • on hyvä selvittää, mitkä asiat ovat tärkeitä, mistä ei halua luopua
  • muutokset ovat tarpeen, jos tilanne ei pidemmän päälle tyydytä
  • pitää tehdä enemmän asioita, jotka nostavat fiilistä ja välttää niitä huonoja juttuja
  • miksei elämää voisi ajatella väliaikaisina vaiheina, vaihtelun kautta, askel kerrallaan



2 kommenttia:

  1. Loistavia pohdintoja Minttu! Ja mä olen ehdottomasti sitä mieltä, että elämää voi hyvin ajatella väliaikaisina vaiheina. Ainakin itse yritän itselleni niin uskotella<3

    Ja PS. tulkaa tänne :)

    VastaaPoista

Olenko muuttolintu ja muuta pohdintaa elämästä?

Väliaikaista kaikki on vaan, vai onko? Värikkäissä syysmaisemissa, toistaiseksi täällä.  Here we are  so far, it was colourful autum...