Ubud, uusi henkinen koti
Voi hitsi, että toi Ubud vangiksi meidät jotenkin. Joku kummallinen fiilis on olla tuolla riisipeltomaisemissa ja kaiken sen luonnon ja majoitustarjonnan keskellä. Toinen toistaan mukavampia paikkoja majoittua ja hintataso hyvinkin edullinen Sanuriin verrattuna. Majoitustäplät on kuin valtava mäkäräisparvi lapin kesässä, kun vilkaisee esim. Booking-karttaa. Skootterilla kun poistuu Ubudin ruuhkasta (lähinnä pääkatu), niin avot. Jalan Bisma siinä Monkey Forestin kadun vieressä on jo täyttä maaseutua. Pakokaasun hengitys pysähtyneessä pääkadun liikenteessä on aika hurjaa. Ihan liikaa alkaa olla autoja ja niitä isoja turistibusseja Ubudissa, tosin vain keskustassa. Saati sitten hottisaikaan elokuussa. Mutta se maaseutu... Mmmm. Ja ne rotkomaisemat. Ei tarvitse kuin ajaa Champuhan-sillalta pari minuuttia pohjoiseen, niin voi löytää ravintoloita/hotelleja upeilla näkymillä. Tässäpä yksi esimerkki, kun päätettiin pysähtyä Anhera Suite and Spa:n ravintolaan. Oltiin nähty paikka Champuhan Ridge Walk-reitiltä kävellessä, tunnistettiin pihan I love Ubud-kyltti kaukaa. Tuolla yö maksaa 100 e, valtava mökkihuone lähes samankokoisella kylppärillä. Iso uima-allas ylhäällä, ja alhaalla kahden mökin oma priva-allas. Ne näkymät, Gunung Agung-tulivuorelle ja jokirotkoon olivat superit. Ainoa miinus, että vähän tuoksahti mökki ummehtuneelle, kun ei ollut tuuletettu... Ja aika hiljainen paikka. Sopii toki rauhaa kaipaaville cityläisille.
Tavattiin kaksi islantilaista kaveria, joista toinen vaimonsa kanssa oli pitkällä (määräämätön) matkalla etsimässä hostellia ostettavaksi tms. Olivat myyneet omaisuutensa. Kuulemma Islannissa on sika kallista ja kylmää asua. Emme tienneetkään, että se on niin kallis paikka. Täällä asuvat villassa ja kiertävät Aasiaa nyt ja myöhemmin ehkä Etelä-Amerikkaan. Tuolla Spassa kävivät hieronnassa, uimassa ja olutta kaatamassa (pullotolkulla).
Illan päätteeksi me pääsimme viimeinkin tapaamaan Gus Tejan ja kuulemaan livenä neljän hengen kokoonpanoa läheisessä Alaya-hotellissa. Musiikki oli niin mahtavaa, että kannatti maksaa hieman enempi Petani-ravintolan tarjoilusta, vaikka parempaa hymyä ja palvelua saakin edullisemmissa paikoissa. Ruoat olivat kyllä hyviä. Ja taas kun vertasi hintoja, niin Suomeen tai Ausseihin verrattuna edelleen halpaa kuin saiputti.
Taksilla pasautettiin takaisin Sanuriin ja haettiin matkatavarat ystävien luota ennen tuttuun hotelliin palaamista. Hotellillakin toivat ylimääräisiä hedelmiä huoneeseen. Matkalla jaavalainen taksikuskimme kertoi, että on just muuttanut Jaavalta balilaisen vaimonsa ja lastensa kanssa ja harjoittelee Purnama Hostellin kuskina jo kolmatta kuukautta. Eivät vielä maksa kuin muka 1 taalan (70 ecnt) hänelle tästä 15 aud matkasta. Aika ryöstöä, jos pitää paikkansa... Onneksi osattiin neuvoa hänet Bumi Ayulle, koska hän ei tuntenut Sanurin seutua niin tarkkaan. Vältimme myös Jalan Bypassin pohjoispään kiertämällä, kun kuulemma toinen kuski oli vinkannut poliisi-operaatiosta, että turisteja kuljettavilta kinuavat siellä rahaa. Manaili moista toimintaa. Luulimme myös, että hän vitsaili, kun kysyi, että mikäs se erikoiskahvi olikaan täällä (Luwak). Ei ne näemmä kauheasti tiedä näistä turistipaikoista täällä Balilla. Kerrottiin, mitä kaikkea turisteille löytyy Ubudista ja matkalta. Höm, täällähän vois koulutella turistioppaita kohta ;) Maksettiin reilu taala tippiä kuskille.
Mukavaa oli vaihteeksi palata Sanuriin ja nähdä ystäviä. Hotellillakin on niin lokoisat oltavat, ja kaikki paikat on tuttuja... Muutama päivä vielä ja sitten Suomi kutsuu.
Kommentit
Lähetä kommentti