KL Tower-tornivisiitti

Skydeckillä Skyboxissa.

Piti ihan tarkistaa, mitä mä olen täällä blogissa viimeksi höpötellyt. Tosiaan se cityelämä alkoi maistumaan saaren jälkeen. Pientä kulttuurishokkia oli helpon ja luonnonraikkaan saarielämän jälkeen kaupungissa, mutta nopsaa siihen tottui, että elää ilmastoiduissa tiloissa suurimman osan aikaansa. Hullulta tuntuu, että Suomessa elellään talvi sisätiloissa lämmityksen kuivaamassa ilmassa, ja näissä Aasian maissa taas kylmennetyssä kuivassa ilmassa. Ulkona sikäli voi olla ihan miellyttäväkin keli pilvisäällä, mutta kaupungissa ei oikein tee mieli lähteä kävelemään katupölyn kyllästämässä ilmassa, kun ei niitä puistikoita ollut ihan siinä hollilla, kypsää lähteä junilla ajelemaan Botanical Gardeniinkaan. Tuosta viherkaipuusta sain kuitenkin idean, että lähdetään tutkaamaan KL Towerille (Menara-torninakin tunnetaan) sitä luonnonvihreenä kartassa näkyvää länttiä. Olin lukaissut, että siellä löytyy kävelyreittejä, eläintarha ja joku upsidedown eli väärinpäin oleva hassu talokompleksikin. Siinä kuumuudessa sitten hikipäässä tallusteltiin tornin suuntaan (muutama km matkaa), kunnes Juhan sandaali sanoi itsensä irti justiinsa, kun oltiin päästy kaikkien krääsä- ja sandaalikauppojen ulottumattomiin eli Istana-hotellin kulmalla. Juha oli just ennen lähtöä kehunut, miten hyvät ne japsisandaalit on, jotka joku oli jättänyt saarimajoitukseemme perinnöksi. Nyt se tossun varpaanväli”nappula” katkesi pohjasta ja hihna pomppasi varsineen ylös ja sandaali lensi kaaressa eteen. Mulle tuli korjausidea ja laitettiin mun hiuskuminauhalla sandaali kävelykuntoon.

Tornia 421 m ylöspäin.

KL tower of 421 m.

Päästyämme tornin alaportille tuli sopivasti ilmainen shuttle bussi paikalle ja hypättiin kyytiin. Matka tornille on aika lyhyt, mutta kiemurteleva ylämäki siinä kuumuudessa risalla sandaalilla ei houkutellut hirveästi. Vastoin ennakkoajatuksia unohdimme viheriöivät alapihat ja eläintarhat, ja aloimmekin pohtia, josko ihan torniin menemme visiitille. Tornin korkeus antennin yläpäässä on 421 m ja kun kummun korkeus huomioidaan, niin ollaankin jo Petronas-tornien korkeuksissa. Sinne emme ole vielä olleet motivoituneita menemään, koska yleisösilta sijaitsee suhteellisen alhaalla (170 m) tornien korkeuteen nähden (452 m). Mietimme KL torniin maksamista (n. 20 e) muutaman minuutin ja syöksyimme hissijonoon. Hetimiten hissi tulikin alas ja pääsimme maistamaan nousukiitoa. Aika tasainen kyyti, vähän korvia piti paineistaa. Otimme siis kalliimman lipun Skydeck-tasanteelle, joka on tornin ylin kerros ennen antennipuikkoja. Siellä oli vain siis hissillinen porukkaa ja jono Petronas-tornien puoleiselle Sky Boxille luokkaa 8-10 min. Noita näköalalaatikoita on kaksi, toinen on toisella puolen tornia suuntana länsi eli lentokenttä ja KL Central. Tämä Petronaksen puoleinen on tietysti suositumpi näköalansa vuoksi. Laatikko on siis uloke KL tornista, ja siinä on lasinen pohja, joten etukäteen vähän hirvitti, jähmetynkö paikoilleen kauhusta. Meikäläisellä on vielä muistissa Macao-tornin n. 223 m korkeudessa ollut lattiapohja, joka aiheutti mulle ihan tönkkösuolatun kauhun. Korkeenpaikan kammo on jähmettänyt mut jopa Jyväskylän mäkihyppytornin rappusillakin.

Skybox, lasilattia. Glass floors.

Graffiti ylätasanteella.

Graffiti onnSkydeck.

Nyt sitten vuorollamme astuimme lasipohjalle sukkasilleen, koska kengät piti riisua pois. En katsonut ensin alas, vaan torneille. Ihana maisema. Sitten vilkaisin lattian läpi Shangri-La hotellia ja muita rakennuksia, uima-altaita ja maanteitä. Hienot maisemat, eikä tuntunut yhtään missään. Sitten kun välillä liikkui ottamaan kameran kanssa kuvia, niin vähän oli outo tunne, muttei kammoa. Tästä tuli muuten mieleen, kun mökkinaapurimme ”Reiska” Perhentialta kertoi, että purjehtijoilla voi olla ensimmäiset päivät vesillä ihan hirveen huono olo ja laidan yli laattaamista, mutta n. 4 päivän jälkeen merenkäyntiin tottuu. Mietin, olenko tottunut jo korkeuksiin, kun hotellihuoneistommekin on 23:nnessa kerroksessa. Tai sitten tässä on vähän samaa kuin lentokoneessa olemisessa, että kun on tarpeeksi korkealla, niin se ei ole niin paha kuin matalammalla. Tiedäpä häntä. Joka tapauksessa oli ihanaa nauttia maisemista vailla kauhua. Tietysti piti kuvia ottaa vaikka missä asennossa. Muutama minuutti oli aikaa, joten vähän tuli pikaisesti tähtäiltyä, eikä ihan mietittyä, mitä kuvailee. Siksipä tulimme vielä uudemman kerran paremmin varautuneena koppiin jonon kautta. Jotkut otattivat kuvia itsestään ammattivalokuvaajan toimesta, joka siis kuuluu tornin tarjontaan.

Kuvaaja. Photographer.

Tunnetummat tornit. Petronas view.

Ulokkeelta meni rappuset näköalakahvilaan, jonka läpi vaan talsimme. Eipä siellä ollutkaan kuin yksittäinen asiakas. Kivaa oli katsella tuttuja paikkoja ja juna- ja monorail-ratoja ilmasta käsin. Hotellimmekin (27 kerrosta) näytti aika matalalta täältä katsoen, kuten myös Berjaya Times Square, joka on melkein tuplakorkuinen hotelliimme nähden. Jopa Signature-tornikin (josta tulee siis Kaakkois-Aasian korkein) näytti vaatimattomalta täältä käsin katsottuna. Mahtava infinity-kattoallas oli Platinum-hotellin katolla, josta varmasti oli upeat näkymät Petronaksille. Toisella puolella näkyi pitkälle jatkuva kaupunki, kun taas Petronaksien puolella tulee vuoret vastaan ja kaupunki loppuu. Jonkin verran täällä on saastesumua, mitälie, sen näkee aina pitkälle katsoessa. Ei tämä mitään kaunis kaupunki ole, ja katot on usein aika rumia, kuten nyt Aasiassa on. Toisella ulokkeella ei ollut yhtään jonoja, joten sielläkin kävästiin muutamaan otteeseen erikseen. Kivasti tukka hulmusi tuulessa, aurinkokin oli välillä pilvessä. Kivaa olla ulkoilmassa, eikä ilmastoinnissa. Olen lukenut, että tasanne suljetaan, jos sataa, tai jopa jos tihuttaa vettä. Eikä kuulemma rahojaan saa takaisin, jos on esim. netistä ostanut liput etukäteen. Kannattaa siis ostaa vasta paikan päältä. Nyt tuolla Skydeckillä ei ollut kuin parikymmentä ihmistä maksimissaan.

Platinum-hotellin kattoallas.

Roof pool of Platinum hotel.

Signature on korkein torni ja punertavat on Berjaya TS.

Highest is Signature tower and Berjaya TS towers those red ones.

Siirryttiin Observation deckille, eli alimmalle tasolle tornia. Hissillä matka alemmas kesti yllättävänkin kauan. Välissä on ravintolakerros, josta on 360 asteen näkymät kaupungille. En ole ihan varma, pyöriikö se, kuten Näsinneula, vai on vain paikallaan. Sinne varmaankin tarvitaan pöytävaraus, jonka pystyy alakerran (lippujen ostokerros) tiskillä tekemään, jos tarvetta. Tuolla alemmalla turretasolla olikin hitokseen intialaisia, eritoten Petronaksien puolella. Tukipilarit rajoittivat näkyvyyttä, eikä tunne ollut ihan sama sisätiloista katsoessa maisemia. Siellä oli kyllä ilmaiset kiikarit, joilla pystyi zoomailemaan esim. uima-altaille ja tutkailemaan lähempää uimarenkaalla kelluvaa lasta ja äitiä. Meistä otettiin valokuvakin jotain tympeän vihreää seinää vasten, kun saavuttiin hissistä kannelle. Ilmeisesti siihen laittavat jälkikäteen jonkun kivan tornitaustan, jos haluaa ostaa itselleen ison kuvan tai jääkaappimagneetin omalla kuvallaan. Olisimme mielellämme nähneet sen kuvan, jotta olisi voinut harkita sen magneetin ostoa, mutta ei ne jostain syystä helposti löytäneet kuvaamme. Olisi pitänyt muistaa tarkka kellonaika, kun saavuttiin. Eipä tuolla kovin kauaa jaksanut olla, vaikka tornin Wifistä tuli jotain samalla ladattua.

Suklaapuodissa. Chocolate shop.

Ala-aulaan kun laskeuduttiin tornista, niin joku innokas nuori nainen halusi näyttää meille suklaamyymälän, jossa saa myös maistiaisia ilmaiseksi. No, pitihän se sitten kiertää ja napostella muutamia pikkurillin pään kokoisia makupaloja. Vähän kalliin puoleista suklaatia, jopa kalliimpaa kuin meidän herkkusuklaamme Lindh. Kiinalaisille oli tehty durian-suklaata, kuulemma ne ovat hulluna tuohon hedelmään, jonka kuori haisee mädälle. Itse hedelmä on tietysti ihan hyvää, mutta emme me nyt sitä minään superherkkuna pidä. Paras suklaa oli varmaan Tiramisu, muttemme ihan huumaantuneet ostamaan sitä. Talsittiin takaisin shuttle bussille, ja lähdettiin alas portille. Matkalla näimme ylösalaisin olevan talon, ja mietin, että tuollahan ajattelin käydä, mutta ehkä joskus toiste. Alaportilta lähdimme kävelemään syömään. Vähän kierrettiin epähuomiossa pidempää reittiä. Päädyimme tuttuun arabialaiseen Halab-ravintolaan. Katseltiin tornin kuvasaldoa. Onpas kivaa olla välillä ihan turistina KL:ssä.

Paras baari? 

Paras=best in Finnish.

Halab ja lime minttujuomat.

Lime mint smoothies of Halab.

Kauas pilvet karkaavat - kuja matkan varrella.

Clouds of the alley on the way to hotel.

Mitä muuta KL:ssä?

Käytiin joka miehen lempimestassa useamman kerran eli Low Yat - elektroniikkataivaassa. Löytyi hyviä vara-akkuja puhelimien lataamiseen halavalla. Sri Computers on superkauppa!

Hallelujah, elektroniikkaa!

All kinds of electronics on Low Yat.

Päästiin näkemään Malesian parlamenttivaalipäivä, joka on kansallinen vapaapäivä. Äänestysikä on  minimissään 21v ja äänestysaikaa vain yhden työpäivän verran 9.5. Äänestäneeltä mustataan yksi sormi, jottei pääse toista kertaa äänestämään. Malesiassa tuli jytky, eli vihdoin kuuden vuosikymmenen jälkeen vaihtuu uusi hallitus. Najib Razakin (skandaaleissa ryvettynyt) pääministerikausi on ohi ja valtaan astuu uusi puolue, jonka edustaja on 92-vuotias Mahathir Mohamad, tuleva maailman vanhin pääministeri. Kansa odottaa luvattuja uudistuksia kuin nousevaa kuuta. Mm. GST (goods and services tax) haluttaisiin poistaa (nyt 6%). Kansa kiljui ja heilutteli puoluelippuja ohi ajavista autoista yöllä, kun vaalitulos selvisi. Saa nähdä, mitä tästä seuraa.

Kun oli vapaapäivä, niin porukkaa oli liikkeellä (vapaa jatkui monella loppuviikon) Berjaya Times Square ostarillakin. Me käytiin sushilla ja jousiampumassa. Me Robinhoodit vetästiin 50 nuolta kumpikin tauluihin. Kivaa!

Sushi King, vaalipäivä.

Sushi King, election day in Malaysia.

Jousiammuntaa vaalipäivänä.

Archery on election day.

Muutamana päivänä otettiin ihan hotellin aamupalabuffetti. Mukavaa oli syödä uima-altaalla ulkona, eikä sisätiloissa omassa huoneessa. Tulee vain aina syötyä ihan liikaa, kun on kaikkea tarjolla. Sitten välillä saa tuta aasialaisten turistien (lähinnä intialaisten) etuiluyrityksiä, ja joku intialainen ukko halusi hamstrata kaikki kahvimaidot omaan termospulloonsa. Henkilökunta tuli valistamaan, että ei ihan tuollaisilla töniköillä tarvitse tulla lypsämään buffetin maitotonkkaa tyhjäksi, kun minä jäin odottelemaan lisää maitotäydennystä. Välillä siellä vallitsee jonkinasteinen kaaos, mutta kun malttaa itse hissukseen odotella, niin aina tulee ruokatäydennystä ja ruuhka hellittää lähempänä kymmentä. Intialaisten lomat toivat tosiaan hurjasti porukkaa huudeille. Naapurissakin kävi ovea koputtelemassa (lue hakkaamassa) jos jonkunlaisia ”abuja” aamuisin. Pienessä naapurihuoneessamme majaili pysyvästi 5 henkeä ja välillä siellä pyöri useampia. Intialaisilla ei ole volyymisäätöä äänitasoissaan, sen verran ne aina kailottavat käytävillä, olivatpa sitten puhelimessa tai kaverin kanssa juttusilla. No, mukavaa ja enimmäkseen rauhallista oli silti olla Furamassa 11 päivää. Henkilökunnasta on tullut vähän kuin kavereita meille. Kyllä Aasiassa on omat hyvät puolensa, kun siellä tottuu olemaan. Joku helppous, joka osin myös liittyy hintatasoon, että enempi on valinnan varaa kuin Euroopassa, tosin myös on kulttuurillisesti vähän köyhempää meininkiä ja isompaa eriarvoisuutta. Ilmasto on lämmin ja vihreys vallitsee, paitsi ei kaupungeissa tietenkään. Kosteus tekee hyvää hengityselimille, iholle ja hiuksille. Mutta katsotaan, miltä taas Eurooppa tuntuu neljän kuukauden Aasian jälkeen. Odotamme jo kovasti paluuta ns. sivistyksen pariin.

Aamupalaa altaalla.

Breakfast buffet on Furama.

« Previous Post

Next Post »